5. huhtikuuta 2019

ELLINOORA SAI KYYNELEET SILMÄKULMIIN LUTAKOSSA

P3150002P3150044

Sen lisäksi, että Ellinoora on ehdottomasti yksi suosituimmista suomalaisista naisartiseista tällä hetkellä, Ellinoora on myös yksi niistä artisteista, joita olen kuunnellut viimeisimmän muutaman vuoden aikana tilastojen mukaan kaikista eniten, tämän aivan uskomattoman lahjakkaan artistin musiikki on nimittäin soinut kuulokkeissani usein myös silloin, kun mikään muu musiikki ei ole tavallaan kiinnostanut minua. Ellinoora on yksi niistä artisteista, joiden musiikki on viimeisimpien vuosien aikana koskettanut minua jostain aivan käsittämättömän syvältä ja saanut sydämeni jättämään lyöntejä välistä, kylmät väreet juoksemaan pitkin kalpeaa ihoani. Yhden albumin ja monta singlejulkaisua käsittävästä Ellinooran tuotannosta löytyy monta aivan uskomattoman hienoa biisiä, joihin liittyy elämässäni valtameren kokoisia tunteita, sellaisia, joita sanat eivät riitä kuvailemaan. Niiden biisien kanssa minä olen istunut vuorokauden viimeisinä tunteina satamassa järven pinnan ollessa peilityyni, kävellyt auringonsäteiden loisteessa syksyisenä iltapäivänä joella katsellen maisemaa linssin lävitse ja matkustaessani rakkaaseen pikkukaupunkiin rauhoittumaan, niiden biisien kanssa minä olen kokenut paljon valtameren kokoisia tunteita, vaikka kukaan muu ei niitä tunteita ole välttämättä nähnytkään.

Maaliskuun viidentenätoista päivänä minä suuntasin suoraan yhdeksän tunnin kuumeessa vietetyn työpäivän jälkeen Lutakkoon katsomaan Ellinooraa, ehdin näkemään eetun keikasta kaksi viimeistä biisiä ja liikuttumaan niiden aikana niin, että kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini. Sinä iltana musiikki tuntui olevan suunnatonta ja seistessäni yleisömeren keskellä odottamassa Ellinooran keikan alkamista mietin, kuinka minun oli yksinkertaisesti pakko rakastaa musiikkia aivan äärettömästi, en minä muuten olisi seisonut siinä yhdeksän tunnin kiireisen työpäivän jälkeen kuumeisena ja väsyneenä. Tottakai minä rakastan juuri niin paljon, minä naurahdin itsekseni muistellen kaikkia niitä satoja näkemiäni keikkoja ja niitä hetkiä, kun olen laittanut musiikin kaiken edelle ja huutanut eturivissä, vaikka minun olisi pitänyt olla jossain ihan muualla. Siinä hetkessä minun ei kuitenkaan pitänyt olla missään muualla ja Ellinooran noustessa viimein lavalle kylmät väreet juoksivat pitkin selkärankaani, maailma ympärilläni pysähtyi ja oli olemassa enää musiikki, vain uskomattoman rakas musiikki ja minä siinä loppuunmyydyssä salissa, siinä hetkessä olin juuri oikeassa paikassa.

P3150087

Ellinooran laulaessa me ollaan vielä lapsia / aikuisten kokosissa vaatteissa kyyneleet tarttuivat jälleen silmäkulmiini ja minun oli nostettava käteni ilmaan pelkästä siitä loputtomasta rakkaudesta niitä sanoja kohtaan, niitä uskomattoman rakkaita sanoja, jotka kuulin ensimmäistä kertaa yhtenä harmaana marraskuun päivänä. Silloin ne sanat saivat minut hymyilemään marraskuun loputtomassa harmaudessa ja niin ne saivat minut hymyilemään sinäkin iltana, kaiken sen väsymyksen ja kuumeen lävitse minä hymyilin aidommin kuin kertaakaan sen kiireisen viikon aikana ja sitä hymyä jatkui aina keikan loppuun asti. Glitterin jälkeen kuultiin monta muutakin rakasta biisiä, kuten Kahleet ja Yölaulu, jota en ollut kuullut koskaan aiemmin värivalojen loisteessa ja joka oli kaikessa liikuttavuudessaan niin hieno, että hetken tuntui kuin olisin ollut jossain muualla, kuin olisin ollut samanaikaisesti kaikissa niissä hetkissä, joissa sanat kun yö on pitkä / ei kyynelittä / me selvitä / ilosta elvytä ovat kulkeneet mukanani. Ne sanat ja koko uskomattoman kaunis biisi ovat kulkeneet mukanani monissa vaikeissa hetkissä, niissä sellaisissa, kun maailman paino on ollut liian raskas kantaa ja on tuntunut, ettei huominen voisi olla yhtään kauniimpi, vaikka auringonsäteet osuisivat minun vihreisiin silmiini.

