3. maaliskuuta 2019

NIISTÄ HETKISTÄ OLEN TAHTONUT KIRJOITTAA

P2250035

Olen viimeaikoina kirjoittanut suhteellisen vähän, tavallaan on tuntunut, ettei ole mitään sanottavaa, vaikka elämässäni tapahtuu jatkuvasti kaikenlaista, mikä tuntuu rintalastan alla ja saa sydämeni muuttamaan rytmiään. Olen kirjoittanut vähän, vaikka elämässäni on ollut viimeaikoina paljon sellaisia hetkiä, joista olisin tahtonut kirjoittaa, sellaisia hetkiä, kun olen painanut kasvoni hevosen pehmeää kaulaa vasten varhaisena lauantaiaamuna ja hetkiä, kun minä olen istunut pienessä asunnossani musiikin tuntuessa jokaisessa solussani, sellaisia hetkiä, kun olen uskomattoman hienon keikan jälkeen nukahtanut keskellä yötä bussissa matkalla Helsingistä Jyväskylään. Kaikista niistä hetkistä minä olen tahtonut kirjoittaa, mutta myös niistä sellaisista, kun olen varhain aamulla soittanut päivistykseen ja hetkeä myöhemmin istunut sairaalan silmäyksikön käytävällä odottamassa tietoa siitä, mikä oikeassa silmässäni on taas vaihteeksi vikana, niistä sellaisista, kun olen kävellyt töiden jälkeen väsyneenä kotiin ja kotiin päästessäni piiloutunut kylmyyttä peittojen alle.

Olen tahtonut kirjoittaa kaikista niistä hyvistä, mutta myös huonoista hetkistä, mutta jostain tuntemattomasta syystä en ole kuitenkaan kirjoittanut, tavallaan ei ole ollut sellaisia hetkiä, kun kirjoittaminen olisi tuntunut tarpeeksi hyvältä. Viimeaikoina olen valokuvannutkin niin vähän, että tarttuessani tiistai-iltana suureen Canonin järjestelmäkameraani en ollut lainkaan yllättynyt siitä, että viimeisimmät kameralla otetut valokuvat olivat tammikuun lopulta, en ollut lainkaan yllättynyt siitä, etten ollut tarttunut kameraan sen kirkkaan, tammikuisen aamun jälkeen. Nyt minä tahdon kuitenkin taas kirjoittaa, kertoa teille kaikista niistä hetkistä, jotka ovat tuntuneet jossain syvällä rintalastani alla ja vielä sitäkin enemmän minä tahdon katsella maailmaa linssin lävitse, tallentaa kamerani muistikortille kaikki sellaiset hetket, jotka saavat sydämeni muuttamaan rytmiään, hetket, jotka tahdon muistaa vielä vuosien päästäkin, silloin, kun minä en niitä ilman valokuvia välttämättä muistaisi. Tahdon kertoa tarinoita tästä ihmeellisestä elämästä, joka yllättää minut kerta toisensa jälkeen, vie mukanaan sellaisiin hetkiin, joita en olisi koskaan osannut kuvitella kokevani, niin, tahdon kertoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti