1. lokakuuta 2020

SYYSKUUN VIIMEISENÄ SUNNUNTAINA MINUSSA ASUI RAUHA

IMG_5420IMG_5366IMG_5198

 

Viime sunnuntaina heräsin kovin lempeisiin auringonsäteisiin, jotka murtautuivat sisälle sälekaihtimien lävitse ja piirsivät varovaisia juovia heinäkuussa maalatuille seinille, niille, jotka maalasin kahteen kertaan saadakseni niistä kauniin valkoiset. Se heinäkuinen viikonloppu oli ensimmäinen viikonloppu, jonka vietimme tässä kodissa, mietin itsekseni avatessani olohuoneen sälekaihtimia päästääkseni valon tulvimaan sisään ja leipoessani hetkeä myöhemmin sämpylöitä aamiaiseksi. Siitä viikonlopusta on kohta kolme kuukautta ja tuntuu kuin se olisi ollut viime viikolla, havahduin ajatuksistani kuullessani rappukäytävästä ääniä, minä en ole vieläkään täysin tottunut niihin, en ole, vaikka olemme asuneet tässä kauniissa kodissa heinäkuun puolivälistä asti. Sinä aamuna ne äänet tuntuivat kuitenkin turvallisilta, istuin aamiaisen jälkeen pianon ääreen tanssittamaan sormiani koskettimilla aivan kuin vuosia sitten ja mietin itsekseni, kuinka rakastan tätä kotia ja niitä kauniita sunnuntaiaamuja viikko toisensa jälkeen enemmän, rakastan sitä, kuinka jossain syvällä rintalastan alla kuiskailee suunnaton rauha.


Iltapäivällä kävelimme pitkin oranssin, keltaisen ja punaisen sävyihin verhoutuneita katuja ja auringonsäteiden lämmittäessä poskipäitäni minä mietin itsekseni, kuinka se oli varmasti yksi syksyn kauneimmista päivistä, yksi niistä syksyisistä päivistä, joita muistelisin marraskuussa maailman verhoutuessa harmaaseen ja räntäsateen piiskatessa kasvojani. Onneksi ennen harmaaseen verhoutunutta marraskuuta on varmasti vielä monta kaunista viikkoa, hymyilin itsekseni ohittaessamme siirtolapuutarhan ja suunnatessamme pitkospuita piktin Pitkäruohon lintutornille. Olimme käyneet lintutornilla viimeksi huhtikuussa, sinä huhtikuisena päivänä järvi oli vielä jäässä ja maisema oli verhoutunut aivan kevyeen lumihuntuun, mutta kevät tuoksui jo ilmassa. Sen huhtikuisen päivän jälkeen lintutorni oli nähnyt kevään vaihtuvan uskomattoman kauniiseen kesään ja lopulta syksyyn, siihen, joka tuoksui ilmassa sinä syyskuisena iltapäivänä niin vahvasti, että se sai minut hymyilemään kävellessäni keltaisen ja oranssin sävyihin verhounutta metsäpolkua pitkospuita pitkin lintutornille, josta avautuisi maisema järvelle.

 

IMG_5307

 

Päästessämme lintutornille katselimme hetken järvelle, järven toisella puolella korkeat puut olivat pukeutuneet ruskaan ja huokaisin itsekseni, kuinka maailma on tällä hetkellä kauneimmillaan. Kevyt tuuli tarttui hiuksiini, jotka iltapäivän auringonsäteet maalasivat hetkittäin punaisiksi, kuuntelimme hiljaisuuden kuiskailevan puiden oksissa ja hengitimme keuhkojemme täydeltä syyspäivän kauneutta. Se oli tavallaan aivan täydellinen sunnuntai ja sen päätteeksi minä istuin saunan lämmössä nauttimassa siitä suunnattomasta rauhasta, joka tuntui jossain syvällä rintalastani alla, suljin hetkeksi silmäni ja annoin kaiken ihan vain olla, siinä hetkessä kaikki oli hyvin.

 

IMG_5433IMG_5630IMG_5460

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.