Otin nämä valokuvat heinäkuun lopussa, päivää ennen kuin palasin rakkaasta pikkukaupungista takaisin Jyväskylään. Vietimme äitini ja koiriemme kanssa sen aamupäivän lapsuudenkotini pihassa, lämpimien auringonsäteiden loisteessa istuin viileällä nurmikolla ja katselin, kuinka koirat juoksivat ympäri pihaa toistensa perässä ja pysähtyivät hetkittäin varjoon lepäämään. Oli yksi heinäkuun lämpimimmistä päivistä ja upottaessani käteni rauhoittavan viileään multaan kitkiessäni kukkapenkkiä naurahdin itsekseni, kuinka huolimatta siitä, etten suuremmin nauti niin lämpimistä päivistä, tulen varmasti sateisen marraskuun kylmyydessä kaipaamaan niitä kauniita kesäpäiviä. Niitä uskomattoman kauniita kesäpäiviä, joista tämä oli tänä vuonna viimeinen, josta minulla on valokuvia muistoina, nimittäin tämän heinäkuisen päivän jälkeen jostain ihan tuntemattomasta syystä minä unohdin valokuvaamisen ja vasta elokuun lopussa havahduin lopulta siihen ajatukseen, etten ollut valokuvannut kertaakaan jätettyäni heinäkuussa pikkukaupungin taakseni. Nämä jäivät viimeisiksi valokuviksi kauniilta kesäpäiviltä, mutta onneksi nämä valokuvat ovat täynnä onnellisia muistoja ja saavat minut tänäänkin hymyilemään kirjoittaessani tätä tekstiä, hymyilemään, vaikka kesä on jo vaihtunut syksyyn.
Lähetä kommentti