Siitä asti, kun muutin neljä vuotta sitten rakkaasta pikkukaupungista Jyväskylään, on tuntunut kuin sydämeni olisi jäänyt puoliksi siihen pieneen oopperakaupunkiin, on tuntunut samalta kuin silloin, kun kahdeksan vuotta sitten muutin kolmeksi vuodeksi Helsinkiin siihen pieneen asuntoon, jonka parvekkeella minä katselin aina öisin lentokoneiden lentävän ohitse. Ehkä juuri siksi olin niin onnellinen siitä, että sain viettää huhtikuun viimeiset päivät, koko kauniin toukokuun ja kesäkuun
ensimmäiset päivät rakkaassa pikkukaupungissa. Onnellinen siitä, että sain nähdä kevään
taianomaisuuden rakkaissa maisemissa ja nauttia niistä lämpimistä päivistä, kun tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että kevät oli vaihtunut kesän ensimmäisiin päiviin ja auringonsäteet lämmittivät niin, ettei tarvinnut enää villatakkia, kovin onnellinen siitä, että minä sain viettää niin monta viikkoa siinä rauhassa.
Huolimatta siitä, kuinka äärettömästi rakastin olla pikkukaupungin rauhassa, kaksi viikkoa sitten matkustimme hetkeksi takaisin Jyväskylään, matkustimme viettämään aikaa kahdestaan ja nauttimaan kauniista kesäpäivistä yhdessä. Näiden kahden viikon aikana olemme kävelleet monta kertaa katsomaan lampaita, nauttineet kauniista kesäilloista auringonsäteiden loisteessa ja kävelleet omenatarhan läpi katsellen viimeisiä kukkivia omenapuita, olemme saunoneet kaikessa rauhassa, istuneet satamassa livemusiikin kaikuessa vastarannalle asti ja nukkuneet hyvin. Nämä kaksi viikkoa ovat olleet kauniit ja on tuntunut jotenkin aivan uskomattomalta, kuinka lähtiessäni täältä huhtikuun lopussa koko kaupunki oli kuin unessa ja näiden viikkojen aikana se on kuin herännyt kesään, se on tuntunut kummalliselta ja niin on tuntunut sekin, että tämä kaupunki saa minut hetkittäin hymyilemään.
Lähetä kommentti