Yhtenä suunnattoman kauniin heräsin auringonnousuun, istuin parvekkeella juomassa vaniljateetä musiikin kuiskaillessa taustalla harmoniaansa ja ennen aamuseitsemää katselin ohikiitävää maisemaa junan ikkunasta, sinä päivänä olin päättänyt olla sanoinkuvaamattoman onnellinen. Sitä minä tavallaan olinkin, seikkailin Suomenlinnaan tuulenhenkäysten tarttuessa varovaisesti takkuisiin hiuksiini ja istuin sitten rantakalliolla kirjoittamsassa rakkaudestani musiikkiin auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaani, tavallaan minä olin enemmän kuin onnellinen. Enemmän kuin onnellinen, vaikka tiesin katsovani maisemaa viimeistä kertaa, enemmän kuin onnellinen jokaisella hengenvedollani ja niin uskomattoman vahvasti elossa, että itketti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lähetä kommentti