with sleepless eyes

Viimeinen päivä rakkaassa pikkukaupungissa herätti harmaaseen tihkusateeseen maailman tutuimmilla kaduilla kahden mustan karvakuonon kanssa ja bussipysäkillä seisomiseen kymmenen minuuttia liian aikaisin. Keskustan kaduilla lyijykynällä väritettyä kauneutta jokaisessa kadunkulmassa ja vastaantulijoissa kaukaisesti tuttuja kasvoja, kun kysyin vanhojen rakennusten kohtalosta; rakennusvanhusten on annettu hiljalleen rapistua surullisen näköisiksi ja kohta niitä uhkaa purkaminen uusien korkeiden talojen tieltä.

Astuessani sisään uuden kirjaston ovesta kaipaan vanhan kirjaston lämmintä tunnelmaa, korkeiden kirjahyllyjen väliin unohtumista ja pienen musiikkikirjaston tuoksua; kaikki rakastamani asiat ovat jääneet menneisyyteen uuden kirjaston noustessa korkeana vanhan rautatieaseman liepeille. Uusi kirjasto on valoisuutta kahdessa kerroksessa unohtamatta suloista kahviota alemmassa kerroksessa, mutta mä kaipaan vanhan kirjaston rauhaan. Tuomiokirkko ei koskaan muutu mihinkään, se on seisonut paikoillaan 1800-luvun lopulta saakka ja noussut sodan jälkeen raunioista uudelleen ylväämpänä kuin koskaan aiemmin. Vesipidaroiden tarttuessa hiuksiin rauhoitun kirkon portailla, kävelen vielä hetken aikaa keskustan kaduilla hymyillen vesisateessa ja istun kahvilassa odottamassa bussia kotiin.

giving love to the world

we'll be raising our hands shining up to the sky

Viime yönä juoksin pimeissä tunneleissa pitäen kädestä kiinni, en osannut kotiin vesisateen piiskatessa kasvoja ja lopulta katselin liekkien lyövän vaaleansinisen puutalon ikkunoista. Pimeällä kadulla mua tartuttiin kädestä, kun heräsin sumuiseen aamuun huokaisten helpotuksesta ja istuin keittiössä juomassa aamuteetä tummansinisestä mukista; painajaiset eivät seuranneet mua päivänvaloon, tanssin villasukat jalassa parkettilattialla ja olin typerän onnellinen hienosta musiikista. Makasin olohuoneen lattialla tuntemassa musiikin selkärangan jokaisessa nikamassa, hengitin musiikkia keuhkojen täydeltä ja silmät kiinni olin hetken aikaa jossain kauniimmassa todellisuudessa.

Ilman harmaan värisävyjä metsänreunalla, tanssitin sormia uuden pianorakkauden mustilta koskettimilta valkoisille ja olisin halunnut kirjoittaa tarinoita mielettömän suuresta onnellisuudesta; irti päästämisestä ja uuden luvun kirjoittamisesta, sillä menneisyydestä ei ole enää ensimmäistäkään kaunista sanaa kirjoitettavaksi. Eikä siinä tarvitse ollakaan, mä ajattelin illan hämärässä kävellessäni maailman tutuimmilla kaduilla katuvalojen maalatessa maailmaa oranssilla ja vesipisaroiden kimaltaessa mustalla asfaltilla. Onnellisuus ei tule itsestään, sitä täytyy etsiä syksyisiltä kaduilta katuvalojen loisteessa ja avata sitten sylinsä onnellisuuden tullessa vastaan; nostettava kädet ilmaan onnellisuuden jäädessä sadepisaroina hiuksiin ja oltava jokaisena hetkenä enemmän kuin koskaan elossa, sillä maailma on aivan uskomattoman kaunis sun avatessasi silmäsi.

i'll hold my breath

I'll hold my breath until you see me in your dreams, musiikki on tänään kuiskaillut korviin vesisateen piiskatessa peltikattoa aamun harmoniassa ja mä olen silittänyt mustaa karvakuonoa takkatulen lämmittäessä selkärankaa. Ensilumi on vaihtunut armottomaan harmauteen maailman tutuimmilla kaduilla ja tuuliainen on huojuttanut lehdettömiä puita mun unohtuessa kirjojen sivuille rakastamaan jokaista täydellistä lausetta; hymyilemään itsekseni ja kirjoittamaan sitten keskeneräisiä lauseita muistikirjaan. 

