30. toukokuuta 2019

NELJÄ PÄIVÄÄ TALLILLA JA ENSIMMÄISET HARJOITUSKISAT

IMG_2973IMG_2865

Hevosista, ratsastuksesta ja niistä kaikista tallilla vietetyistä hetkistä on tullut minulle tämän kevään aikana tärkeämpi henkireikä kuin mitä olisin viime syksynä osannut kuvitellakaan, tänä keväänä niistä tallilla vietetyistä hetkistä on tullut niitä ainoita hetkiä, kun olen osannut päästää irti kaikesta stressistä rintalastani alla ja keskittyä siihen hetkeen, unohtaa kaiken muun ympärilläni. Tänä keväänä on valehtelematta ollut luvattoman monta sellaista päivää, kun olen istunut työpäivän jälkeen bussissa matkalla tallille järjettömän stressin ja ahdistuksen pitäessä minua otteessaan, mutta rauhoittunut samantien hakiessani hevosen tarhasta, on ollut päiviä, kun olen ollut yksinkertaisesti aivan järjettömän huonolla tuulella ja tuijottanut bussin ikkunasta tyhjyyteen, mutta kävellessäni tallille hymyillyt nähdessäni jo kaukaa, kuinka Sassi syö rauhallisena heinäpaalilla muiden hevosten kanssa tai vain seisoo aloillaan katsellen kaukaisuuteen. 

Sassi on puolalainen työhevostamma, maailman lempein jättiläinen, josta on tullut minulle tämän kevään aikana aivan äärettömän rakas, vaikka ensimmäisellä yhteisellä ratsastustunnillamme minulla ei ollutkaan mitään käsitystä, kuinka sitä tulisi ratsastaa. Maailman herätessä hitaasti kevääseen minä aloin kuitenkin vähitellen ymmärtää sitä äärettömän kaunista hevosta, joka sai minut hymyilemään kerta toisensa jälkeen ja ihmettelemään, kuinka uskomattomalta pienet onnistumiset tuntuivat. Pieniä onnistumisia, sellaisia tämä kevät on ollut täynnä tämän uskomattoman hevosen kanssa ja pieni onnistuminen toisensa jälkeen minusta on alkanut kevään mittaan tuntua, että nimenomaan juuri sen lempeän jättiläisen kanssa tahtoisin kehittyä ratsastajana, nimittäin rehellisesti sanottuna en ole kenenkään kanssa aikoihin ollut näin motivoitunut opettelemaan mitään. Ehkä juuri siksi olen mielestäni tänä keväänä oppinut enemmän kuin koko ratsastushistoriani aikana yhteensä, tänä keväänä motivaationi ratsastuksen suhteen on ollut jotain aivan uskomatonta ja vaikka epäonnistumisia on ollut vähintään yhtä paljon kuin onnistumisiakin, on tuntunut hyvältä palata tallille kerta toisensa jälkeen ja nousta ratsaille, yrittää aina uudelleen ja uudelleen niin kauan, kunnes voi hymyillä onnistumiselle.

IMG_2655IMG_2815IMG_2771

Vappuviikolla vietin neljänä päivänä aikaa tallilla ja on myönnettävä, että se on ollut ehdottomasti yksi tämän kevään parhaimmista ja unohtumattomimmista viikoista, yksi niistä sellaisista, joita minä tulen varmasti muistelemaan vielä joulukuussa, kun tämä vuosi alkaa vähitellen vaihtua seuraavaan. Vappuviikolla aloitin maanantaiaamuni suuntaamalla tallille ja kävellessäni bussipysäkiltä kilometrin verran tallille naurahdin itsekseni, kuinka en tekisi maanantaiaamuisin yhtään mitään mieluummin, en tiedä parempaa tapaa aloittaa viikkoa kuin tehdä jotain sellaista, mitä rakastan aivan suunnattomasti. Tallille päästyäni pääsin tutustumaan itselleni uuteen tammaan, kauniiseen tummanruunikkoon Pallas Atheneen, tuttavallisemmin Aikkuun, jota harjatessani mietin, kuinka kummalliselta tuntui edes harjata ketään muuta kuin Sassia. Aikku oli kuitenkin ihastuttava tapaus ja noustessani kymmenen aikaan aamulla ratsaille odotukseni sen aamuisen ratsuni suhteen olivat korkealla, eivätkä ne odotukseni olleet turhia, nimittäin huolimatta siitä, että Aikku oli alkuun suhteellisen tahmea, osoittautui se lopulta erityisen mukavaksi ratsastaa ja sen laukka erityisen miellyttäväksi, sellaiseksi, että minusta tuntui kuin olisin todella ollut kotona siellä satulassa, kuin olisin syntynyt olemaan siellä.

