Ennen auringonnousua elämä tuntui aivan hidastetulta elokuvalta, minä kuuntelin varovaisia askelia rappukäytävässä kävellessäni villasukat jalassa keittämään teetä pitääkseni lämpimänä kylmyyden tunkeutuessa sisään ikkunalasin lävitse ja myöhemmin hiljaisuuden kaikuessa tässä pienessä asunnossani pysähdyin katselemaan omaa peilikuvaani, takkuisista hiuksista huolimatta suunnatonta onnellisuutta silmäkulmissa. Ikkunalasin takana auringonnousu verhosi pikkukaupungin harmoniaan ja musiikin kertoessa tarinoitaan minä unohduin miettimään, kuinka Paperi T väritti aikoinaan uskomattoman harmaata iltapäivää kolmensadan kilometrin päässä täältä. Sinä päivänä en tarvinnut muuta ja tänään tuntui samalta, en tarvinnut muuta istuessani aamupäivän harmoniassa katselemassa kylmyyttä ikkunalasin takana tai kävellessäni Riihisaareen katselemaan maailman kauneutta linssin lävitse.
Maailman sanoinkuvaamatonta kauneutta melkein kolmenkymmenen asteen pakkasessa, katselin järvelle loputonta onnellisuutta sydämessäni ja kylmyyden pistellessä poskipäitäni olisin halunnut tanssia jokaisen askeleeni, maalata onnellisuuteni jokaisen vastaantulijan kasvoille ja kirjoittaa siitä, kuinka minä en ole koskaan aiemmin tuntenut näin. Paperi T kuiskaili korvaani vielä seisoessani kalliolla katselemassa pikkukaupungin verhoutuvan auringonlaskun harmoniaan, vähän kauempana vanha mies katseli samaa uskomattoman kaunista maisemaa ja hymyilin varovaisesti katseidemme kohdatessa tietämättä oikeastaan miksi, ehkä siitä minun loputtomasta onnellisuudestani. Kylmyyden tarttuessa sormenpäihini kävelin kotiin keittämään lisää teetä, kokosin keskeneräisistä lauseistani jotain kaunista ja laitoin kynttilöitä palamaan viinipulloihin, sinä kerroit minulle totuuksia sanoitusten takaa.
Lähetä kommentti