2. toukokuuta 2019

NIISSÄ HETKISSÄ ON AINA JOTAIN TAIANOMAISTA

IMG_0907IMG_0859IMG_0922
Tammikuussa kirjoitin, kuinka tavoitteenani on lukea tänä vuonna enemmän kirjoja kuin olen lukenut moneen vuoteen ja vaikka kuinka tahtoisin lukea kirjoja, tämän alkuvuoden aikana on vain yksinkertaisesti tuntunut, ettei minulla ole aikaa lukea. On tuntunut, ettei ole ollut sellaisia hetkiä, kun olisin voinut rauhoittua unohtumaan kirjojen sivuille, jotka rivi toisensa jälkeen muodostavat aivan oman maailmansa. Tämän alkuvuoden aikana olen lukenut aivan rehellisesti sanottuna vain otteita Tove Janssonin tuotannosta sekä hevosiin ja ratsastukseen liittyvää kirjallisuutta, sellaista, jonka olen todennut tukevan kehittymistäni tämän rakkaan harrastukseni suhteen. Tilanne tavoitteeni toteutumisen suhteen ei siis tällä hetkellä näytä vahvalta, mutta viettäessäni pari viikkoa sitten pääsiäistä rakkaassa pikkukaupungissa minulla oli pieniä hetkiä, kun tuntui hyvältä rauhoittua kirjan sivuille, unohtaa hetkeksi kaikki ja jäädä kiinni niihin lauseisiin, jotka vievät omaan maailmaansa, sellaiseen, joka kasvaa lause kerrallaan aina vain kauniimmaksi ja suuremmaksi.

Toisinaan siitä lauseista rakentuneesta maailmasta voi tulla myös lopulta uskomattoman pieni, sellainen, johon mahtuu niin vähän asioita, että se tuntuu jokaisessa hengenvedossa painolastina. Pääsiäisenä jo toistamiseen lukemani Joel Haahtelan Traumbach ei kuitenkaan ole sellainen kirja vaan sen sivuille mahtuu paljon niitä sellaisia hetkiä, kun onni täyttää koko hauraan sydämen ja kesäyö tuoksuu tuulessa. Haahtela on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani ja kuten jokaisen lukemani hänen kirjansa kohdalla, tämänkin, aivan uskomattoman kauniin kirjan sivuille hän on onnistunut maalaamaan niin tavattoman elävän tunnelman, että lukiessani tuntui aivan kuin olisin ollut läsnä niissä unenomaisissa hetkissä, kuin hidastetussa elokuvassa. Sen lisäksi, että Haahtela onnistuu kerta toisensa jälkeen maalaamaan elävän tunnelman kirjoihinsa, hänen lauseensa ovat hetkittäin niin äärettömän kauniita, että niihin on pysähdyttävä, annettava niille aikansa ja luettava vielä kerran uudelleen, huokaistava itsekseen. Minä toivon, että niitä hetkiä, kun minun on pysähdyttävä kauniiden lauseiden äärellä, tulee olemaan tänä vuonna paljon, niissä hetkissä on jotain taianomaista.

IMG_0864IMG_0910

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti