8. huhtikuuta 2019

HEVOSIA JA KAMEROITA MESSUKESKUKSESSA

IMG_9136P3170318IMG_9158P3170297IMG_9159

Maaliskuun puolivälissä, sinä samana viikonloppuna, kun rakastin aivan suunnattomasti musiikkia Ellinooran keikalla Lutakossa, minä matkustin Helsinkiin Messukeskuksessa järjestettyyn GoExpoon, jossa tarkoituksenani oli käydä sekä Helsinki Horse Fairissa että Kuva & Kamera -messuilla. Minä olin tullut kipeäksi aiemmin samalla viikolla ja koska en ollut sen tavallista kiireisemmän työviikon takia ehtinyt jäädä kotiin lepäämään parantuakseni, istuessani bussissa silloin sunnuntaiaamuna seitsemän jälkeen olin varma, ettei siitä päivästä tulisi helppo oman jaksamiseni kannalta, sen sijaan siitä päivästä tulisi melko varmasti taistelun kaltainen. Sellainen siitä sitten tulikin, kävellessäni kaukoliikenteen terminaalista rautatieasemalle tunsin, kuinka rintalastani alla huusi voimattomuus ja istuessani myöhemmin I-junassa matkalla Pasilaan ja kävellessäni asemalta Messukeskukseen mietin, etten antaisi sen vaikuttaa liikaa siihen päivään. En antaisi sen vaikuttaa liikaa, sillä tahdoin nauttia siitä päivästä, ottaa kaiken irti niistä messuista, joita olin kuitenkin odottanut koko kiireisen työviikon ajan innoissani, tahdoin nauttia siitä messutunnelmasta ja kaikesta ympärilläni.

Päästessäni Messukeskukselle jätin takkini narikkaan ja suuntasin ensimmäisenä Helsinki Horse Fairin puolelle, sillä olivathan kyseiset messut ensisijainen syy, miksi minä olin Helsinkiin asti kipeänä sinä sunnuntaiaamuna matkustanut ja samalla ne olivat jotain sellaista, jotka olivat ajatuksen tasolla kiinnostaneet minua oikeastaan koko alkuvuoden ajan enemmän kuin ne valokuvaukseen liittyvät messut, vaikka olinkin luonnollisesti kiinnostunut molemmista messuista. Aivan ensimmäisenä istuin aloilleni katselemaan ratsastusjousiammuntaa, jota minä en ollut koskaan aiemmin päässyt todistamaan ja joka oli yksinkertaisesti aivan uskomattoman hienoa katseltavaa, se oli jotain sellaista, mitä tahtoisin ehdottomasti itsekin päästä joskus kokeilemaan, vaikka en koskaan niin hyvä siinä tulisikaan olemaan, tahtoisin vain kokeilla, niin uskomattomalta se näytti. Jo pelkästään se, kuinka äärettömän taitavia ratsastajia näytöksessä nähtiin, oli käsittämätöntä ja istuessani yleisössä mietin hetken itsekseni, kuinka minulla on edessäni vielä todella pitkä ja vaativa matka päästäkseni siihen pisteeseen, jossa olisin lähellekään yhtä taitava ratsastaja kuin ne, joita sinä päivänä näin.

IMG_9130P3170207IMG_9023

Kierrettyäni uskomattoman ratsastusjousiammuntanäytöksen jälkeen hetken aikaa Helsinki Horse Fairin messualuetta siirryin yläkatsomoon seuraamaan esteratsastusta, joka on mielestäni aina ollut äärimmäisen mielenkiintoista, vaikka en itse ole esteitä muutamaa kertaa lukuunottamatta koskaan oikeastaan hypännytkään ja vaikka en osaakaan seurata sitä niin, että huomaisin kaikki pienimmätkin virheet, joita ratsukot mahdollisesti tekevät. Siinä minä kuitenkin istuin, yläkatsomossa katselemassa esteratsastusta ja taitavia ratsukoita, jotka olivat selkeästi tehneet kauan töitä yhdessä, niin saumattomalta suurimman osan suoritukset ratsun ja ratsastajan yhteistyön osalta näyttivät. Tahtoisin joskus opetella itsekin hyppäämään, mietin istuessani siinä ja samanaikaisesti tunsin jälleen, kuinka voimattomuus huusi rintalastani alla ja kuinka kuume selkeästi näytti merkkejä itsestään, joten jäin siihen vielä hetkeksi luokan päättymisen jälkeen ja keräsin voimia jatkaakseni matkaani, se oli yksi niistä hetkistä, kun kaduin sitä, etten ollut jäänyt kotiin lepäämään.

Istuttuani siinä hetken keräämässä voimiani minä suuntasin viimein Kuva & Kamera -messujen puolelle ja se tuntui tavallaan aivan äärettömän kotoisalta. Olin käynyt kyseisillä messuilla viisi vuotta sitten kutsuvieraana ja ollut silloin ihan järjettömän innoissani kaikesta, istunut kuuntelemassa luentoja valokuvaamisesta ja kiertänyt näytteilleasettajien pisteitä mielenkiinnolla, tällä kertaa minä kuitenkin vain kiersin messualuetta katsellen mielenkiinnolla kaikkea uutta, mikä ei ollut vielä aiemmin osunut silmiini ja pysähdyin sitten Kameratorin pisteelle. Monien muiden ihmisten tavoin kävin läpi vanhoja kameroita ja objektiiveja kuin etsien jonkinlaista aarretta ja lopulta päädyinkin ostamaan Canonin vanhan filmirungon kameraperheeni jatkoksi sekä vanhan nahkaisen kameralaukun isolle Canonilleni, sille, jolla ei ole koskaan ollut omaa laukkua, vain suuri kamerareppu, johon mahtuu kamerani lisäkis myös lähes kaikki objektiivini. Kävin kuuntelemassa myös lyhyen luennon värienhallinnasta ja kiertämässä hetken aikaa valokuvanäyttelyitä, joiden valokuvat saivat kerta toisensa jälkeen pysähtymään hetkeksi, katsomaan tarkemmin, miettimään jotain sellaista, mitä en ollut osannut kuvitella miettiväni sinä päivänä, juuri se on valokuvissa viehättää, se, että ne saavat miettimään.

IMG_9165P3170124IMG_9170P3170334IMG_9177

Vierailtuani Kuva & Kamera -messuilla minä suuntasin takaisin Helsinki Horse Fairin puolelle, kävin kiertelemässä messualuetta uudelleen, ihastelin kauniita ratsastussaappaita ja mietin sitten uusien ratsastushousujen ostamista, mutta en kuitenkaan ostanut mitään. Tavallaan en tarvitse mitään, mietin kävellessäni ihmisjoukon keskellä, paitsi uuden turvaliivin, mutta sen ostamisen suhteen en tahdo kiirehtiä, sillä se on kuitenkin niin tärkeä ja suuri sijoitus. Kiertelyn lomassa kävin myös katsomassa esittelyitä esimerkiksi shirehevosista ja islanninhevosista ja juuri ennen messupäivän päättymistä pysähdyin aloilleni katselemaan irlannincobien näytöstä, joka oli kerta kaikkiaan aivan ihastuttava. Niin ihastuttava, että kävellessäni hetkeä myöhemmin räntäsateessa Pasilan asemalle hymyilin itsekseni, vaikka tuntuikin, että jossain syvällä rintalastan alla tuntuva voimattomuus ja kuume alkoivat taas vähitellen ottamaan minusta vallan.

Päästessäni myöhemmin takaisin Helsingin päärautatieasemalle olin niin väsynyt, etten tahtonut kävellä räntäsateessa Kamppiin vaan matkustin sinne metrolla ja odottaessani metroa mieleeni tulvivat kaikki ne muistot niiltä ajoilta, kun minä vielä asuin Helsingissä ja hetkittäin seikkailin jonnekin, minne oli helpoin mennä metrolla. Niiltä ajoilta, kun seikkailin tuntemattomilla kaduilla ja tahdoin nähdä mahdollisimman paljon, niiltä ajoilta, kun aina metron saapuessa pysäytin musiikin, sillä rakastin niin kovin sitä ääntä, jonka metro saa laituriin saapuessaan aikaiseksi. Rakastan sitä ääntä edelleen, mietin noustessani metroon ja hymyilin sitten taas itsekseni, kuinka minulla oli kaikesta kipeydestäni huolimatta ollut tavattoman hyvä päivä, sellainen, jota muistelen edelleen, tätä tekstiä kirjoittaessani, lämmöllä.

P3170240IMG_9144P3170134IMG_9418

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti