12. heinäkuuta 2021

ÄÄRETTÖMÄN KAUNIS ILTAPÄIVÄ SAIMAALLA

IMG_2148IMG_2137


Se on yksi suurimmin rakastamistani asioista aina kesäisin, mietin itsekseni juhannuspäivänä istuessani veneen keulassa lämpimän tuulen tarttuessa hiuksiini ja katsellessani Olavinlinnan jäävän taaksemme suunnatessamme kohti rakkaan pikkukaupungin keskustaa, se on ehdottomasti yksi suurimmin rakastamistani asioista kesäisin, se, kuinka veneen kiitäessä sinisellä järvellä tunnen itseni jotenkin vapaaksi ja huolettomaksi. Minä olin istunut edellisenä iltana rantakalliolla vanhan ystäväni kanssa ensimmäistä kertaa vuosiin, katsellut uhkaavien pilvien kerääntyvän tummansiniselle taivaalle ja nauranut sitten epäuskoisesti ukkosen lähestyessä meitä armottomasti jostain kaukaa, siinä oli silti jotain ihmeellisen kaunista, kevyessä sateessa ja lähestyvässä ukkosessa. Jollain tavalla siinäkin, kun hetkeä myöhemmin ukkosti ja satoi niin, etten ollut nähdä enää eteeni pyöräillessäni pitkin metsäteitä kotiin salamoiden valaistessa hetkittäin matkaani, silloin minä olin elossa, olin niin elossa, että olisin tahtonut huutaa keskellä metsää sadepisaroiden juostessa kasvoillani ja pyörän kiitäessä eteenpäin tuulen lailla.


Elossa tunsin olevani myös istuessani juhannuspäivänä veneen keulassa iltapäivän kirkkaiden auringonsäteiden häikäistessä silmiäni ja tuulen tarttuessa hiuksiini. Savonlinna tulee varmasti aina olemaan minulle se rakkain kaupunki koko maailmassa, minä mietin itsekseni katsellessani Riihisaaren ja museolaivojen jäävän taaksemme ja höyrylaivojen seisovan satamassa auringonsäteiden loisteessa, enkä tiedä kesäisin mitään kauniimpaa kuin se rakas pikkukaupunki. Ympärillämme lukuisat metsät ja saaret kietoutuivat auringonsäteisiin vauhdin kiihtyessä suunnatessamme Kasinonsaarten ohitse kohti Laitaatsalmea ja en voinut kuin huokaista siitä aivan valtavasta onnellisuudesta, joka tuntui jokaisessa hengenvedossani, lävisti auringossa päivettyneen ihoni ja kulki suoraan rintalastani alle, siitä onnellisuudesta, johon minä tunsin lähes pakahtuvani veneen kiitäessä sinisellä järvellä. 


IMG_2018

 

Ajaessamme myöhemmin takaisin kotiin sataman kautta minä mietin, miltä tuntuisi asua jälleen siinä rakkaassa pikkukaupungissa, kulkea päivittäin niitä tuttuja kadunkulmia ja kuunnella, kuinka laivat huutavat lähtiessään satamasta. Rauhallista, sitä se epäilemättä olisi, minä mietin katsellessani vanhaa Linnankatua, jonka varrella sijaitsi valoisa kotini vuosia sitten ja joka on ehdottomasti yksi minun lempikaduistani koko tässä maailmassa. Auringonsäteet häikäisivät silmiäni ajaessamme hitaasti Olavinlinnan ohitse, minulle se on tavallaan aina ollut siinä ja silti sen näkeminen tuntuu aina yhtä hienolta, siinä vanhassa kivilinnassa on jotain sellaista, mikä saa minut hiljaiseksi, niin vaikuttava näky se on yhä edelleen, seisottuaan rauhallisena aloillaan 1400-luvulta asti. Asuessani Linnankadulla minä kävin katselemassa sitä päivittäin, mietin alittaessamme vanhan rautatiesillan ja suunnatessamme kohti kotirantaamme, vesipisarat tuntuivat viileältä ihollani ja tuuliaisen leikkiessä hiuksillani kaikki tuntui olevan hetken siinä pienessä hetkessä iltapäivän auringonsäteiden loisteessa sinisellä järvellä, se oli ollut kaunis iltapäivä, niin kaunis, että muistelen sitä varmasti vielä syksyllä sateen piiskatessa ikkunalasia.

 

IMG_1889IMG_2121IMG_2199

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.