TOIVOISIN YMMÄRTÄVÄNI SEN VÄHÄN USEAMMIN

Minä kirjoitin paria viikkoa sitten siitä, kuinka tässä tilanteessa, jossa uutisissa ei puhuta mistään muusta kuin koronaviruksesta, minulle on ollut jotenkin erityisen tärkeää saada rauhoittua hetkittäin jonkin rakkaan äärelle ja annettava itseni levätä kaiken tämän keskellä. Nyt pari viikkoa myöhemmin siitä on tullut vielä tärkeämpää ja siksi minä olen viettänyt monta rauhallista iltaa ilman ensimmäistäkään uutista tästä tilanteesta tai mistään muustakaan, istunut työpöytäni ääressä rakkaan musiikin täyttäessä kynttilöin ja kaamosvaloin valaistua pientä kotiani ja editoinut viime viikkoina ottamiamme valokuvia. Ne ovat tehneet minut viime aikoina jotenkin aivan tavattoman onnelliseksi ja saaneet minut rauhoittumaan kaiken tämän kaaoksen keskellä, valokuvat nimittäin ja istuessani niinä pimeyteen verhoutuneina iltoina työpöytäni ääressä olen ollut ihan äärettömän kiitollinen siitä, että olen silloin vuosia sitten tarttunut kameraan ja että valokuvat saavat minut yhä edelleen rauhoittumaan.

Ne rakkaat asiat, kuten valokuvaaminen ja valokuvien editoiminen, ovat olleet viime aikoina minulle tavattoman tärkeitä nimenomaan siksi, että ne ovat saaneet minut rauhoittumaan kaiken tämän kaaoksen keskelläkin. Niinä sellaisina iltoina, kun olen istunut työpöytäni ääressä editoimassa valokuvia, viime aikoina rauhattomasti lyönyt sydämeni on rauhoittunut ja katsellessani pimeyteen verhoutunutta tuttua maisemaa ikkunalasin takana minä olen miettinyt, miksi nykyään sataa rakeita varmaan useammin kuin vuosikausiin. Niin, hetkittäin on ihan hyvä keskittyä iltaisin vaikka valokuvien editoimiseen ja pienien asioiden miettimiseen, tämä tilannehan ei nimittäin parane yhtään sillä, että murehdin sitä jokaisena iltana. Olisi hyvä myös, jos ymmärtäisin sen vähän useammin.