Siinä, missä maanantaina suuntasin tallille heti herättyäni, tiistaina suuntasin tapani mukaisesti sinne vasta työpäiväni jälkeen, oli kaunis auringonsäteisiin verhoutunut iltapäivä ja hakiessani Sassin tarhasta en voinut olla hymyilemättä itsekseni, se oli taas yksi niistä päivistä, kun olin purrut huultani ollakseni itkemättä ja hermostunut jokaisesta pienestä asiasta, mutta silittäessäni Sassin pehmeää turpaa olin kuin toinen ihminen. Minussa ei ollut jäljellä mitään siitä, mitä minä olin ollut vielä istuessani bussissa matkalla tallille, ja suunnatessamme metsään ratsujemme kanssa sinä kauniina iltapäivänä rintalastani alla tuntui valtameren kokoinen rauha. Sassin kulkiessa rauhallisesti eteenpäin mietin itsekseni, kuinka en ollut huomannut, missä vaiheessa kevät oli alkanut niin vahvasti vaihtua kesään ja missä vaiheessa lehtipuut olivat kasvattaneet niin suuret silmut. Se oli yksi tähänastisen elämäni parhaimmista vappuaatoista ja palatessamme rauhoittavan metsäretken jälkeen tallille päätin, että osallistuisin seuraavana aamuna oman tallimme kouluratsastuksen harjoituskisoihin, päätin, vaikka olimme ehtineet käydä ohjelman vain kerran läpi Sassin kanssa ja minun pitäisi käydä ohjelmaa vielä sinä iltana kunnolla läpi itsekseni, jotta edes mahdollisesti muistaisin sen vielä seuraavanakin päivänä.

IMG_2833IMG_2857

Vapunpäivänä minä heräsin aamuyön viimeisinä tunteina naapureideni riehumiseen luhtikäytävässä ja vain muutamaa tuntia myöhemmin matkustin taksilla tallille, kun en olisi muuten ehtinyt ihan kymmeneksi perille. Olin koko edellisen illan kerrannut sen päivän kouluohjelmaa, käynyt sitä paperilla läpi ja kulkenut pitkin pienen asuntoni lattiaa, tehnyt voltteja ja täyskaartoja, miettinyt, missä kohtaa täytyisi muistaa pysähtyä. Tallille päästyäni olin vielä suhteellisen tietämätön siitä, monelta harjoituskisat todellisuudessa alkaisivat ja kun tämä ajankohta lopulta selvisi minullekin noin kaksikymmentä minuuttia ennen kisojen alkamista ymmärsin, että minulle tulisi todennäköisesti kiire. Hakiessani äärettömän rakasta ja lempeää jättiläistä tarhasta huokaisin itsekseni huomatessani sen nauttineen elämästään niin, että saadakseni sen siistiksi, olisin tarvinnut huomattavasti paljon enemmän aikaa kuin mitä minulla oli. Toisaalta olin päättänyt ottaa harjoituskisat nimenomaan harjoituksen kannalta ja olla stressaamatta mistään liikaa, joten harjatessani Sassia tallin viileydessä puhuin sille lempeästi ja silitin sen pehmeää kaulaa, sinä päivänä minulle oli tärkeintä, että sain viettää aikaa sen lempeän jättiläisen kanssa ja hakiessani varusteita satulahuoneesta katselin, kuinka ratsuni seisoi rauhallisesti karsinassa, minä olin siinä hetkessä lähes yhtä rauhallinen ja luulenkin, että se johtui nimenomaan ratsuni rauhallisuudesta, siitä, että se saa minut aina rauhoittumaan, missä tilanteessa tahansa, ihan milloin ja missä tahansa.

