MIKÄ TEKEE MINUT ONNELLISEKSI JUURI NYT?

Syyskuussa minut teki kerta toisensa jälkeen järjettömän onnelliseksi se, että luonto alkoi vähitellen pukeutua ruskan väreihin ja se, että kotimatkallani näin, kuinka bussipysäkin viereinen vaahtera vaihtoi vähitellen vihreästä oranssiin ja kävellessäni kauppaan keltaiset lehdet tarttuivat kenkieni pohjiin, tuulessa tuoksui syksyn rauhoittavuus. Lisäksi minut teki syyskuussa onnelliseksi se, että illat olivat alkaneet viimein olemaan tarpeeksi aikaisin niin pimeitä, että minä olin voinut sytyttää kynttilöitä valaisemaan pientä asuntoani ja katsella liekkien tanssivan loputonta vapauttaan. Ne tekivät minut aivan tavattoman onnelliseksi, kynttilät ja se rauha, jonka ne saivat aikaan sydämessäni, mutta niin teki myös se, että ehdin aamuisin katsella auringonnousua ikkunalasin takana, ehdin katsella maailman heräilevän uuteen aamuun ja hengähtää hetken ennen töihin lähtemistä. Syyskuussa syksyn saapuminen teki minut aivan äärettömän onnelliseksi ja niin se on tehnyt myös lokakuussa, siitä ja muutamasta muusta sellaisesta asiasta, jotka ovat lokakuussa tehneet minut onnelliseksi, minä aion kirjoittaa teille juuri nyt, onnellisuudesta kun ei yksinkertaisesti voi koskaan kirjoittaa liikaa.

x Se, että sain kamerani takaisin ja saan luultavasti viettää sen kanssa vielä monta vuotta. Kuten aiemmin lokakuussa kirjoitin, järjestelmäkamerani suljin hajosi yllättäen (tai voiko oikeastaan sanoa yllättäen, jos kameralla on otettu yli 100 000 valokuvaa) syyskuun viimeisenä viikonloppuna ja siinä kaiken epätoivon keskellä ehdin hetkellisesti pelätä, että sulkimen vaihtaminen tulisi lopulta liian kalliiksi kameran nykyiseen arvoon nähden ja joutuisin ostamaan uuden järjestelmäkameran. Niin ei onneksi kuitenkaan käynyt vaan vuosien mittaan toiseksi kädekseni muuttunu Canon EOS 70D palasi huollosta uuden sulkimen kanssa muutama viikko sitten ja vaikka sulkimen vaihtaminen maksoikin lopulta suhteellisen paljon, en olisi voinut olla yhtään onnellisempi siitä, että sain kameran jälleen käteeni, valokuvaaminen ei vain yksinkertaisesti tunnu samalta ilman kyseistä kameraa, siitä on niin vahvasti tullut toinen käteni, kuin osa minua.

x Syksyn uskomattoman kauniit värit. Minä olen aina rakastanut syksyn värejä ja sitä, kuinka kesän vehreys muuttuu syksyisin tavattoman kauniiksi väriloistoksi, mutta tänä vuonna syksyn ruska on ollut kauniimpi kuin vuosiin ja se on tehnyt minut aivan äärettömän onnelliseksi. Syksyn väriloistosta nauttiminen on ollut tänä vuonna järjettömän stressin ansiosta valitettavan hankalaa, mutta niinä sellaisina hetkinä, kun olen kävellyt pitkin metsäpolkuja puiden humistessa ympärilläni ja istuessani korkealla kalliolla katselemassa edessäni avautuvaa ruskaan verhoutunutta maisemaa minä olen nauttinut niin, että on tuntunut kuin pakahtuisin kaikkeen siihen onnellisuuteeni. Sellaisina hetkinä on tuntunut kuin kaikki olisi hetken siinä, kaikki se ruskaan verhoutunut kauneus on saanut minut rauhoittumaan ja katselemaan maisemaa linssin lävitse, olemaan hetken olemassa vain itseäni varten. Siksi ne hetket ovat olleet minulle niin tärkeitä ja siksi ne ovat tehneet minut niin onnelliseksi, vaikka toisaalta on myönnettävä, että jo pelkästään ne uskomattoman kauniit värit olisivat riittäneet tekemään minut onnelliseksi, jos minä vain olisin osannut pysähtyä välillä ihan hetkeksi.

x Ensilumi. Yhtenä lokakuisena torstaina Jyväskylään satoi ensilumi ja kävellessäni aamun pimeydessä bussipysäkiltä töihin minä en vain yksinkertaisesti voinut olla pysähtymättä katselemaan, kuinka lumihiutaleet verhosivat harmaaksi muuttunutta maisemaa lumenvalkeaan viattomuuteen. Odotan ensilunta vuosi toisensa jälkeen aivan suunnattomasti ja olen siitä aina aivan yhtä innoissani kuin lapsuusvuosinani, eikä tämä vuosi ollut poikkeus, nimittäin seistessäni sinä torstaiaamuna katsellen lumipeitteeseen verhoutunutta maisemaa minut valtasi Himalajan kokoinen kokoinen rauha ja kasvoilleni tarttui niin tavattoman vahva onnellisuus, ettei se kadonnut kasvoiltani edes minun palatessani työpäiväni keskeyttäneeltä lumiselta kuvaushetkeltäni takaisin työpöytäni ääreen. Sinä torstaina tämä kaupunki oli hetken aivan äärettömän kaunis, jotenkin taianomainen lumenvalkeassa asussaan ja toivon, että tänä vuonna se kaunis, luminen talvi löytäisi luoksemme aikaisemmin kuin edellisinä vuosina, minä olen nimittäin talven lapsi, kaipaan lunta ja pakkasia.

x Rauhalliset illat, kun ei ole tarvinnut tehdä mitään. Niitä iltoja on lokakuussa ollut huomattavan vähän, mutta niinä harvoina rauhallisina iltoina, kun minun ei ole tarvinnut tehdä yksinkertaisesti mitään, ovat tehneet minut tavattoman onnelliseksi jo pelkästään siksi, että olen saanut hengittää rauhallisesti. Olen sytyttänyt kynttilöitä ja istunut pienessä asunnossani kuunnellen musiikkia, jonka olin huomaamattani unohtanut aikojen saatossa, syksyn pimeyden verhotessa maisemaa ikkunalasin takana mustaan minä olen kietoutunut harmaaseen neuletakkiini, lämmittänyt itselleni glögiä ja piiloutunut peittojen alle katselemaan Täydellisiä naisia, olen nähnyt kaikki tuotantokaudet luvattoman useasti, mutta siitä huolimatta olen jälleen koukussa kyseiseen sarjaan. Ne harvat rauhalliset illat ovat tehneet minut ihan tavattoman onnelliseksi ja siksi toivonkin, että niitä iltoja olisi tulevaisuudessa vähän enemmän, niitä iltoja, kun ei tarvitse tehdä oikeasti yhtään mitään, ei tarvitse miettiä työasioita tai kirjoittaa blogia, ei tarvitse mennä mihinkään tai nähdä ketään.

x Uusi puhelimeni. Minulla oli 2,5 vuotta käytössäni Huawein P8 ja pidin kyseisestä puhelimesta aivan äärettömästi, enkä minä olisi välttämättä tahtonut luopua vielä siitä, mutta viimeisimmän puolen vuoden aikana minulla oli ollut sen kanssa niin paljon ongelmia, että päätin lopulta hankkia itselleni uuden puhelimen. Tämä uusi puhelimeni, joka on tehnyt minut nyt parin viikon aikana kovin onnelliseksi, on OnePlus 6, jonka ostamista minä olin itseasiassa harkinnut alkukesästä asti, kun poikaystäväni kävi ostamassa kyseisen puhelimen. Sen vanhan ja jatkuvasti stressiä aiheuttaneen puhelimeni jälkeen tämä puhelin on saanut minut hämmästymään kerta toisensa jälkeen, en nimittäin muistanut, miltä tuntuu, kun esimerkiksi sovellukset toimivat ilman mitään ongelmia, se on ollut uskomatonta. Aivan uskomatonta on kieltämättä ollut sekin, että puhelin on ylipäätään voinut tehdä minut näin tavattoman onnelliseksi, minä en nimittäin muista, milloin viimeksi puhelin olisi tehnyt minut näin onnelliseksi, ehkä silloin joskus vuosia sitten, kun sain aivan ensimmäisen älypuhelimeni, se oli silloin jotenkin niin kovin ihmeellistä ja hienoa, ihan ymmärrettävistä syistä toki.