Toukokuun viimeisen sunnuntain aamuna auringonsäteet maalasivat varjoja rakkaaseen maisemaan seistessäni mökin kuistilla katselemassa järvelle, olimme rakastaneet musiikkia aivan liian pitkälle aamuyöhön ja katselleet auringon nousevan vähitellen kaukana horisontissa, mutta sinä erityisen kauniina aamuna tuntui väsymyksestä huolimatta hyvältä hengittää raikasta ilmaa keuhkojen täydeltä lintujen laulun kaikuessa järveltä. Hetkittäin sellaista kuin tietämättään kaipaa aivan suunnattomasti, pitkälle aamuyöhön saakka valvomista musiikin kanssa ja sitä, kuinka aamuyöllä auringonnousun aikaan näyttää hetken kuin järvi olisi tulessa, niissä on tavallaan aina ollut jotain ihmeellistä, musiikin täyttämissä kesäöissä ja siinä loputtomassa rauhassa, joka täyttää sydämen.
Sinä päivänä istuin keinutuolissa kuuntelemassa, kuinka varovainen tuuli yltyi hetkittäin ikkunalasin takana ja katselin takkatulen tanssivan vapauttaan hämärässä mökissä. Minä olen aina rakastanut tulta, sen uskomatonta voimaa ja armottomuutta, ja istuessani sinä hitaana sunnuntaina keinutuolissa takassa tanssiva tuli sai minut rauhoittumaan, kuuntelemaan kertomaansa tarinaa ja sulkemaan aina hetkittäin silmäni. Teimme hyvää ruokaa mökin pienessä keittiössä, siinä samassa, jossa sukuni naiset tekivät aina lapsuusvuosieni juhannuksina ruokaa, ja mietin hetken itsekseni, kuinka sekin on tavallaan ihmeellistä, että mökillä ruoka maistuu aina paremmalta kuin kotona, on aina maistunut. Ehkä siinä on mökin taikaa, minä mietin kuunnellessani tulen tanssivan takassa ja katsellessani auringonsäteiden vähitellen murtautuvan pilviverhon lävitse, maalaavan maisemaan varjoja.
Illalla kävelimme kaikessa rauhassa läheiselle pellolle katselemaan, kuinka auringonsäteet maalasivat maiseman lämpimin sävyin ja kuuntelemaan, kuinka lukemattomat linnut lauloivat metsän rauhassa, maa oli vielä kostea sateen jäljiltä ja ilmassa tuoksui kesä. Pellolta jatkoimme matkaamme koivujen reunustamaa metsätietä pitkin kohti kylätietä ja pysähdyimme aina hetkittäin ihmettelemään, kuinka mielettömän kaunis koivumetsä oli illan lempeiden auringonsäteiden loisteessa. Suomen luonto saa minut sanattomaksi kerta toisensa jälkeen, mietin katsellessani auringonsäteiden aivan ihmeellisen kaunista leikkiä korkeiden koivujen varjossa ja hengittäessäni keuhkojeni täydeltä raikasta ilmaa tunsin, kuinka rintalastani alla muuttui rytmi. Kävelimme takaisin mökille kylätietä pitkin ja nukahdimme sitten mökin lämpöön, unessa tanssin valkoisessa yömekossa pitkin metsäteitä.
Lähetä kommentti