Maaliskuun ensimmäisenä päivänä kävelin äitini ja neljän koiramme kanssa vanhan kylän kautta rantaan, oli kaunis kevättalven iltapäivä juuri ennen auringonlaskua ja maailma ympärillämme alkoi vähitellen verhoutua auringonlaskun lämpimiin väreihin. Päästessämme rantaan päästimme koirat irti hihnoistaan ja se aivan käsittämätön riemu, kun koirat pääsivät juoksemaan vapauttaan pitkin jäätynyttä järvenpintaa, oli jotain sellaista, mikä tarttui kasvoilleni kävellessäni niiden perässä pitkin peilikirkasta jäätä. Askeleeni olivat varovaisia auringonsäteiden vielä hetken aikaa häikäistessä silmiäni ja miettiessäni, kuinka ihmeellistä on, että talvisin järvi jäätyy aloilleen ja kuinka keväisin auringonsäteiden lämmittäessä poskipäitäni jäälautat vähitellen sulavat ja järvi vapautuu pitkän talven jälkeen, loistaa sinisenä istuessani kalliolle kirjoittamaan yksittäisiä sanoja muistikirjaani ja katselemaan auringonlaskua, nauttimaan hetken kauneudesta.
Sinä iltapäivänä maailma oli kaunis, kevättuuli tarttui hiuksiini katsellessani koirien juoksevan jossain kauempana ja tulevan aina hetkittäin takaisin meidän luoksemme, niiden askeleissa ei näkynyt samaa varovaisuutta kuin omissani. Ne juoksivat niin lujaa kuin tassuistaan pääsivät välittämättä vähääkään siitä, että ne olivat hetkittäin vähällä liukastua peilikirkkaalla jäällä, niiden riemua ei pidätellyt yhtään mikään, minä mietin katsellessani kauhuissani niiden vauhtia ja toivoin hetken pystyväni itsekin sellaiseen, uskomattomaan riemuun iltapäivän auringonsäteiden loisteessa keskellä järven jäätä. Vaikka olinhan minäkin onnellinen, aivan käsittämättömän onnellinen, katselin maisemaa linssin lävitse auringonsäteiden häikäistessä silmiäni ja kävellessämme takaisin kotiin kylän poikki unohduin miettimään, kuinka se vanha kylä ja sen kauniit, vuosikymmenten ajan tätä elämää nähneet puutalot ovat saaneet minut hymyilemään nyt jo neljäntoista vuoden ajan aina kävellessäni sen poikki. Vuodenajasta toiseen se pieni ja niin kovin sympaattinen kylä on saanut minut hymyilemään ja niin se sai sinäkin kauniina iltapäivänä, auringonlaskun verhotessa maisemaa kultaiseen jäitmme kylän taaksemme ja kävelimme varovaisin askelin kotiin, keitimme teetä ja hetken vain olimme, nautimme.
Lähetä kommentti