KIRJONEULEITA JA MUISTOJA PERUSKOULUN KÄSITYÖN TUNNEILTA

Minä kävin peruskoulun ala-asteen viisitoista vuotta sitten pienessä koulussa, jonka aivan jokaisen käytävän ja luokkahuoneen muistan edelleen ihan äärettömän tarkasti, muistan musiikkiluokan soittimineen ja teknisen työn luokan musiikkiluokan vieressä, muistan vihreät ja keltaiset naulakot pitkällä käytävällä ja vanhan helmitaulun, joka seisoi ikkunan edessä ruokalaa vastapäätä. Minä muistan vihreät liitutaulut, pulpettini kanteen kaiverretut kuviot ja uima-altaan, jossa opettelin uimaan kaksikymmentä vuotta sitten, muistan käytävän kaappien oviin piirretyt nimilaput ja luokkahuoneen, jossa opettelin ne ensimmäiset sanat englanniksi, muistan, vaikka minulla onkin vain muutamia valokuvia siitä pienestä koulusta, joka purettiin viisi vuotta sitten. Muistan, sillä se koulu ja sen luokkahuoneissa ja käytävillä viettämäni vuodet olivat ja ovat minut edelleen rakkaita, täynnä muistoja, jotka palaavat mieleeni aina hetkittäin kuin siitä kaikesta olisi vain hetki, saavat minut hymyilemään tyhmästi.

 

 

Minulla on aivan valtavasti lämpimiä muistoja peruskoulun ala-asteelta, mutta muistot käsityön tunneilta ovat palanneet viime aikoina mieleeni useammin kuin vuosiin, ne ovat minulle ihan äärettömän rakkaita muistoja ja saavat minut tuntemaan oloni turvalliseksi. Käsityön luokkaan oli erillinen sisäänkäynti koulun takapuolella ja muistan ne lukuisat kerrat, kun odotimme luokan ulkopuolella opettajaa päästäksemme sisälle luokkaan, siihen, jota ei enää ole vuosiin ollut olemassa, mutta jonka kuitenkin muistan kuitenkin tarkkaan ilman valokuviakin. Käsityön luokan ovelta vasemmalle katsottaessa oli kaksi suurta pöytäryhmää tuoleineen ja oikealle katsoessa kaapit, joissa säilytimme keskeneräisiä käsitöitämme, seinien vierustella oli rivissä ompelukoneita ja liitutaulun vieressä pieni varasto, joka oli täynnä kankaita. Muistan ne aikaiset aamut käsityön luokassa, kun ikkunalasin takana lumisade piiskasi korkeita puita ja opettelimme virkkaamaan isoäidinneliöitä, joista teimme myöhemmin patalappuja, muistan ne loputtomat naurut ja lämpimän tunteen rintalastani alla, muistan sen niin, että tuntuu.

Muistan ala-asteen käsityön tunneilla tekemäni huovutustyöt, värikkäät helmiliskot ja värjäämästäni kankaasta ompelemani laukun, muistan elävästi sen, miltä tuntui upottaa kädet lämpimään veteen huovuttaessa ja kuinka innostuin helmiliskojen tekemisestä niin, että minun oli saatava tehdä niitä kotonakin. Paremmin kuin mitään muistan kuitenkin sen, kun opettelimme neulomaan ja ne ensimmäiset neuletyöt tuntuivat niin käsittämättömän vaikeilta, että hetkittäin minusta tuntui, etten tule koskaan oppimaan sitä kunnolla. Vuosien saatossa minä opin neulomaan suhteellisen hyvin, opin neulomaan lapaset ja pieniä pehmoleluja, mutta kokonaista villasukkaa en kuitenkaan peruskoulun aikana koskaan neulonut vaan pyysin äitiäni neulomaan jokaisen villasukan kantapään. Viime syksynä tartuin ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen puikkoihin ja villalankaan, opettelin viimein neulomaan villasukasta myös kantapään ja kun helmikuussa aloitin ensimmäisen kirjoneuletyöni, minä hymyilin itsekseni niille hetkille ala-asteen käsityön tunneilla, hymylin, vaikka muistin edelleen, kuinka turhauttavaa oli purkaa ensimmäistä neuletyötäni yhä uudelleen ja uudelleen, pyytää opettajalta apua kerta toisensa jälkeen.

 

Olen istunut ensimmäisen kirjoneuletyöni sunnuntaiaamuisin sohvan nurkassa, katsonut ihan luvattoman monta jaksoa McLeodin tyttäriä ja hymyillyt itsekseni, kun minun mieleeni on hetkittäin palannut muistoja ala-asteen käsityön tunneilta. Muistoja niistä vuosien takaisista hetkistä, kun olen aikaisina talviaamuina istunut käsityön luokassa neuletyö käsissäni, mutta myös muistoja niistä hetkistä, kun olen valinnut siinä pienessä varastossa kankaita tilkkutyöhöni, nauranut koulukavereideni kanssa iltapäivän viimeisinä oppitunteina kaikelle turhalle ja istunut ompelukoneen ääressä ompelemassa viimeisiä saumoja laukkuuni. Kaikki ne muistot ala-asteen käsityön tunneilta ovat saaneet minut hymyilemään itsekseni ja luulen, että jos joku olisi kertonut parikymmentä vuotta nuoremmalle itselleni neulovani vielä jonain päivänä ihan vapaaehtoisesti villasukkia aina sunnuntaiaamuisin ja opettelevani neulomaan myös sen kantapään, se pieni vaaleahiuksinen tyttö olisi nauranut vähän epäuskoisesti.