Syyskuun lopussa, vain päivää ennen kuin kamerani suljin lauloi viimeisen kerran, tämä kaupunki pukeutui valoihin ja huolimatta siitä väistämättömästä tosiasiasta, että olin hetkeä aiemmin piiloutunut patoutunutta stressiäni peiton alle, kävellessämme keskustaan sen kaikista rakkaimman ja yhteisen ystävämme kanssa hymyilin itsekseni, sillä harva asia on syksyisin niin kaunis kuin mitä valot ovat syksyn pimeydessä. Tämä on minun kolmas syksyni Jyväskylässä, mutta samalla kuitenkin ensimmäinen, jolloin olen päässyt kunnolla rakastamaan vuosittain syyskuun lopussa järjestettävää Valon kaupunkia, mietin aivan itsekseni seistessäni Aren aukiolla katselemassa, kuinka lukemattomat ihmiset olivat kerääntyneet ihmettelemään Jonas Vorwerkin teosta Pixels, värikkäitä valokuutioita. Ensimmäinen syksy, jolloin olen kulkenut ihmismassan keskellä katsellen valoihin pukeutunutta kaupunkia, ensimmäinen ehkä nimenomaan juuri sen ihmismassan ansiosta, minä mietin kävellessäni ihmismassan mukana kohti Kirkkopuistoa, joka oli puettu kauniisiin valoihin ja valotaideteoksiin, sellaisiin, jotka saivat meidät pysähtymään ja minut kaivamaan kameran kangaskassista.
Flowers of Life -kollektiivin Lux Creatura taianomaisina hohtavine perhosineen oli ihmeellisen kaunis ja sai meidät, kuten monet muutkin, pysähtymään taianomaisuutensa äärelle ja katsellessani sitä värien loistetta minun oli saatava se kaikki ikuistettua valokuviin, ihan vain, että muistaisin vielä vuosien päästä. Myös pariisilaisen taiteilijapariskunnan, Maro Avraboun ja Dimitri Xenakiksen, kaunis taideteos Guardian Angels oli tavallaan pysäyttävä ja keräsi jatkuvasti ympärilleen ihmismassan ihailemaan värikkäästi valaistuja kastelukannuja, jotka kuvastivat niitä kolmea elementtiä, jotka varmistavat kukkien kasvun: valoa, vettä ja ravintoa. Minun on myönnettävä, että koko kirkkopuisto oli aivan kuin suuri taideteos ja vaikka en kovin suuresti nautikaan ihmismassoista, kaikki ne valotaideteokset tekivät minut tavattoman onnelliseksi ja en osannut kuin hymyillä hetkittäin tyhmästi kävellessämme keskustan läpi Tourujoelle, en osannut kuin hymyillä hetkittäin tyhmästi väistellessäni vastaantulijoita ihmismassassa, joka tuntui sinä iltana jatkuvan loputtomiin, aivan kuin onnellisuus sydämessäni katsellessani valoja, jotka saivat kaupungin loistamaan pimeydessä.
Flowers of Life -kollektiivin Lux Creatura taianomaisina hohtavine perhosineen oli ihmeellisen kaunis ja sai meidät, kuten monet muutkin, pysähtymään taianomaisuutensa äärelle ja katsellessani sitä värien loistetta minun oli saatava se kaikki ikuistettua valokuviin, ihan vain, että muistaisin vielä vuosien päästä. Myös pariisilaisen taiteilijapariskunnan, Maro Avraboun ja Dimitri Xenakiksen, kaunis taideteos Guardian Angels oli tavallaan pysäyttävä ja keräsi jatkuvasti ympärilleen ihmismassan ihailemaan värikkäästi valaistuja kastelukannuja, jotka kuvastivat niitä kolmea elementtiä, jotka varmistavat kukkien kasvun: valoa, vettä ja ravintoa. Minun on myönnettävä, että koko kirkkopuisto oli aivan kuin suuri taideteos ja vaikka en kovin suuresti nautikaan ihmismassoista, kaikki ne valotaideteokset tekivät minut tavattoman onnelliseksi ja en osannut kuin hymyillä hetkittäin tyhmästi kävellessämme keskustan läpi Tourujoelle, en osannut kuin hymyillä hetkittäin tyhmästi väistellessäni vastaantulijoita ihmismassassa, joka tuntui sinä iltana jatkuvan loputtomiin, aivan kuin onnellisuus sydämessäni katsellessani valoja, jotka saivat kaupungin loistamaan pimeydessä.
Kuljen Tourujoen kautta töihin jokaisena arkipäivänä ja varsinkin nyt syksyllä olen pysähtynyt kerta toisensa jälkeen katselemaan, kuinka äärettömän kauniisti auringonsäteet osuvat puiden oksille, mutta kävellessämme sinä syyskuun viimeisenä perjantaina Tourujoelle minä olin sanaton kaiken sen loputtoman kauneuden keskellä. Lukuisiin valoihin verhoutunut Tourujoki oli niin taianomaisen kaunis, että se tavallaan rauhoitti minua kaiken sen pimeyden keskellä ja katsellessani maisemaa linssin lävitse huokaisin hetkittäin itsekseni, oli vain niin sanoinkuvaamattoman kaunista, etten osannut sanoa mitään, niin kaunista, että vaikka en olisi ottanut yhtäkään valokuvaa, muistaisin sen epäilemättä aina.
Lähetä kommentti