Vietin rakkaassa pikkukaupungissa yhdeksän päivää ja niiden päivien aikana ehdin istua veneen keulassa tuulen leikkiessä hiuksillani, pyöräillä pimeyden keskellä kaatosateessa kotiin metsäteitä pitkin salamoiden valaistessa hetkittäin matkaani, pestä mattoja auringonsäteiden loisteessa ja istua vanhempieni kanssa takapihan terassilla iltamyöhään, syödä hyvin ja nukkua vielä paremmin. Enemmän kuin mitään minä ehdin kuitenkin viettää aikaa neljän tavattoman rakkaan belgianpaimenkoiran kanssa, niiden erityisten karvakuonojen, jotka vahtivat minua lakkaamatta tehdessäni töitä vanhan työpöytäni ääressä ja kulkivat minun perässäni keittiöön hakiessani lisää vettä jääkaapista. Niiden kanssa elämä on aina jotenkin ihmeellisempää kuin se on tavallisesti ja tunsin itseni äärettömän onnekkaaksi saadessani katsella niiden juoksevan toistensa perässä ympäri lapsuudenkotini pihaa ja kävellä niiden kanssa aikaisin aamulla pitkin kaikista tutuimpia kadunkulmia, istua iltaisin sohvalla sen lauman hellyydenkipeimmän karvakuonon hypätessä viereeni ja painaessa päänsä syliini, silittää sen pehmeää turkkia.
Tämä kesä on ollut niille epäilemättä aivan liian kuuma ja sitä se on ollut minullekin, siksi minä olin äärettömän onnellinen siitä, että lapsuudenkodissani oli viileää huolimatta siitä, että ulkona oli yli kolmekymmentä astetta lämmintä. Vähintään yhtä onnellinen olin myös niistä vähän viileämmistä illoista, kun kävelimme vanhan kylän ohitse lempeän tuulen tarttuessa hiuksiini ja pysähdyimme kauniiseen niemenkärkeen hetkeksi illan lempeiden auringonsäteiden maalatessa maiseman pastellisävyin. Minusta tuntuu, etten minä ole nähnyt lauman nuorimpia koskaan niin onnellisina kuin ne olivat niinä iltoina päästessään uimaan kuuman päivän päätteeksi, sitä valtavaa riemua oli mahdotonta seurata nauramatta ja seistessäni rannalla katselemassa sisarusten uivan aina vain kauemmaksi mietin, kuinka seuraavan kerran matkustaessani rakkaaseen pikkukaupunkiin pääsen hakemaan kotiin jotain sellaista, mistä minä olen haaveillut niin kauan kuin muistan. Seuraavan kerran matkustaessani rakkaaseen pikkukaupunkiin meidän pieni perheemme kasvaa pienellä koiranpennulla ja ollakseni rehellinen, se tuntuu uskomattomalta ja tekee minut vähintään yhtä onnelliseksi kuin ne yhdeksän päivää, jotka sain viettää neljän rakkaan belgianpaimen koiran kanssa ja kulkea pitkin niitä kaikista tutuimpia katuja ja metsäpolkuja.
Lähetä kommentti