16. maaliskuuta 2021

VUOSIEN AJAN MINÄ KAIPASIN PYSYVYYTTÄ

 Yhtenä hiljaisena iltana istuessani parvekkeella unohduin miettimään sitä itsekseni, sitä, kuinka olen tavallaan alkanut viimein kasvattaa juuriani tähän kaupunkiin. Olen alkanut kasvattaa juuriani tämän kaupungin katuihin ja siihen maisemaan, joka avautui minun edessäni sinäkin iltana istuessani parvekkeella lämpimään neuleeseen kääriytyneenä. Olen alkanut viimein kasvattaa juuriani ja se tuntuu turvalliselta, jollain aivan erityisellä tavalla rauhoittavalta, sillä kaipasin vuosien ajan pysyvyyttä, turvallisuutta ja sitä, että minulla olisi erityinen paikka, jossa tuntisin olevani kotona ja josta en haaveilisi jatkuvasti muuttavani pois, paikka, joka olisi minulle rakas.

Parvekelasien takana lumihiutaleet tanssivat kevyesti ilmassa, suljin hetkittäin silmäni kuunnellakseni tuulta ja sytytin sitten kynttilöitä parvekkeen lyhtyihin, katselin kaupungin valojen loistavan yhä järven toisella puolella ja mietin, kuinka se tuntuu edelleen kovin ihmeelliseltä, se, että päätin vuosia sitten muuttaa tähän kaupunkiin. Se tuntuu ihmeelliseltä, vaikka olen alkanut viimein kasvattaa juuriani tähän kaupunkiin ja olen löytänyt oman paikkani, kodin, josta en haaveile muuttavani pois ja tutut kadunkulmat, joilla tuntuu aivan kuin olisin kotona. Ihmeelliseltä, sillä se tapahtui järjettömän nopeasti ja ennen kuin huomasinkaan asuin tässä kaupungissa, josta olen viimein löytänyt paikkani, hymyilin itsekseni palatessani sisälle ja sulkiessani parvekkeen oven perässäni.

 

IMG_0153

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.