Sitten saatiin kokea yksi keikan kauneimmista hetkistä, kun ihana eetu astui värivaloihin laulamaan Ellinooran kanssa viime vuonna ilmestyneen, käsittämättömän hienon biisin Bäng bäng typerä sydän ja sanojen me ollaan kaksi väkevää ja haurasta / mut yhes meistä ei tuu koskaan valmista / irrottaisitko otteeni, et voisin olla taas oma itseni kaikuessa loppuunmyydyn yleisömeren ylitse ja yleisömeren muuttuessa valtavaksi kuoroksi, sanojen sä et kuuntele Bon Iverii / mut oot mun Skinny love tietenkin iskiessa suoraan rintalastani alle kyyneleet valuivat poskipäilleni, se on yksi niistä biiseistä, jotka ovat soineet viimeisimmän vuoden aikana kuulokkeissani luvattoman paljon. Poskipäilleni valuneet kyyneleet vaihtuivat päinvastaiseen tunteeseen seuraavan biisin Nartut aikana, kun sanat et oo poikkeuksellinen yksilö / monilla meil on sisällä tyhjiö / mut se ei oikeuta vittumaiseen käytökseen / aina kun nään sut mun pitää laskee kymmeneen olivat enemmän kuin ne olivat koskaan ennen olleet, sisälläni oli valtameren kokoisia määrittelemättömiä tunteita ja musiikki oli tavattoman suurta, sellaista, mihin tunsin aina hetkittäin hukkuvani siinä yleisömeren keskellä.

P3150381P3150226P3150377

Juuri ennen encorea kuultiin kaksi jotenkin aivan uskomattoman rakasta biisiä, joista ensimmäinen Elefantin paino soi kuulokkeissani istuessani muutama vuosi sitten yksin satamassa vuorokauden viimeisinä tunteina, kun en uskaltanut istua yksin kotona kaikkien ajatusteni kanssa, siinä satamassa sen biisin kanssa oli silloin helpompi hengittää. Siksi se on niin kamalan rakas, mietin itsekseni laulaessani mukana se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää / eikä kukaan muu sitä nää / ja vaik sut on luotu kantamaan, nousemaan aina uudestaan / oon pahoillani en osannut lohduttaa, mut lupaan vielä se helpottaa, siinä hetkessä ne sanat tuntuivat murskaavan minut alleen ja samanaikaisesti kannattelevan minua pinnalla, se on mielestäni yksi maailman hienoimmista biiseistä ja siihen valtavaan tunnemassaan minä en tule varmaan koskaan tottumaan, siihen, minkä se biisi saa aikaiseksi kerta toisensa jälkeen. Enkä varmaan totu siihenkään, kuinka hieno seuraava biisi Aina ku Aira on tai kuinka suuria sanat paikoittain elämä se pistää palasiksi / mut kokoon itteni yhtä nopeesti ku hajosinki / miten kivust päästää irti ku siit tulee elämäntapa / mullon syy miksen jää sänkyyni makaa olivat siinä hetkessä loppuunmyydyn yleisömeren keskellä juuri ennen kuin Ellinoora poistui värivaloista.

Ennen encorea mietin, kuinka se keikka olisi ollut täydellinen, vaikka se olisi päättynyt siihen, se olisi ollut täydellinen ja täynnä valtameren kokoisia tunteita, vaikka encorea ei olisi tullutkaan. Encore kuitenkin tuli, tottakai, ja Ellinooran esittäessä encoren aluksi uusimman biisinsä Sinä 4ever en voinut olla onnellisempi siitä, että tämä ihana nainen palasi vielä värivalojen loisteeseen, sillä jos jokin biisi on päässyt tänä keväänä ihoni alle, se on nimenomaan Sinä 4ever ja se hetki värivalojen loisteessa todisti minulle sen, etten todellakaan ollut turhaan kuunnellut sitä enemmän kuin mitään biisiä tänä alkuvuonna. Minä en ollut kuunnellut turhaan, sillä värivalojen loisteessa se uskomaton biisi oli vielä vähän hienompi kuin kertaakaan kuulokkeissani, eivätkä sitä seuranneet kaksi biisiä Funeral song ja Leijonakuningas jääneet suuremmin sen varjoon. Keikan päätyttyä lopulta sanoihin tänään ihmisen puolikas / on huomenna leijonakuningas minä kävelin maailman rakkaimman luokse, hymyilin itsekseni miettiessäni sitä iltaa värivaloissa ja nukahdin sitten onnellisuuteen, joka ei tuntunut enää yhtä suurelta seuraavana aamuna, mutta vaikka silloin seuraavana aamuna minä olinkin huomattavasti edellistä iltaa kipeämpi, en katunut hetkeäkään sitä, että minä olin päättänyt rakastaa musiikkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti