Minua on vaivannut sellainen tiedättehän, writer's block, mutta viimeisimpinä tunteina olen kirjoittanut keskeneräisiä lauseitani ruutupaperille, vaihtanut epätäydellisten sanojen järjestystä ja unohtunut sitten miettimään, kuinka kaikesta suunnattomasta onnellisuudestani huolimatta olen yhtä epämääräisessä järjestyksessä kuin keskeneräiset lauseeni tai epätäydelliset sanani. Olen tavallaan samassa tilanteessa kuin viime keväänä, kun päätin irtisanoa Helsingin asuntoni vuokrasopimuksen ja muuttaa takaisin tähän pieneen oopperakaupunkiin, samassa tilanteessa kuin viime keväänä, kun istuin raitiovaunussa kirjoittamassa keskeneräisyyttäni rikkinäisin
lausein ja hymyilin loputtomasti, kun yhtenä aurinkoisena aamuna Pasilassa vaaleahiuksinen pikkutyttö kertoi hymyillen, kuinka minulla on kauniit
hiukset.
Minä olen tilanteessa, jossa tahtoisin irtisanoa vuokrasopimukseni ja muuttaa tuntemattomaan kaupunkiin tavallaan aloittamaan alusta niin, ettei ensimmäistäkään korttia ole vielä katsottu ja tuntemattomat kadunkulmat eksyttää. Olen tilanteessa, jossa tahtoisin leikata takkuiset hiukseni muistuttaakseni vähemmän itseäni ja kirjoittaa viimeisen kerran pikkukaupungin loputtomasta rauhallisuudesta rakentaakseni maailmani uudelleen, istua satamassa katselemassa auringonlaskua musiikin tuntuessa selkärangassa ja astua tuntemattomaan pelkäämättä jokaisella hengenvedollani.
Astua tuntemattomaan pelkäämättä jokaisella hengenvedollani luottaen siihen, että myrskytuulen tarttuessa hiuksiini tuntemattomilla kadunkulmilla maa jalkojeni alla kantaisi ja aamuauringossa minä tuntisin äärettömän onnellisuuden selkärangassani. Tänään kirjoittaessani keskeneräisiä lauseitani ruutupaperille unohduin miettimään sitä, kuinka myrskytuulten oli tarkoitettu kantavan minut takaisin tähän pieneen oopperakaupunkiin aamuauringon ensimmäisten säteiden häikäistessä silmiäni ja jos jonain päivänä elämä päättäisi heittää myrskytuulen mukana tuntemattomaan, minä en laittaisi vastaan. Sillä vaikka minä olen kotona tässä rakkaassa pikkukaupungissa, olen kuitenkin kotona aina siellä, missä sydän rintalastan alla rauhallisuutta ja hengenvedot tasaisia, rakkaus ääretöntä
ilman ääriviivoja.
Siksi minä olen päättänyt päästää irti tästä kaikesta, antaa itselleni uuden mahdollisuuden ja astua tuntemattomaan ilman pelkoa selkärangassani huolimatta siitä, kuinka useasti tulen eksymään tuntemattomille kadunkulmille. Minä olen päättänyt uskaltaa rakastaa jokaisella hengenvedollani, etsiä sitä kadotettua itseäni tuntemattomasta kaupungista ilman ensimmäistäkään karttaa ja tarttua jokaiseen hetkeen epäilemättä, olen päättänyt rakentaa maailmani uudelleen.
Olen päättänyt pysähtyväni jonain päivänä, mutta en tänään.
Lähetä kommentti