27. marraskuuta 2018

PAPERI T SAI KYLMÄT VÄREET JUOKSEMAAN IHOLLANI

PB030306PB030320
Kun Paperi T julkaisi kesäkuussa toisen albuminsa Kaikki on hyvin, minä olin yksinkertaisesti sanaton. Olin odottanut kyseistä albumia rehellisesti sanottuna siitä asti, kun artistin debyyttialbumi ilmestyi keväällä 2015 ja kuuntelin sitä niin paljon, että minä olisin todennäköisesti osannut jokaisen sanan vaikka unissani. Aiemmin keväällä ilmestyneet singlelohkaisut Kaikki on hyvin ja Paniikki olivat saaneet minut odottamaan albumia, jos se oli oikeastaan enää edes mahdollista, vielä suuremmalla mielenkiinnolla ja kun sitten kesäkuun viidentenätoista kuuntelin albumia minun oli pysähdyttävä, sillä se oli ensimmäisestä biisistä lähtien aivan yksinkertaisesti niin hieno, etten minä oikeastaan voinut muutakaan. Siinä, missä keväällä 2015 ilmestynyt Malarian pelko oli silloin yksi vuoden hienoimmista albumeista ja esitteli jotain sellaista, mitä koko musiikkimaailma oli tietämättään kaivannut jo kauan, oli Kaikki on hyvin oli jotain vielä mielenkiintoisempaa. Jotain sellaista, mitä en tavallaan ollut osannut odottaa ja silti kuitenkin jotain, mikä tuntui heti tutulta, jotain sellaista, mikä vei mukanaan sillä aivan ensimmäisellä kuuntelukerralla, pakotti kuuntelemaan lisää.

Kesäkuun jälkeen albumi ei ole jäänyt pois soittolistoiltani, päinvastoin se on ollut yksi niistä albumeista, joita olen tahtonut kuunnella huolimatta siitä, ettei musiikki muuten ole oikeastaan kiinnostanut. Ehkä nimenomaan siksi odotin marraskuista loppuunmyytyä Tavastian keikkaa niin paljon, odotin sitä ylitsevuotavaa tunnemassaa, joka ottaisi minut syliinsä seistessäni keskellä yleisömerta ja joka saisi kyyneleet aivan kuin väkisin tarttumaan silmäkulmiin, ihan vain siksi, että kaikki olisi niin paljon. Istuessani sinä lauantaina bussissa matkalla Helsinkiin tunsin, kuinka edeltävien kahden päivän ylityötunnit painoivat jossain sisälläni, olin aivan äärettömän väsynyt ja nukahdin hetkittäin maiseman vaihtuessa ikkunalasin takana. Lahdessa taakseni tuli istumaan kaksi itseäni nuorempaa poikaa ja kuullessani heidän kaljanhuuruiset keskustelunsa kuulokkeissani soivan musiikin lävitse mietin, miksi minulla kävi niin huono tuuri, että kaiken sen väsymyksen keskellä jouduin sietämään heidän levottomia keskustelujaan. Sitten se väsymys ja kaikki negatiiviset tunteet katosivat, astuessani kaukoliikenteen terminaalista ulos en osannut kuin hymyillä, niin tavattoman onnellinen olin päästessäni Helsinkiin, päästessäni hetkeksi sinne, missä tunnen kerta toisensa jälkeen olevani kotona, vaikka se ei todellisuudessa kolmeen vuoteen kotini enää ollutkaan, ei sen jälkeen, kun luovutin pienen soluasuntoni avaimen ja katselin Helsingin valojen jäävän taakseni istuessani jukkapalmuni kanssa vanhempieni auton takapenkillä.

PB030300

Ennen keikkaa kävelin Aleksanterinkatua, ihastelin joulukoristeita Stockmannilla ja hengitin keuhkojeni täydeltä sitä vapauden tunnetta, jonka Helsinki saa minussa aikaan aina kerta toisensa jälkeen, tuntui kuin ensimmäistä kertaa tänä syksynä olisin osannut päästää irti aivan kaikesta, olla olemassa sen hetken vain itseäni varten. Kävellessäni Tavastian ovesta sisään tuntui kuin olisin palannut kotiin, tavallaan se tuntuu aina täysin samalta, mietin istuessani hetkeksi vain nauttimaan siitä tunteesta, joka tuntui jokaisessa hengenvedossani ja kun illan ensimmäinen artisti View lopulta nousi värivaloihin, siirryin lähemmäs lavaa. Seisoin siinä ympärilleni kasvaneen yleisömeren keskellä, ensimmäisen artistin siirryttyä takaisin backstagelle tunsin sydämeni lyövän hetken rauhallisesti ja hetken pimeyden jälkeen kaikki muuttui, tuntui kuin maailma olisi pysähtynyt ja hauras sydämeni muuttanut täydellisesti rytmiään, Paperi T sai kylmät väreet juoksemaan kalpealla ihollani ensimmäisen biisin Venaattrr kaikuessa loppuumyydyllä Tavastialla. Eivätkä kylmät väreet kadonneet mihinkään keikan edetessä, päinvastoin ne vain voimistuivat, artistin toinen albumi Kaikki on hyvin kuulosti vielä vaikuttavammalta värivalojen loisteessa kuin se on koskaan kuulostanut kuulokkeissani ja jokainen sana tuntui jossain syvällä rintalastani alla, mikään, ei yksinkertaisesti mikään ollut aikoihin päässyt niin vahvasti ihoni alle.

Paperi T oli yksinkertaisesti pysäyttävä, tuntui kuin musiikki olisi pysäyttänyt koko elämäni hetkeksi ja kietonut minut tiukasti syliinsä, uuden albumin lisäksi myös vanhemmat biisit, kuten Surumielisen näköiset naiset ja Sä jätät jäljen, kuulostivat jotenkin pysäyttävämmiltä kuin koskaan aiemmin, niissä oli jotain uutta, jotain kovin aitoa ja rikkinäistä. Kaikista pysäyttävin biisi keikan aikana oli kuitenkin Sinä jne. ja sanat onnellinen loppu vaatii onnettoman alun / se on jompi kumpi, sinä päätät mitä haluut, biisi ja sanat, jotka olivat aina jääneet minulle vähän kaukaisiksi tuntuivat nyt vahvemmilta kuin mikään pitkään aikaan, tuntui kuin se valtameren kokoinen tunnemassa olisi huuhtoutunut ylitseni, kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini, en voinut sille mitään. Ei oo mitää mistä jäädä enää paitsi / paitsi jos riisutaan ni riisutaan sit kaikki / kaikki sun hymy kaikkein vakavin / kuka kattoo ja ketä sä katot takasin sanat putoilivat aivan kuin tikareina, siinä oli jotain niin uskomattoman aitoa, ettei minulla ollut enää sanoja. Encoressa kuullut Mainstream solo ja Kaikki on hyvin jättivät jälkeensä loputtoman hiljaisuuden, istuin vielä hetkeksi katselemaan ihmisten poistumista ja kävellessäni myöhemmin Narinkkatorilla olin tavattoman onnellinen, sydämeni oli täysi ja hengenvetoni rauhallisia.

PB030342PB030348

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti