Joulukuun ensimmäisenä päivänä kävellessäni pienen karvakuonon kanssa lumisessa metsässä mietin itsekseni, kuinka tahtoisin rakentaa ensimmäistä kertaa vuosiin piparkakkutalon, ensimmäistä kertaa yhdessä. Minä olin rakentanut piparkakkutalon viimeksi yli kymmenen vuotta sitten asuessani vielä rakkaassa pikkukaupungissa ja muistan edelleen, kuinka istuimme äitini ja pikkusiskoni kanssa lapsuudenkotini keittiössä joulukuisena iltana kasaamassa piparkakkutaloa sulatetulla sokerilla. Palasin muistelemaan sitä vuosien takaista joulukuista hetkeä valmistessani muutamaa päivää myöhemmin piparkakkutaikinaa ja hymyilin itsekseni, kuinka minun olisi silloin vuosia sitten ollut vaikea kuvitella, että kymmenen vuotta myöhemmin olisin siinä ja nauttisin siitä niin paljon.
Yhtenä myöhäisenä joulukuun iltana, pakkasen kiristyessä ikkunalasin takana, istuimme keittiönpöydän ääressä piirtämässä piparkakkutalon kaavoja leivinpaperille, nauroimme, kuinka olisi ollut kovin paljon helpompaa ostaa valmiit muotit, niillä piparkakkumuumitalo olisi ollut epäilemättä yksinkertaisempi rakentaa. Olimme kuitenkin päättäneet tehdä aivan kaiken itse ja kun vielä ennen vuorokauden vaihdetta kaulitsimme piparkakkutaikinaaa, paistoimme piparkakkutalon osat ja siirsimme ne varovaisesti leivinliinaan alle naurahdin itsekseni, kuinka siitä ei välttämättä tulisi kaikista kaunein piparkakkutalo, mutta ainakin meillä olisi ollut hauskaa tehdessämme sitä. Seuraavana päivänä koristelin piparkakkutalon seiniä pikeerillä, tein ikkunalasit liivatteesta ja katselin, kuinka lumihiutaleet tanssivat tuulessa ikkunalasin takana, oli valtavan kaunis joulukuinen ilta ja taustalla soi Lindsey Stirlingin Warmer In The Winter, joka kuljetti mukanaan joulun tainomaisuuteen, sai minut hymyilemään.
Kasatessamme lopulta piparkakkutaloa varovaisesti viikkoa myöhemmin en voinut olla hymyilemättä itsekseni, kuinka onnelliseksi se projekti oli minut joulukuussa onnistunut tekemään ja kuinka siitä tulisi epäilemättä yksi uusista jouluperinteistämme. Kun piparkakkutalo oli viimein saanut kattonsa, minä jatkoin koristelemista vielä pikeerillä ja ranskanpastilleilla, rakensin tikapuut piparkakkutaikinasta ja juuttinarusta ja viimeiseksi ripottelin varovaisesti tomusokeria valmiin piparkakkutalon ylle. Sinä iltana piparkakkutalon valot syttyivät ensimmäistä kertaa ja en olisi voinut olla yhtään onnellisempi katsellessani piparkakkutalon ikkunoista loistavaa valoa illan hämärtyessä, siitä tuli hienompi kuin minä olisin joulukuun ensimmäisenä päivänä osannut kuvitellakaan.
Lähetä kommentti