LÄMMIN SYYSPÄIVÄ JA KANAVUOREN LUONTOPOLKU

Kun muutin Jyväskylään maaliskuun 2016 lopussa tavallaan kuvittelin, että tämä kaupunki saisi minut innostumaan valokuvaamisesta jollain uudella tavalla ja seikkailemaan tuntemattomilla kadunkulmilla kamerani kanssa, sillä niin uusien kaupunkien on ollut tapana vaikuttaa minuun, niin myös Helsinki vaikutti minuun vuosia sitten. On kuitenkin myönnettävä, että näiden Jyväskylässä viettämieni vuosien aikana minä olen tutustunut tähän kaupunkiin äärettömän huonosti, jostain aivan tuntemattomasta syystä minusta ei ole tuntunut siltä, että tahtoisin seikkailla tuntemattomissa paikoissa ja kulkea kamerani kanssa eri kaupunginosien välillä. Jostain aivan tuntemattomasta syystä tämä kaupunki ei saanut minua innostumaan ja tavallaan minä olen hetkittäin luovuttanutkin tämän kaupungin suhteen, mutta sitten taas hetkittäin antanut tälle kaupungille vielä häivähdyksen toivoa, sillä sellaisina hetkinä, kun olen seikkaillut kamerani kanssa tuntemattomaan löytäen kauneutta ympäriltäni on minusta tuntunut, ettei tämä kaupunki sitten välttämättä niin toivoton olekaan ja ehkä tästä kaupungista vielä löytyy se jokin, miksi minäkin voisin tuntea tämän jotenkin kodikseni.

Yksi sellaisista hetkistä oli yhtenä kauniina sunnuntaina, kun lämpötilan puolesta tuntui taas hetken enemmän kesältä kuin syksyltä ja kävelin sen maailman rakkaimman kanssa Naissaaren kautta Kanavuoren luontopolulle. Se oli tämän syksyn kaunein syyspäivä ja katsellessani maisemaa korkealta vuorelta unohduin miettimään itsekseni, kuinka minun olisi pitänyt kiivetä vuorelle jo kauan sitten, minun olisi pitänyt tulla katsomaan sitä uskomattoman kaunista syksyn väreihin verhoutunutta maisemaa, sillä minusta tuntuu, että se uskomaton maisema olisi saanut minut antamaan tälle kaupungille toivoa enemmän kuin koskaan aiemmin. Se aivan uskomaton maisema olisi saanut minut innostumaan valokuvaamisesta ja seikkailemista, se olisi saanut minut tutustumaan tähän kaupunkiin paremmin, etsimään lisää niitä kauniita maisemia ja eksymään kerta toisensa jälkeen kovin huonon suuntavaistoni takia, minä havahduin ajatuksistani meinatessani kaatua metsäpolun juurakoiden ollessa yllättävän liukkaat jalkojeni alla. Siitä lämpimästä syyspäivästä ja uskomattoman kauniista maisemista minä aion kertoa teille vielä lisää, mutta nyt aion kuitenkin lopettaa tekstini tähän ja lämmittää itselleni glögiä, nauttia hetken siitä, ettei tarvitse tehdä mitään ja voi vain olla, hengähtää pienen hetken.