Itsenäinen Suomi täytti eilen 100 vuotta ja istuessani iltapäivän ensimmäisinä tunteina pienessä yksiössäni katsomassa vuoden 1955 Tuntematonta sotilasta pysähdyin hetkeksi miettimään, mitä oikeastaan voisin kirjoittaa siitä, mitä voisin kirjoittaa 100-vuotiaasta itsenäisestä Suomesta ja siitä, mitä tämä maa ja suomalaisuus minulle merkitsevät. Pysähdyin miettimään, sillä huolimatta siitä, että tiesin Suomen ja suomalaisuuden merkitsevän itselleni aivan suunnattomasti, en siinä hetkessä osannut kirjoittaa ensimmäistäkään lausetta, mitkään sanat eivät vain yksinkertaisesti tuntuneet riittävän kertomaan siitä, mitkään sanat eivät olleet tarpeeksi. Mitä oikeastaan voisin edes kirjoittaa, kirjoittaisinko siitä, kuinka suomalaisuus merkitsee minulle vapautta toteuttaa itseäni, vapautta olla sellainen kuin haluan ja ajatella, kuten haluan, kirjoittaisinko siitä, kuinka suomalaisuus merkitsee minulle turvallisuutta, aivan ääretöntä turvallisuutta niin monella eri tavalla, vai kirjoittaisinko kuitenkin siitä, kuinka suomalaisuus merkitsee minulle hiljaisuutta ja vaatimattomuutta.
Suomi on uskomattoman hyvä maa asua ja olen käsittämättömän kiitollinen siitä, että synnyin nimenomaan Suomeen, maahan, jossa meillä on oikeus ilmaiseen koulutukseen ja hyvään terveydenhuoltoon, ne ovat oikeuksia, joista meidän tulisi olla kiitollisia, sillä ne ja monet muut oikeudet, joista me suomalaiset emme välttämättä aina osaa olla kiitollisia, eivät ole muualla millään tavalla itsestäänselvyyksiä. Me suomalaiset olemme vaatimattomia ja hiljaisia, varmistamme ovisilmästä, ovatko naapurimme rappukäytävässä, ennen kuin astumme ovesta ulos ja välttelemme bussissa kenenkään viereen istumista, myös minä olen sellainen, mietin kävellessäni Kuokkalan siltaa kaupungin ympärilläni verhoutuessa pimeyteen. Myös minä olen sellainen, arvostan suunnattomasti omaa rauhaani ja välttelen useasti sosiaalisia tilanteita, olen vähän huono puhumaan vieraiden ihmisten kanssa ja kuuntelen mieluummin kuin puhun, mutta sisimmissäni olen kuitenkin lämmin ja rakastava ihminen, vaikka sen näyttäminen on hetkittäin todella vaikeaa. Olen juuri sellainen kuin meidän suomalaisten ajatellaan olevan ja tavallaan olen ylpeä siitä, mietin pysähtyessäni Lutakkoon valokuvaamaan niitä lukemattomia kynttilöitä, joita kaupungin asukkaat olivat sytyttäneet 100-vuotiaan itsenäisen Suomen kunniaksi.
Suomi on uskomattoman hyvä maa asua ja olen käsittämättömän kiitollinen siitä, että synnyin nimenomaan Suomeen, maahan, jossa meillä on oikeus ilmaiseen koulutukseen ja hyvään terveydenhuoltoon, ne ovat oikeuksia, joista meidän tulisi olla kiitollisia, sillä ne ja monet muut oikeudet, joista me suomalaiset emme välttämättä aina osaa olla kiitollisia, eivät ole muualla millään tavalla itsestäänselvyyksiä. Me suomalaiset olemme vaatimattomia ja hiljaisia, varmistamme ovisilmästä, ovatko naapurimme rappukäytävässä, ennen kuin astumme ovesta ulos ja välttelemme bussissa kenenkään viereen istumista, myös minä olen sellainen, mietin kävellessäni Kuokkalan siltaa kaupungin ympärilläni verhoutuessa pimeyteen. Myös minä olen sellainen, arvostan suunnattomasti omaa rauhaani ja välttelen useasti sosiaalisia tilanteita, olen vähän huono puhumaan vieraiden ihmisten kanssa ja kuuntelen mieluummin kuin puhun, mutta sisimmissäni olen kuitenkin lämmin ja rakastava ihminen, vaikka sen näyttäminen on hetkittäin todella vaikeaa. Olen juuri sellainen kuin meidän suomalaisten ajatellaan olevan ja tavallaan olen ylpeä siitä, mietin pysähtyessäni Lutakkoon valokuvaamaan niitä lukemattomia kynttilöitä, joita kaupungin asukkaat olivat sytyttäneet 100-vuotiaan itsenäisen Suomen kunniaksi.
Seuraavaksi pysähdyin maailman rakkaimman ihmisen luona, josta sitten jatkoimme yhdessä matkaa pitkin pimeyteen verhoutuneen kaupungin katuja, kävelimme vielä kerran Lutakkoon katsomaan lukemattomia 100-vuotiaan itsenäisen Suomen kunniaksi sytytettyjä kynttilöitä ja hetkeä myöhemmin kävelimme Harjun portaita, joita valaisivat sinä iltana sadat ulkotulet. Oli hetken aikaa aivan äärettömän kaunista ja onnellista, olin tavattoman kiitollinen siitä, että sain olla todistamassa kaikkea sitä yhteisöllisyyttä ja onnellisuutta, jonka tämä itsenäisyyspäivä sai meissä rujoissa ja hiljaisissa suomalaisissa aikaan, olin kiitollinen siitä vielä siinäkin hetkessä yksinäisessä hetkessä, kun istuin pienessä yksiössäni katsomassa Linnan juhlia ja tunsin kyyneleiden tarttuvan silmäkulmiini useammin kuin uskaltaisin myöntää, Finlandia sai minut edelleen liikuttumaan huolimatta siitä, että olen kuullut sen ihan lukemattomia kertoja, se on ehdottomasti yksi niistä asioista, joita rakastan Suomessa eniten, oikeastaan suomalainen musiikki kokonaisuudessaan on yksi niistä asioista, nimittäin sitä musiikkia täällä todella osataan tehdä, täällä talvisin kovin pimeässä tuhansien järvien maassa.
Minä rakastan koko sydämestäni myös niitä tuhansia järviä, rakastan humisevia metsiä ja laakeita peltoja, puhdasta ja monimuotoista luontoa, rakastan valoisia kesäöitä ja talvisin lumihuntuun verhoutuvaa maisemaa, saunomista, Fazerin sinistä, karjalanpiirakoita, ruisleipää ja salmiakkia, meidän suomalaisten tapaa kunnioittaa omaa rauhaa, minä rakastan vapautta toteuttaa itseäni ja olla sellainen kuin olen. Rakastan Suomen kieltä, joka on vain yksinkertaisesti niin kaunis ja voimakas, etten voisi kuvitellakaan kirjoittavani jollain muulla kielellä, rakastan Suomessa ja suomalaisuudessa niin montaa asiaa, etten voisi kuvitellakaan asuvani jossain muualla kuin Suomessa, täällä minun ja meidän on hyvä olla.
Hyvää syntymäpäivää vielä kerran, rakas 100-vuotias itsenäinen Suomi.
Lähetä kommentti