Pieni ihminen on aloittanut tänä syksynä päiväkodin ja se tuntuu uskomattomalta,
tuntuu kuin vasta eilen olisin pidellyt häntä ensimmäistä kertaa sylissäni.
Yhtenä iltana maatessani vielä hereillä pimeässä makuuhuoneessamme minä jäin miettimään sitä ainoaa vuotta, jonka vietin päiväkodissa. Ensimmäinen asia, joka muistui elävästi mieleeni, oli se, miltä kuraeteisessä tuoksui sateisina päivinä, kun se sateisina aamupäivinä täyttyi kuraisista sadevaatteista ja kumisaappaista. En tiedä, miksi se muistui mieleeni ensimmäisenä tai miksi muistan sen niin vahvasti, mutta minulle juuri se tuo mieleen sen rakkaassa pikkukaupungissa sijaitsevan päiväkodin ja sen yhden ainoan vuoden, jonka minä vietin siellä.
Seuraavaksi muistin jokaisen nurkan esikouluryhmäni tiloista. Sen, kuinka kuraeteisestä kuljettiin seuraavaan huoneeseen, jossa oli jokaisen lapsen tavaroille oma pieni kaappinsa, minun kaappini oli merkitty sateenvarjo-tarralla. Muistin ruokasalin ja huoneen, jossa minä nukuin päiväuneni yläsängyssä muumipehmolelu turvanani, muistin jokaisen nurkan ja jokaisen pienen yksityiskohdan, liitutaulun ruokasalin päädyssä ja lelut eteisessä.
Muistin lukuisia leikkejä ja sen, kuinka aina iltapäivisin keinuimme ulkona ja kiipesimme leikkimökin katolle, minä muistin, kuinka äiti tuli hakemaan minut ja pikkusiskoni kotiin polkupyörällä työpäivän jälkeen. Isä teki vuorotyötä ja hänellä oli aina vuorollaan tapana hakea meidät autolla, Ford-merkkisellä, kuten nykyäänkin.
Se oli hyvä vuosi, vaikka jäikin ainoaksi päiväkodissa.
Pieni ihminen nukkui sänkymme vieressä omassa pinnasängyssään, kuuntelin hänen rauhallista hengitystään ja nukahdin hetkeä myöhemmin itsekin. Aamulla vein hänet päiväkotiin ja ajaessani takaisin kotiin aloittaakseni työpäivän hymyilin itsekseni, kuinka äärettömän onnellinen olin siitä, että olimme löytäneet pienelle ihmiselle pienen ja ihanan, turvallisen päiväkodin. Luulen, että hänellekin jää hyviä muistoja päiväkotivuosistaan.
Social Icons