25. syyskuuta 2019

HEVOSISTA, OPPIMISESTA JA HILJAISESTA KESÄSTÄ

IMG_7345IMG_7348

Olen kirjoittanut ratsastuksesta ja siitä, kuinka valtava henkireikä tallilla ja hevosten kanssa vietetty aika, minulle on, viimeksi toukokuussa. Kirjoitin silloin toukokuussa siitä, kuinka minä olin osallistunut työhevostamma Sassin kanssa elämäni ensimmäisiin kouluratsastuksen harjoituskisoihin ja viettänyt vappuviikolla neljänä päivänä aikaa tallilla. Sen lisäksi, että minä olin silloin erityisen tyytyväinen omaan ratsastamiseeni, se vappuviikko oli ihan ehdottomasti viime kevään onnellisin viikko ja muistelen sitä edelleen hymyillen, mutta sen jälkeen tallilla viettämäni aika vähentyi ihan huomattavasti. Suurimmaksi osaksi omien kiireideni takia ehdin kesän aikana käydä tallilla juuri niin vähän, että se harmittaa minua edelleen ja ne vähäiset ratsastuskerrat alkoivat myös näkyä ratsastamisessani. Joka kerta noustessani kesällä ratsaille minusta tuntui, etten osannut yhtään mitään. Tuntui kuin ihan kaikki se, mitä olin viime syksyn jälkeen ehtinyt oppimaan, olisi kuin huomaamattani kadonnut johonkin ja jäljellä olisi ollut vain se ratsastaja viime syksyltä, se sama epävarma ratsastaja, joka oli noussut ratsaille edellisen kerran kaksi vuotta aiemmin ja käynyt edellisen kerran ratsastustunnilla viisi vuotta sitten, silloinkin vain toteamassa, että minä ratsastan mieluummin metsissä kuin kentällä.

Tuntui kuin en olisi osannut yhtään olla hevosen selässä, mutta onneksi elokuussa vakiotuntien alkaessa minusta alkoi kuitenkin vähitellen tuntua, ettei oma ratsastamiseni niin toivotonta ollutkaan kuin miltä se oli tuntunut koko kesän ajan. Vähitellen alkoi tuntumaan, etteivät ne taidot mihinkään välttämättä olleetkaan kadonneet ja jos jostain olen tänä syksynä ollut onnellinen niin nimenomaan siitä. Tämän alkusyksyn aikana minä olen ratsastanut neljällä eri erilaisella ratsulla ja minusta tuntuu, että juuri se on opettanut minua aivan suunnattomasti. Loppukesän ja alkusyksyn ratsuni oli saksalainen ratsuponi Garion, joka oli minun ensimmäinen ratsuni viime syksynä, kun aloitin harrastukseni aktiivisesti uudelleen näin vuosien jälkeen. Viime syksyyn verrattuna yhteistyöni Garionin kanssa on kehittynyt aivan valtavasti ja huolimatta siitä, etten Garionin ravia suuremmin rakasta, se on silti ollut yksi niistä ratsuista, joiden näkeminen listalla oman nimeni kohdalla on aina rauhoittanut minua. Garionin jälkeen ratsukseni vaihtui näissä valokuvissakin esiintyvä aivan kuvankaunis risteytystamma Cintti, joka oli viime syksynä yksi ehdottomista suosikeistani ja joka on opettanut minua vuoden aikana herkkyydellään jotenkin aivan äärettömästi antamatta ihan jokaista tekemääni virhettä anteeksi.

IMG_7415IMG_7360IMG_7423 
Olen viime syksystä asti taistellut oman istuntani kanssa, yrittänyt opetella istumaan oikein ja siksi olenkin tavattoman onnellinen siitä, että Cintti ei ole antanut virheitäni anteeksi vaan reagoinut omaan istuntaani niin, että olen päässyt kerta toisensa jälkeen oppimaan sen kanssa jotenkin ihan käsittämättömän paljon. Olen päässyt oppimaan tarkkuutta ja rauhallisuutta, mutta myös kokemaan monta onnellista hetkeä onnistuessani sen kanssa, ehkä siksi se on edelleen yksi ehdottomista suosikkiratsuistani. Omaa istuntaani olen nyt alkusyksyn aikana päässyt kehittämään itseasiassa myös elokuun lopussa järjestetyllä Meri Peuhkurisen istuntakurssilla, jonka ansiosta opin yhden päivän aikana istunnastani enemmän kuin olen oppinut koko ratsastushistoriani aikana (en tiedä voinko oikeasti sanoa noin, mutta siltä se silloin tuntui) ja istuessani sinä päivänä muutaman tunnin teorian jälkeen rakkaan työhevostamma Sassin selkään tuntui kuin kokonainen uusi maailma olisi avautunut minulle, kokonainen uusi istunnan maailma, josta minä en ollut osannut edes haaveilla. Tuntui uskomattomalta, kuinka helpolta ratsastaminen tuntui, kun istunta oli kunnossa ja kuinka eri tavalla hevonen liikkui muuttaessani omaa istuntaani vähän parempaan suuntaan, se oli ihmeellinen ja opettavainen päivä.

Istuntakurssin jälkeen olen päässyt ratsastamaan Cintin lisäksi myös eestin urheilushevostamma Aikulla, joka tuntui Cintin jälkeen aivan uskomattoman raskaalta ratsastaa ja rakkaalla työhevostamma Sassilla, joka puolestaan on aivan ehdoton suosikkini kaikista syksyn ratsuistani ja joka saa minut aina rauhoittumaan nähdessäni sen tarhassa hakiessani ratsuni talliin. Kaiken kaikkiaan minä olen jotenkin äärettömän innoissani tästä syksystä ja siitä, mitä se tuo mukanaan ratsastuksen suhteen, olen innoissani jokaisesta tulevasta ratsastustunnista ja kaikista niistä lauantaisista aamupäivistä, kun seikkailen tallille opettelemaan kaikkea sellaista, mitä en jostain syystä ole koskaan tämän kaksikymmentä vuotta pitkän hevoshistoriani aikana päässyt oppimaan. Tästä syksystä tulee epäilemättä hieno ja uskon, että se tulee olemaan täynnä onnellisia hetkiä, mutta varmasti myös niitä hetkiä, kun tuntuu, etten minä osaa yhtään mitään, mutta toisaalta, ne kuuluvat asiaan ja niiden hetkien jälkeen tulee kuitenkin aina sellaisia hetkiä, kun en osaa kuin hymyillä tyhmästi.

P8270290IMG_7358 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti