Yhtenä iltana katselin vieraasta ikkunasta, kuinka marraskuinen maailma vähitellen pukeutui lumenvalkeaan viattomuuteen ja kuinka sitten vastapäisen kerrostalon parvekkeella mies katseli samaista maisemaa, poltti tupakkaa marraskuun viimassa. Minä sekoitin punaviiniä glögiin, taustalla soi vanhaa musiikkia ja kerroin tarinoita kesäöiden harmoniasta, kun tanssittuani jalkani kipeiksi värivalon loisteessa kotimatkalla putosin vanhan polkupyöräni kyydistä polvilleni mustan asflatin
ottaessa minut vastaan tuntematta häivähdystäkään armosta ja nauroin
verisille polvilleni kiivetessäni autiotalon ikkunasta sisään: musiikin kuiskaillessa taustalla kerroin, kuinka yläkerran kirjoituskoneella tuskin kukaan oli kirjoittanut vuosikausiin ja alakerran pöydällä kello oli pysähtynyt, kerroin pelänneeni jokaisella askeleellani.
Hetkittäin kaipaan kesäöiden harmoniaa äärettömän paljon, sanoin ja myöhemmin kotimatkalla lumihiutaleiden putoillessa olkapäilleni olin onnellinen. Aivan uskomattoman onnellinen hengittäessäni lumenvalkeaa viattomuutta jokaisella hengenvedollani ja Foo Fightersin uusimman albumin kuulostaessa korvissani äärettömän hienolta, aivan uskomattoman onnellinen tuulenhenkäysten tarttuessa varovaisesti hiuksiini. Hetkittäin unohduin miettimään, kuinka en tavallaan aikoihin ole tuntenut niin uskomattoman suurta onnellisuutta jokaisella hengenvedollani ja uskonut maailman pysähtyvän hymyillessäni suunnatonta onnellisuuttani lumenvalkeilla kadunkulmilla, silloin uskoin. Silloin uskoin lintujen tummansinisellä taivaalla pysähtyvän ja tuulenhenkäysten muuttavan suuntaansa, nukahtaessani puhtaisiin lakanoihin hengitin rauhallisemmin kuin kertaakaan marraskuun aikana.
Aamulla istuin parvekkeella katselemassa auringonsäteiden murtautuvan pilviverhon takaa ja lumihiutaleiden putoilevan kalpeille käsivarsilleni, hymyilin itsekseni lukiessani yhtä maailman kauneimmista tarinoista ja join lämmintä kaakaota pitääkseni itseni lämpimänä, aamupäivän viimeisinä hetkinä matkustin saarelle, joka tuulenhenkäysten kaltaisesti tarinoi vuosikymmenten takaisesta rakkaudesta. Nojatessani vanhaan hirsitaloon lumenvalkeassa maisemassa kuuntelin kellotapuliin tunkeutuvien tuulenhenkäysten tarinoivan hiljaisista jumalanpalveluksista sunnuntaiaamuisin, lumenvalkeaan pukeutuneista
onnellisuuttaan hehkuvista vaimoista ja ensimmäisistä suudelmista
alttarilla auringonsäteiden murtautuessa ikkunoista, yömyöhään
jatkuneista hääjuhlista kartanoiden hämärässä ja ensimmäisistä aamuista
vaimoina, mutta silloin unohduin miettimään, kuinka minäkin rakastan.
Rakastan aivan jokaisella hengenvedollani, rakastan auringonsäteissä uinuvaa lumenvalkeaan verhoutunutta maisemaa ja jokaista kuulemaani vuosikymmenten takaista tarinaa, rakastan lumisateita tummansinisen taivaan alla, puhtaisiin lakanoihin nukahtamista marraskuisena yönä ja heräämistä auringonsäteisiin, rakastan niin, että rintalastan alla hetkittäin muuttuu rytmi. Rakastan Foo Fightersin uutta albumia ja kauniisti kirjoitettuja tarinoita, minä rakastan niin uskomattoman paljon, että tuulet muuttavat suuntaansa hymyillessäni suunnatonta onnellisuuttani rautatieasemalla iltapäivän kiireessä.
Lähetä kommentti