watch stars go out tonight

gleaming from the sky

Sunnuntaina maailma pukeutui lumenvalkeaan viattomuuteen ikkunalasin takana, kun heräsin kuuntelemaan hiljaisuuden kaikuvan olohuoneessa ja mustan karvakuonon kävelevän takkahuoneeseen varovaisin askelin, ikkunalasin takana lumenvalkeaan pukeutunut kaupunki hengitti talvea.  Hard to notice gleaming from the sky / when you're staring at the cracks sanat kaikuivat myöhemmin mielessäni kävellessäni metsässä hiljaisuuden kuiskaillessa nimeään ja lumihiutaleiden putoillessa hitaasti olkapäilleni, tuntui uskomattoman rauhalliselta: kuin lumenvalkeaan verhoutunut viattomuus olisi tunkeutunut selkäytimeeni ja saanut harmonian kuiskailemaan kylkiluideni alla, suljin silmäni kuunnellakseni.

Kuunnellakseni metsän ympärilläni humisevan hiljaisuuttaan, kuunnellakseni mielessäni kaikuvia sanoja hard to notice what is passing by / with eyes lowered ja muistaakseni, kuinka vuosia sitten talviyönä rakastuin. Rakastuin ihmiseen ja rakastuin niihin sanoihin, jotka vielä lumenvalkeaan verhoutuneena sunnuntaina kuulostivat suunnattoman kauniilta: niihin sanoihin, jotka saivat vieläkin kyyneleet virtaamaan poskipäille ja maailman verhoutumaan viattomuuteensa. Niihin sanoihin palaan aina marraskuussa maailman pukeutuessa lumenvalkeaan huntuunsa, unohdun muistelemaan uskomattoman suurta rakkautta ja kun marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina istuin metsässä sanojen ottaessa syleilyynsä minä hymyilin, sillä minä rakastan. Rakastan vuosien takaista talviyötä ja rakastan niitä sanoja, minä todella rakastan sinua talvi.

hello november

Viimeyönä pikkukaupungin nukkuessa ympärilläni kuuntelin puutalon kuiskailevan hiljaisuuttaan ja nukahdettuani näin unta lentämisestä: muuttolintujen tavoin katselin maailman näyttävän uskomattoman pieneltä, kolmensadan kilometrin välimatkan muuttuvan olemattoman lyhyeksi ja muistojeni virtaavan ohikiitävinä kuvina, joista en kuitenkaan saanut kiinni. Katselin itseäni kauneimmissa muistoissani ja herätessäni maailma pukeutui jäähuntuun, istuin keittiössä juomassa teetä auringonsäteiden häikäistessä silmiäni ja kävellessäni myöhemmin metsässä hengitin alkutalven harmoniaa jokaisella hengenvedollani, pakkasen pistellessä sormenpäitäni hymyilin itsekseni ja tunsin auringonsäteet kasvoillani, minä rakastuin.

Rakastuin jäähuntuun verhoutuneeseen maailmaan, sillä alkutalven uskomaton kauneus kuiskailee ääretöntä harmoniaa ja pysäyttää maailman hetkeksi: kylmyys tunkeutuu selkäytimeen ja varpaat jäätyvät ilman villasukkia, mutta hengittäminen tuntuu helpommalta kuin kertaakaan lokakuun maalatessa maailmaa harmaaseen. Marraskuu alkoi suunnattoman kauniisti, kaupungin pukeutuessa pimeyteen sytytettiin kynttilöitä tuomaan valonsäteitä ja syötiin voileipäkakkua juhlistaaksemme marraskuun lopussa koittavaa syntymäpäivääni. Katseltiin vuosien takaisia koulukuvia ja sitten illan viimeisinä tunteina kävelin katuvalojen loisteessa, musiikin tarttuessa olkapäähäni poikkesin tavanomaiselta reitiltäni vanhalle asuinalueellemme vain muistaakseni, miltä tuntuu herätä aamuisin rivitaloasunnon yläkerrasta ja kuunnella sanoja vain välähdys on elämä / vain säde valomeressä vaaleansiniseen verhotussa huoneessa: miltä tuntuu kävellä viisikymmentä metriä soittaakseen ystävänsä ovikelloa, rakentaa lumilinna tähtitaivaan loisteessa ja olla viattomampi kuin koskaan, olla viaton kuin marraskuun ensimmäinen päivä,

hengittää harmoniaa.