Toukokuun viimeisenä päivänä minä heräsin aikaisin, kietouduin lämpimään neuletakkiin ja keväällä neulomiini villasukkiin kylmyyden tuntuessa syvällä selkäytimessäni ja katselin itseäni kylpyhuoneen peilistä, yön jäljiltä takkuisia hiuksia ja unisia silmiä, mutta myös sitä valtavaa onnea, joka loisti kasvoiltani saadessani herätä sinä maanantaina mökiltä. Hetkeä myöhemmin istuimme tuvan pirttipöydän ääressä tekemässä etätöitä ja naurahdin itsekseni, kuinka uskomattomalta tuntui tehdä töitä hämärässä mökissä kovin kaukana kaikesta käen kukkuessa ikkunalasin takana ja lisätä hetkittäin takkaan polttopuita saadaksemme mökin jälleen lämpenemään, kuunnella takkatulen tanssivan vapauttaan. Olihan se aivan erilaista kuin kotona työskenteleminen, mutta samalla tuntui myös jotenkin ihan äärimmäisen hyvältä päästä välillä hengittämään raikasta sateen jälkeistä ilmaa kuistille ja katsella takkatulta, tuntea mökin taas vähitellen lämpenevän ja lämmön tuntuvan lopulta jokaisessa solussani.
Iltapäivällä istuin hetken itsekseni laiturilla katselemassa järvelle, se maisema on ollut aivan lapsuusvuosistani saakka minulle ihan uskomattoman rakas ja kuullessani joutsenen lentävän jossain kaukana hymyilin itsekseni, kuinka se sama ääni on saanut minut hymyilemään kerta toisensa jälkeen niin kauan kuin muistan. Oli erityisen kaunis päivä, hetkittäin auringonsäteet maalasivat rakkaan maiseman lämpimillä sävyillään ja varovainen tuuli tarttui mekkoni helmaan, heitimme tikkaa vanhan aitan varjossa ja kuuntelimme aina vuorotellen hiljaisuutta ja musiikkia. Vähän ennen auringonlaskua istuimme saunan lämmössä, ikkunalasin takana pimeys alkoi vähitellen laskeutua rakkaan maiseman ylle ja minä suljin silmäni, hengitin rauhallisesti syvään ja mietin, kuinka valtavan onnellinen minä olin juuri siinä hetkessä, siinä saunan lauteella sen maailman rakkaimman ihmisen kanssa.
Lähetä kommentti