Yhtenä elokuisena aamuna kävellessäni bussipysäkille ilmassa tuoksui ensimmäistä kertaa tänä vuonna syksy, ei kovin vahvasti, mutta tuoksui kuitenkin ja sinä sumuisena aamuna se teki minut onnelliseksi. Se teki minut ihan tavattoman onnelliseksi, mutta samalla se sai minut miettimään, kuinka kesä virtasi ohitseni aivan kuin sitä ei olisi ollutkaan, kuin kesä olisi ollut vain todentuntuinen uni, josta ei aamulla muista kuin palasia. Silti, huolimatta siitä, että kesä virtasi ohitseni kuin todentuntuinen uni ja minä vietin siitä ehdottomasti suurimman osan töissä, kesä oli aivan uskomattoman kaunis ja siihen mahtui monta onnellista hetkeä. Kesän aikana ehdin viettää juhannuksen rakkaassa pikkukaupungissa vanhempieni kanssa, värjätä hiukseni vaaleanpunaisiksi, rakastaa musiikkia värivalojen loisteessa ja tuntea, kuinka kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini käsittämättömän rakkaiden sanojen tunkeutuessa rintalastan alle. Ehdin viettää aikaa luonnossa, kuunnella metsän rauhoittavaa huminaa ympärilläni ja kävellä paljain jaloin, istua lämpimällä rantakalliolla auringonsäteiden loisteessa ja upottaa jalkani viileään rantaveteen, olla jotenkin ihan mielettömän onnellinen kaikesta.
Kesän aikana ehdin istua veneen keulassa tuulen tarttuessa vaaleisiin hiuksiini, katsella rantasaunan ikkunasta järvelle myöhään illalla ja istua tässä pienessä yksiössäni soittamassa akustista kitaraani, mutta suunnitelmistani huolimatta en kuitenkaan ehtinyt lukemaan yhtäkään kirjaa tai matkustamaan Helsinkiin tai Tampereelle, vaikka olisin tahtonut. En vain yksinkertaisesti ehtinyt, mutta onnekseni se ei tee minua niin jälkikäteen ajateltuna kovinkaan surulliseksi, sillä kesä oli siitä huolimatta kaunis, sellainen, että sinä elokuisena aamuna kävellessäni bussipysäkille olin onnellinen siitä, että ilmassa tuoksui syksy. Minä olin onnellinen, sillä olin valmis ottamaan syksyn vastaan, olin valmis rauhoittumaan kiireisen kesän jälkeen rauhoittavaan syksyyn, olin aivan valmis kietoutumaan lämpimiin neuleisiin ja kuuntelemaan sateen ropinaa ikkunalasin takana, olin valmis sytyttämään kynttilöitä pimeinä syysiltoina ja nukahtamaan villasukat jalassa kahden peiton alle, heräämään aamuisin kylmyyteen ennen auringonnousua ja keittämään itselleni vaniljateetä.
Kesän aikana ehdin istua veneen keulassa tuulen tarttuessa vaaleisiin hiuksiini, katsella rantasaunan ikkunasta järvelle myöhään illalla ja istua tässä pienessä yksiössäni soittamassa akustista kitaraani, mutta suunnitelmistani huolimatta en kuitenkaan ehtinyt lukemaan yhtäkään kirjaa tai matkustamaan Helsinkiin tai Tampereelle, vaikka olisin tahtonut. En vain yksinkertaisesti ehtinyt, mutta onnekseni se ei tee minua niin jälkikäteen ajateltuna kovinkaan surulliseksi, sillä kesä oli siitä huolimatta kaunis, sellainen, että sinä elokuisena aamuna kävellessäni bussipysäkille olin onnellinen siitä, että ilmassa tuoksui syksy. Minä olin onnellinen, sillä olin valmis ottamaan syksyn vastaan, olin valmis rauhoittumaan kiireisen kesän jälkeen rauhoittavaan syksyyn, olin aivan valmis kietoutumaan lämpimiin neuleisiin ja kuuntelemaan sateen ropinaa ikkunalasin takana, olin valmis sytyttämään kynttilöitä pimeinä syysiltoina ja nukahtamaan villasukat jalassa kahden peiton alle, heräämään aamuisin kylmyyteen ennen auringonnousua ja keittämään itselleni vaniljateetä.
Sinä sumuisena aamuna otin syksyn avosylin vastaan ja kuin huomaamattani istuessani bussissa valitsin soittolistaltani musiikkia, joista tietää aina varmuudella, että on syksy. Sanojen like water flowing into lungs / i'm flowing through these days / like morphine cuts through, through deadened veins / i'm numbing in these days soidessa kuulokkeissani hymyilin itsekseni katsellessani ohikiitävää maisemaa likaisen ikkunalasin takana ja jossain todella syvällä rintalastani alla tuntui valtameren kokoinen rauha. Oi syksy, olen odottanut sinua enemmän kuin osaisin koskaan pukea sanoiksi.
Lähetä kommentti