Illan hämärtyessä mä olen istunut keittiössä juomassa lämmintä mustaherukkamehua, syönyt vähän liikaa pipareita ja musiikki on kuiskaillut varovasti sanoja those fears we'll blow them all away. Kellon ollessa kolmekymmentä minuuttia vaille seuraava vuorokausi mä istun edelleen keittiössä juomassa mustaherukkamehua, päätän jäädä tähän kaupunkiin vielä muutamaksi päiväksi ja voisin nukahtaa näkemään unta maailman suurimmasta rakkaudesta.

happiness feels a lot like sorrow

happiness is just outside my window
would it crash blowing 80-miles an hour?
or is happiness a little more like knocking
on your door, and you just let it in? happiness feels a lot like sorrow
let it be, you can't make it come or go
but you are gone- not for good but for now
gone for now feels a lot like gone for good

happiness is a firecracker sitting on my headboard
happiness was never mine to hold

careful child, light the fuse and get away
'cause happiness throws a shower of sparks

 happiness damn near destroys you
breaks your faith to pieces on the floor
so you tell yourself, that's enough for now
happiness has a violent roar

happiness is like the old man told me
look for it, but you'll never find it all
let it go, live your life and leave it
then one day, wake up and she'll be home

home, home, home

(The Fray - Happiness)

this night whispers my name

Olen matkustanut tänään kolmesataa kilometriä takaisin kotiin, nukahtanut bussiin musiikin kuiskaillessa korviin this is who i am escapist paradise seeker ja herännyt myöhemmin katselemaan lumisia maisemia bussin ikkunasta. Ensilumi on peittänyt maailman suloiseen viattomuuteen ja mun on tehnyt mieli istua lumivalkeaan verhoutuneen pellon laidalla kirjoittamassa tarinoita maailman kauneudesta; lumimyrskyistä pienen kaupungin laidalla, kylmistä talviaamuista ja huuruiseen ikkunaan piirretyistä sydämistä.

Maailman rakkain pikkukaupunki on saanut kyyneleet silmäkulmiin, mä olen istunut lumisella ruohikolla valokuvaamassa ensilumen viattomuutta ja matkustanut hiekkateitä aina keltaisen puutalon pihaan saakka. Syysmyrsky on saanut puiden latvat huojumaan pimeyden maalatessa maailmaa hiljaisuudella ja tuuliainen on kuiskinut tarinoita yksinäisistä sieluista ikkunoiden takana; on ollut aavemaista ja meidän ollessa hetken aikaa hiljaa tuuliainen on jatkanut kuiskimistaan entistä kovemmin. Ulkona tuuliainen tarttuisi hiuksiin uskomattomalla voimalla, etsitään kynttilöitä sähkökatkoksen varalle ja nyt taidan mennä saunomaan ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen - niin, elämä on tällä hetkellä pelkkää onnellisuutta.

but thinking in rhymes

Hey please don't bring me down, miesääni kuiskailee korviin aamun harmoniassa mun pukeutuessa valkoiseen neuleeseen ja seisoessa parvekkeella hengittämässä syysaamun kylmää kauneutta keuhkojen täydeltä. Aamutee jäähtyy luvattoman nopeasti mun sulkiessa vielä hetkeksi silmäni unohtaakseni kiireen, ulkona on edelleen hämärää ja kaupunki heräilee hiljalleen mun kävellessä aamuluennolle kuuntelemaan tarinoita työturvallisuudesta; istun auditoriossa merkitsemässä käsittämättömiä numeroita lyijykynällä valkoiselle paperille ja päätän sitten viettää aurinkoisen iltapäivän itseni kanssa. Nauran käytävällä järjettömille suunnitelmille ja sanon seikkailevani jonnekin, missä en ole koskaan aiemmin käynyt.

Töölönlahdella auringonsäteet maalaavat maisemaa lämpimillä väreillä, istun hetkeksi kirjoittamaan kauniita lauseita mielettömän suuresta onnellisuudesta ja katselen lahden toisella puolella ylväänä seisovia huviloita jostain viime vuosisadalta. Kirjoitan tarinoita tuntemattomille ihmisille sadan vuoden takaa, aamukahvista kauniina syysaamuina huvilan terassilla ja ruskeahiuksisesta tytöstä oranssin sävyin väritetyillä kaduilla; kauniista ajatuksista edellisen päivän sanomalehden nurkassa, villahameesta kylmänä syysaamuna ja talven ensimmäisistä lumihiutaleista.

Linnunlaulun puuhuvilat kertovat mulle todellisia tarinoita vuosikymmenten takaa, kuuntelen niitä puiden humistessa hiljaa ja haluaisin astua sisään puuhuviloiden ovista jäädäkseni osaksi niitä lukemattomia tarinoita; tunteakseni sen ruskeahiuksisen tytön salaisimmat unelmat selkärangan viimeisissä nikamissa ja ymmärtääkseni. Katselen 1880-luvulla rakennetun puuhuvilan ränsistyvän silmissä ja kävelen oranssin sävyillä maalattuja katuja pitkin ylikulkusillalle kuuntelemaan junien menevän alitse kiskojen jylistessä vaimeasti; hetkeksi jään kiinni siihen maisemaan, tunnen kaupungin painon rintalastan alla ja hengittäessäni keuhkot täyteen ilmaa olen uskomattoman vapaa.

Oletko sä nähnyt tässä ollessasi ketään kävelemässä raiteilla, vartija tulee myöhemmin kysymään multa ja vastatessani kieltävästi mietin sellaista tilannetta; mä en varmaan koskaan unohtaisi tuntemattoman ihmisen viimeisiä askelia ja pendolinon ajovaloja ennen törmäystä. Unohdan ajatuksen hetkessä, hengitän jälleen keuhkot täyteen ilmaa ollakseni uskomattoman vapaa ja kävelen sitten rautatieasemalle hidastamaan vauhtia jokaisen vastaantulijan kohdalla. Huomenna mä suuntaan rakkaaseen pikkukaupunkiin juomaan teetä takkatulen ääressä, kirjoittamaan kauniita lauseita täydellisessä hiljaisuudessa ja rauhoittumaan hetkeksi; tässä kaupungissa mä en rauhoitu koskaan kokonaan, mieli ei ole koskaan hiljaa ja musiikki kuiskailee hey please don't let go 'cause i'm still holding on.

unista ulos ja uniin näkeville

PARIISIN KEVÄT @ LINNANMÄKI 12 10 2013

Viime lauantaina heräsin liian aikaisin hymyilemään edellisen illan onnellisuudelle, katselin peilikuvaani kultainen naamio kasvoillani ja kirjoitin päiväkirjaan olevani edelleen aivan uskomattoman onnellinen; teki mieli kirjoittaa rakkautta huulipunalla harmaisiin seiniin ja maalata rakkautta vaaleanpunaisella mustaan asfalttiin. Linnanmäellä ihmisten kasvoilla samaa uskomatonta onnellisuutta, istuin hetken katselemassa sitä mielettömän suurta riemua lasten kasvoilla ja hymyilin typerästi aaveiden tullessa halaamaan mua.

Kuvasin vanhaa vuoristorataa iltahämärän maalatessa maailmaa violetillä, seisoin yksin yleisömeren keskellä ja uskomattoman suuren musiikkirakkauden noustessa lavalle jatkoin typerää hymyilemistäni; käänsin katseen hetkeksi maahan ja olin sitten pelkkää rakkautta. Pariisin Kevät oli rakkautta ensimmäisestä soinnusta viimeisiin kiitoksiin, nostin kädet ilmaan musiikin tuntuessa kylminä väreinä selkärangassa ja toistin täydellisiä sanoja iltahämärän vaihtuessa hiljalleen pimeyteen. Kyyneleet silmäkulmassa rakastin jokaista sanaa, hukuin värivaloihin kylmyyden tunkeutuessa luuytimeen ja myöhemmin istuin vielä hetken katselemassa uskomatonta riemua lasten kasvoilla valokarnevaalin valojen loisteessa.

carnival of light

NOT COMING HOME

VON HERTZEN BROTHERS @ THE CIRCUS 11 10 2013

Mä olen tämän vuoden aikana hukkunut värivaloihin lukemattoman monta kertaa, huutanut niitä maailman hienoimpia sanoja kovempaa kuin koskaan aiemmin ja yleisömeren keskellä nostanut kädet ilmaan pelkästä onnellisuudesta. Itkenyt silmät päästäni sanojen repiessä sydäntä palasiksi, antanut musiikin viedä mukanaan ja kirjoittanut myöhemmin olleeni mielettömän onnellinen. Niin mä olen ollutkin, aivan uskomattoman onnellinen. Von Hertzen Brothers on kuitenkin ollut tänä vuonna aina jollain tavalla enemmän kuin muut; mä olen hukkunut täydellisyyteen silmät kiinni kylmien väreiden juostessa pitkin selkärankaa, hukannut todellisuuden maailman hienoimpiin sanoihin eturivissä sinisten värivalojen loisteessa ja huutanut ääneni käheäksi kyynelten jäädessä kiteiksi silmäkulmiin.

Perjantaina hukuin niihin sinisiin värivaloihin suurimman musiikkirakkauden keikalla seitsemättä kertaa tänä vuonna ja ensimmäisen biisin iskiessä sanoin it's a destructive machine ticking the numbers every second builds the pressure in my head vasten kasvoja muistin, miksi niille keikoille ylipäätään on päästävä kerta toisensa jälkeen. Silloin tunsi olevansa olemassa vain sitä hetkeä varten, kaikki muu katosi ensimmäisen biisin hakatessa tajuntaan järjettömällä voimalla ja oli pakko huutaa ääni käheäksi pelkästään uskomattoman vahvasta onnellisuudesta - silloin oli enemmän kuin koskaan elossa.

Eturivissä hukuin kaikkeen siihen täydellisyyteen sinisten värivalojen loisteessa, vastasin laulajakitaristin katseeseen loputtomasti hymyillen ja olin sitten pelkkää hiljaisuutta sanojen who am i to hold who am i to love now repiessä sydäntä tuhansiksi palasiksi. Mikko von Hertzen ei ole varmaan koskaan laulanut yhtä kauniisti, enkä mä ole koskaan aiemmin liikuttunut keikalla samalla tavalla ja antanut kyynelten virrata poskipäille välittämättä mistään. Uskomattoman herkkää ja samanaikaisesti niin mielettömän vahvaa, ettei voinut kuin antaa musiikin ottaa hellään syleilyynsä; viedä mukanaan johonkin toiseen todellisuuteen ja lopulta vain hymyillä kaiken kauneudelle. 

Värivalojen tanssiessa onnellisuuttaan kaikki oli unenkaltaista täydellisyyttä, nostin kädet ilmaan kerta toisensa jälkeen huutaen ääntäni käheäksi maailman hienoimmista sanoista ja annoin kaiken hetken aikaa vain olla; millään muulla ei ollut merkitystä. Sanojen alone and alive on the midnight train kaikuessa salissa kätkin kasvoni kultaiseen naamioon, jonka takaa hymyilin veljesten reaktiolle kultaisiin naamioihin piiloutuneen yleisön ollessa olemassa vain sitä hetkeä varten ja olihan se yksinkertaisesti mielettömän hienoa;  odottamatonta ja sellaista, mitä ei välttämättä aivan kaikilla keikoilla tapahdu. Ensimmäisestä biisistä viimeiseen saakka unenkaltaista täydellistä rakkautta jossain toisessa todellisuudessa, jonka jälkeen olisin voinut suudella jokaista vastaantulijaa ja itkeä kotimatkalla pelkästä onnellisuudesta - mikään muu bändi ei saa aikaan samanlaista fiilistä, eikä mikään muu vie mukanaan samanlaiseen transsinomaiseen tilaan.  

Samaisella kotimatkalla mä päätin, ettei tämä keikka jäänyt mun osalta viimeiseksi Von Hertzen Brothersin keikaksi tänä vuonna; kuukauden päästä mä matkustan sadanviidenkymmenen kilometrin päähän hukkumaan sinisiin värivaloihin ja olemaan mielettömän onnellinen. Mulla ei oikeastaan ole edes sanoja kaikelle tälle rakkaudelle, mutta sillä ei välttämättä ole minkäänlaista merkitystä - käykää kuitenkin katsomassa video kultaisista naamioista täällä.

three words from you to me

i am yours, you are mine and we’re free

Viime yönä näin unta elämää suuremmasta rakkaudesta, yötaivaan kirkkaimmista tähdistä jossain pilvenpiirtäjien yläpuolella ja aamulla hymyilin typerästi auringonsäteille harmaiden ikkunaverhojen lävitse. Salaa haaveilen rakastuvani vastaantulijaan rautatieaseman kiireessä, matkustavani keskellä yötä kuiskailemaan kauniita sanoja ja kirjoittavani rakkaustarinoita lyijykynällä puhtaanvalkoiselle paperille. En mä kuitenkaan osaisi, mä kirjoitan rakkaustarinoita vain musiikille. Tänään mä aion hukkua värivalojen loisteeseen kaikista suurimman musiikkirakkauden noustessa lavalle, huutaa ääneni käheäksi maailman hienoimmista sanoista ja nostaa käteni ilmaan pelkästä onnellisuudesta - rakastaa enemmän kuin koskaan ja olla olemassa vain sitä hetkeä varten. 

Von Hertzen Brothers on mun elämäni suurin rakkaus, voisin kirjoittaa tuhansia rakkaustarinoita ja hukkua kerta toisensa jälkeen täydellisyyteen värivalojen loisteessa kyllästymättä koskaan. Antaa musiikin särkeä sydämen tuhansiksi palasiksi ja hymyillä sitten kyyneleet silmäkulmissa, kun sanat eivät riitä kuvailemaan onnellisuuden määrää. Rakkaustarinoita sointuina selkärangan jokaisessa nikamassa, eikä tälle tunteelle oikeastaan löydy sanoja.

withered flowers and rust

Viiden jälkeen aamulla kaatosade piiskasi ikkunalautoja mun katsellessa ikkunasta pimeyteen, olisin ehtinyt nähdä vielä unia valtamerten salaisuuksista ja herätä myöhemmin pimeyden väistyessä aamun ensimmäisten auringonsäteiden tieltä. Valtamerten salaisuudet eivät kuitenkaan saaneet mua piiloutumaan enää peittojen alle, kävelin paljain jaloin keittämään itselleni teetä ja kuuntelin sadepisaroiden putoilevan ikkunalaudalle - istuin hetken hiljaisuudessa ja suljin silmäni, mulla ei ollut kiire mihinkään. Kaupungin heräillessä vähitellen harmaaseen aamuun harhailin asemalle silmät sidottuina harmaalta, junassa olisin halunnut maalata ihmisten kiireisille kasvoille suunnatonta onnellisuutta

kaikilla sateenkaaren väreillä   

vahaliiduilla suurta rakkautta ja   

kauniita ajatuksia    

jokaisen vastaantulijan huulille, ettei maailman kauneus hukkuisi kiireeseen. Kuusi tuntia luennoilla istumista järjettömässä onnellisuudessa, en osannut puhua sanaakaan ruotsia ja nauroin sitten harmaalla käytävällä omalle järjettömyyydelleni; olin rakkautta vesiväreillä valkoisella seinällä ja jokainen duurisointu teidän lempimusiikissanne. Auringonsäteiden voittaessa maailman harmauden seikkailin tuntemattomilla kaduilla ilman päämäärää, hengitin keuhkot täyteen syksyn kauneutta jokaisessa kadunkulmassa ja hymyillessäni käänsin katseeni maahan - keinuvin askelin kuljin puutalojen ohitse, keksin tarinoita ihmisille menneisyydestä ja olisin halunnut syödä lettuja. Kotimatkalla metrossa vaaleahiuksinen tyttö hymyili mulle, olisin halunnut kertoa sille tarinan valtamerten salaisuuksista ja kuninkaista jossain kaukana.