Sen päivän kouluohjelma oli helppo D:3 2013, ilmeisesti yksi helpommista kouluohjelmista, mutta ottaen huomioon sen, että olin vasta edellisenä iltana päättänyt osallistua harjoituskisoihin ja olin vain kerran käynyt radan läpi ratsuni kanssa, se oli meille sinä päivänä ihan tarpeeksi vaativa. Hetkeä ennen kisojen alkamista verryttelimme Sassin kanssa tallin toisella kentällä ja naurahdin itsekseni tajutessani, ettemme olleet koskaan yhdessä esimerkiksi peruuttaneet, jostain syystä emme vain olleet tehneet niin yhdellääkään yhteisellä ratsastustunnillamme. Se ei kuitenkaan haitannut meitä yhtään ja päästessämme kouluradalle päätin, että seuraavat minuutit nauttisimme vain siitä hetkestä ja tekisimme parhamme, meidän ei tarvinnut olla täydellisiä tai osata kaikkea täydellisesti. Niin me nautimmekin, auringonsäteiden loisteessa tuntui hyvältä olla juuri siinä ja juuri sen lempeän jättiläisen kanssa, en olisi tavallaan voinut kuvitellakaan osallistuvani ensimmäisiin harjoituskisoihini kenenkään muun kanssa. Poistuessamme radalta en osannut enää kuin hymyillä, olin aivan äärettömän ylpeä meistä molemmista ja siitä, että suorituksemme meni läpi, olin ylpeä siitä, että olin uskaltanut osallistua huolimatta siitä, etten minä ollut täysin varma omasta osaamisestani. Olin ylpeä siitä, että huolimatta siitä, että viime syksynä noustessani ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen ratsaille ajattelin, etten osallistuisi koskaan minkäänlaisiin kisoihin, olin silti suorittanut ensimmäisen kouluohjelmani tuomarin edessä ja suoriutunut siitä hyväksytysti. Kouluratsastuksen harjoituskisojen jälkeen minä jäin tallille vielä muutamaksi tunniksi, osallistuin vielä meidän heppakerhojen leikkimieliseen kisaan ja lopulta jäin seuraamaan esteratsastuksen harjoituskisoja, nauttimaan kauniista päivästä ja katselemaan, kuinka kaksi tallimme varsoista pääsi kentälle juoksemaan, se oli epäilemättä paras vapunpäivä tähänastisessa elämässäni, enkä olisi ollenkaan pahoillani, jos vapunpäivä olisi ensi vuonna samanlainen.

IMG_3159IMG_2940IMG_3160

Lauantaina maisema oli jälleen verhoutunut lumihuntuun, kun aamulla suuntasin tallille tallikaverini kyydillä. Olen tänä keväänä viettänyt lähes jokaisena lauantaina (lukuunottamatta niitä muutamaa lauantaita, kun olen ollut rakkaassa pikkukaupungissa) pari tuntia tallilla opettelemassa erilaisia hevosiin ja ratsastukseen liittyviä taitoja, niitä sellaisia, mitä ei niillä ratsastustunneilla pääse oppimaan ja olen ollut kaikista niistä päivistä kovin onnellinen, ne päivät ovat olleet erityisiä ja opettavaisia. Sinä lumisena lauantaina istuimme sisällä käymässä läpi asioita, joita täytyisi osata ottaa huomioon, kun osallistuu erilaisiin ratsastuskilpailuihin ja hetken siellä istuttuamme siirryimme Killerin kilpatallille esteratsastuksen 1-tason kisoja, joita oli itseasiassa erityisen mielenkiintoista seurata, vaikka en itse esteratsastuksesta aivan tavattomasti ymmärräkään. Oli kuitenkin mielenkiintoista seurata taitavia ratsukoita ja nähdä, kuinka onnellisia ratsastajat olivat onnistumisistaan, yhtä onnellisia kuin minä itsekin olin ollut muutamaa päivää aiemmin poistuessani kouluradalta. Ehkä vielä jonain päivänä olen onnellinen myös poistuessani esteradalta, mutta siihen hetkeen on vielä pitkä matka, ovathan kaikki estetuntini laskettavissa edelleen kahden käden sormilla, silti, ehkä vielä jonain päivänä ja ehkä vielä sen lempeän jättiläisen, sen aivan uskomattoman tärkeän ja rakkaan hevosen kanssa, se olisi aika hienoa.

1 kommentti: