Muutamaa päivää ennen jouluaattoa matkustimme rakkaaseen pikkukaupunkiin viettämään joulua perheidemme kanssa ja kun minä jouluaattoaamuna heräsin hetkeä ennen ensimmäisiä auringonsäteitä keittiöstä kantautuviin ääniin, hymyilin itsekseni, kuinka juuri sellaiset hetket muistuttavat minua aina lapsuusvuosieni taianomaisista jouluista. Noustessani sängystä kietouduin
lämpimään neuleeseen ja ikkunalasin takana luminen maisema uinui vielä
hetken hämärässä istuessani olohuoneen sohvalla katselemassa
televisiota joulukuusen valojen loisteessa, vanhempani olivat hakeneet
sen omasta metsästämme aivan kuten jokaisena jouluna. Söimme kaikessa rauhassa aamiaista, koko perhe oli koossa ensimmäistä kertaa aikoihin ja en voinut olla miettimättä, kuinka niin tapahtuu nykyään kovin harvoin, ehkä juuri siksi joulut rakkaassa pikkukaupungissa ovat minulle aina niin erityisiä.
Rauhassa syödyn aamiaisen jälkeen lähdimme äitini, pikkusiskoni ja viiden paimenkoiramme kanssa kävelemään pitkin lumisia katuja, edellisenä yönä oli satanut lunta ja maisema ympärillämme pukeutui aivan uskomattoman kauniiseen lumihuntuun kävellessämme vanhan kylän ohitse rantaan ja jatkaessaamme matkaamme metsätietä pitkin kohti päiväkotia, jonka pihalla olemme pikkusiskoni kanssa leikkineet vuosikymmeniä sitten. Palasimme kotiin samaa metsäpolkua, jota pitkin me kuljimme vuosia sitten kouluun ja katsellessani ympärilläni avautuvaa lumista maisemaa unohduin miettimään, kuinka maisema oli vuosien saatossa muuttunut, muuttunut elämän mennessä eteenpäin. Onnekseni elämässä on edelleen myös asioita, jotka eivät ole muuttuneet vuosien saatossa, minä hymyilin itsekseni istuessamme hetkeä myöhemmin olohuoneessa katsomassa joulurauhan julistusta, se on tavallaan aina ollut minulle yksi rakkaimmista perheemme jouluperinteistä, siitä minä en suostuisi luopumaan.
Joulurauhan julistuksen jälkeen kävelimme pienen karvakuonon kanssa kahdestaan lapsuudenkotini takapihalta avautuvassa tutussa metsässä, katselimme aivan äärettömän kauniiseen lumihuntuun verhoutunutta maisemaa ympärillämme ja pysähdyimme hetkittäin hengittämään keuhkojemme täydeltä raikasta pakkasilmaa, kaikkialla oli niin taianomaisen kaunista, että se sai ihan kuin varoittamatta kyyneleet tarttumaan kiteinä silmäkulmiini. Kuljimme kaikista tutuimpia metsäpolkuja, niitä, joita minä olen kulkenut yli viidentoista vuoden ajan ja jotka ovat tuoneet minulle vuosien saatossa suunnatonta rauhaa ja lohtua, antaneet minun pysähtyä hengittämään ja ottaneet turvalliseen syliinsä. Varovainen tuuli tarttui hetkittäin hiuksiini, suljin silmäni kuunnellakseni metsän rauhallista huminaa ympärillämme ja hymyilin hetkeä myöhemmin itsekseni katsellessani pienen karvakuonon kääntyvän hetkittäin katsomaan minua, olin ihan järjettömän onnellinen siitä, että sain viettää jo toisen joulun hänen kanssaan. Kaksi vuotta sitten minä vasta haaveilin hänestä, hymyilin palattessamme takaisin kotiin.
Vielä ennen iltapäivän viimeisiä auringonsäteitä ajoimme hautausmaalle sytyttämään kynttilöitä edesmenneille rakkaillemme. Meillä on aina ennen ollut perinteenä käydä hautausmaalla vasta pimeyden laskeuduttua, mutta tänä jouluna olimme hautausmaalla kuitenkin jo ennen viimeisiä auringonsäteitä ja kävellessämme hautausmaan poikki sytyttämään kynttilän korkean männyn juurella lepäävän edesmenneen rakkaan isoisäni haudalle katselin valkoisena hohtavan lumihangen keskellä loistavia lukemattomia kynttilöitä, rauhoittavan kaunista, hymyilin itsekseni. Palatessamme kotiin täytimme takapihan paljun vedellä ja sytytimme paljun kamiinaan tulen, hämärä alkoi vaihtua vähitellen pimeyteen ja tähdet kerääntyä tummansiniselle taivaalle, kaikkialla oli aivan hiljaista.
Illalla avasimme joululahjat ja istuimme sitten kaikessa rauhassa jouluaterian ääreen, kynttilöiden
valaistessa tupaa ei ollut kiire mihinkään ja mietin taas itsekseni, kuinka
niitä hetkiä, kun koko perheemme istuu kaikessa rauhassa aloilleen, on
nykyään valitettavan vähän ja nimenomaan siksi se hetki oli minulle tänäkin jouluna niin kovin tärkeä ja erityinen. Vielä myöhään illalla istuimme pikkusiskoni kanssa lämpimässä paljussa tähtitaivaan alla, hetkittäin satoi hiljalleen lunta ja varovainen tuuli tuntui poskipäilläni, oli uskomattoman kaunis aattoilta ja en olisi voinut olla onnellisempi siitä, että sain viettää tämänkin jouluaaton rakkaassa pikkukaupungissa.
Lähetä kommentti