7. maaliskuuta 2019

PIMEYTEEN VERHOUTUNEITA HETKIÄ HELSINGIN ILLASSA

P2250119P2250158

Olen viimeisimmän vuoden aikana käynyt Helsingissä useasti ja rakastanut aivan suunnattomasti sitä, että ne matkat ovat olleet minulle niitä hetkiä, kun olen saanut viettää aikaa itseni kanssa ajattelematta jatkuvasti sitä, mitä kaikki muut ihmiset minulta odottavat. Olen rakastanut aivan suunnattomasti niitä sellaisia hetkiä, kun olen kävellyt pitkin Aleksanterinkatua ja pysähtynyt kuuntelemaan katusoittajaa, jonka muistan niiltä ajoilta, kun vielä vuosia sitten asuin Helsingissä, olen rakastanut niitä hetkiä, kun olen katsellut maisemaa Tuomiokirkon portailla ja tuntenut merituulen hiuksissani, niinä sellaisina hetkinä minä olen tuntenut olevani vapaa, aivan käsittämättömän vapaa. Jollain tavalla ne matkat Helsinkiin ovat olleet minulle henkireikiä ja vaikka ne ovat olleet yöllisten bussimatkojen ansiosta suhteellisen raskaita, ne ovat antaneet minulle aivan suunnattomasti ja auttaneet jaksamaan sitä stressiä, joka tuntuu aina hetkittäin jokaisessa hengenvedossani ja herättää aamuöisin kuuntelemaan sydämeni pelottavan kiivasta sykettä. Niin, jollain tavalla ne matkat aivan itsekseni ovat olleet henkireikiä ja juuri siksi ne ovat olleet minulle aina niin kovin tärkeitä.

Yhtenä helmikuisena maanantaina minä matkustin Helsinkiin kuitenkin maailman rakkaimman kanssa. Olin ostanut meille lokakuun lopussa liput, suurta kiinnostusta aiheuttaneelle, muutamassa minuutissa loppuunmyydylle Kingston Wall by Jjylli, Kuoppis & VHB Tavastian keikalle ja kun sinä helmikuisena maanantaina lopulta istuimme bussissa matkalla Helsinkiin mietin hetkittäin itsekseni, kuinka tavattoman onnellinen minä olin siitä, että olin matkalla juuri hänen kanssaan, mietin, kuinka äärettömän onnellinen olin siitä, että pääsisin sinä iltana todistamaan jotain suurta juuri hänen kanssaan, enkä kenenkään muun. Maisemien vaihtuessa ikkunalasin takana katselin sen maailman rakkaimman nukkuvan vieressäni ja kuuntelin musiikkia, joka oli helmikuun aikana tehnyt minut tavattoman onnelliseksi, annoin musiikin viedä ja suljin hetkeksi silmäni, rauhoituin siihen auringonsäteiden maalatessa maisemaa ikkunalasin takana kultaisella. Lopulta maisemat alkoivat näyttää rakkailta, niiltä samoilta, joita minä olen katsellut kerta toisensa jälkeen matkustaessani Helsinkiin ja ajaessamme Sturenkatua en voinut olla muistelematta sitä kevättä, kun kävelin samaista katua kameran kanssa katupölyn tuntuessa silmissäni. Nopeasti Sturenkatu jäi kuitenkin meidän taaksemme ja lopulta saavuimme kaukoliikenteen terminaaliin, mikä tuntui jollain tavalla kotiin palaamiselta, kuten se tuntuu aina, vaikka minä en vuosikausiin ole Helsingissä asunutkaan ja tällä hetkellä näyttää siltä, etten tule tulevaisuudessakaan asumaan.

P2250153

Ennen keikkaa meillä oli muutama tunti aikaa ja kävelimme Aleksanterinkatua pitkin Helsingin kaupunginmuseoon, jossa kävimme ihmettelemässä neljännen kerroksen pelkoja ja pelkäämistä käsittelevää kokonaisuutta Pelko, joka oli kaikessa kummallisuudessaan niin pysäyttävä kokemus, että viihdyimme sen seurassa yllättävän kauan, vaikka lopulta lähdimmekin museosta hämmentyneinä. Niin käsittämättömän hämmentyneinä, että seistessämme hetkeä myöhemmin Tuomiokirkon portailla katselemassa edessämme avautuvaa maisemaa emme voineet kuin nauraa yhdessä sille, kuinka emme lopulta olleet varmaan ymmärtäneet kokonaisuuden tarkoitusta. On tavallaan äärettömän ihanaa viettää yhdessä aikaa juuri täällä, mietin itsekseni istuessani kirkon portaille, puhuessani siitä, millaisia valokuvia minä tahtoisin ottaa ja katsellessani edessäni avautuvaa pimeyteen verhoutunutta maisemaa, sitä uskomattoman kaunista maisemaa, joka sai minut jälleen rauhoittumaan, kuten se on saanut viimeisimmän vuoden aikana lähes poikkeuksetta. Tuomiokirkolta jatkoimme matkaamme Kauppatorille ja Esplanadille, jonka varrelle pysähdyimme hetkeksi vain nauttimaan hetkestä.

Lopulta kävelimme Hietaniemen hautausmaalle. Sinä päivänä Kingston Wallin edesmennyt laulaja-kitaristi Petri Walli olisi täyttänyt kunnioitettavat 50 vuotta ja me halusimme käydä hänen haudallaan ennen illan keikkaa, joka soitettiin nimenomaan hänen syntymäpäivänsä kunniaksi juuri sinä helmikuisena iltana. Olin käynyt haudalla viimeksi neljä vuotta sitten, silloin, kun minä tosiaan vielä asuin Helsingissä ja seikkailin viikoittain ympäri kaupunkia nähdäkseni mahdollisimman paljon, silloin löysin haudan suhteellisen helposti. Sinä iltana hautausmaalla oli kuitenkin pimeää ja haudan löytäminen osoittautui melko hankalaksi kaiken sen pimeyden keskellä, mutta lopulta, kun löysin sen saman hautarivin kuin neljä vuotta sitten, emme voineet enää erehtyä haudasta. Haudalle oli tuotu kynttilöiden lisäksi kukkia Wallin syntymäpäivän kunniaksi ja jollain tavalla se oli aivan äärettömän liikuttavaa, seisoa hetki siinä haudalla ennen kuin kävelimme Tavastialle kuuntelemaan sitä musiikkia, jonka Walli saattoi tähän maailmaan ennen kuin menehtyi aivan liian nuorena. Siitä minä kerron teille kuitenkin myöhemmin, sillä se on aivan oma tarinansa, sellainen, joka on uskomattoman vaikea kertoa sanoin, sellainen, joka täytyisi kertoa musiikilla, sillä vain se on tarpeeksi siinä tarinassa.

P2250141P2250163

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti