ELLINOORA, MUSIIKIN VOIMA JA IHMEELLINEN ILTA

 

ELLINOORA @ LUTAKKO  29 10 2021   

 

Muistan, kun Ellinooran kolmas studioalbumi Viimeinen romantikko ilmestyi syyskuun lopussa, muistan, kuinka minä kävelin aikaisin aamulla pienen karvakuonon kanssa pitkin tuttuja kadunkulmia ja kuuntelin albumia aivan ensimmäistä kertaa, se repi minut kappaleiksi. Lokakuun viimeisenä perjantaina kävelin sillan ylitse Lutakkoon todistamaan albumin hienoutta värivalojen loisteessa ja pysähtyessäni katselemaan pimeyteen verhoutunutta maisemaa minä tiesin, että musiikki tulisi repimään minut palasiksi myös sinä lokakuisena iltana, kuljettamaan mukanaan tunteiden ääripäissä. Ja niin se todella repikin, seistessäni yleisömeren keskellä Ellinooran noustessa lavalle minä tunsin kyyneleet silmäkulmissani, ennen ensimmäistäkään sanaa kyyneleet valuivat poskipäilleni ja mietin itsekseni, kuinka olinkaan kaivannut sitä. Neljännen biisin sanojen kunpa voisin matkustaa sadan vuoden päähän katsomaan, et vaik koskettiin pohjaa ja kahlattiin vesiin syviin, meille käy hyvin kaikuessa hämärässä salissa minä tunsin musiikin selkärankani jokaisessa nikamassa, se kuljetti minua mukanaan ja otti turvalliseen syliinsä kyynelten valuessa poskipäileni, mikään ei voita musiikin voimaa, mietin ja naurahdin kyynelten takaa.

Ellinoora oli sinä iltana aivan uskomaton ensimmäisestä sekunnista viimeiseen ja syyskuussa ilmestynyt albumi Viimeinen romantikko oli värivaloissa suurempaa rakkautta kuin se oli ollut minulle kertaakaan aiemmin, mutta settilistan kahdeksas biisi oli vielä jotain enemmän, se oli jotain sellaista, mikä sai minun sydämeni huutamaan. Sanojen en tainnut tietää mitä on elämä ennen ku laitoit mulle viestiä, kun mul on kuori, sulla on vasara, etkä pelkää sitä rikki nuijia sydämeni muutti rytmiään ja kyynelten tarttuessa kiteinä silmäkulmiini tuntui ihan kuin se olisi huutanut, hengitin musiikkia jokaisella hengenvedollani. Eikä se ollut viimeinen biisi, joka sai sydämeni muuttamaan rytmiään, nimittäin sanojen se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää eikä kukaan muu sitä nää kaikuessa yleisömeren ylitse minä hajosin palasiksi lattialle, se on minulle aivan uskomattoman rakas biisi ja olen kätkenyt siihen luvattoman monta hetkeä, tunnetta. Juuri siksi musiikki on niin valtavan tärkeää, mietin musiikin kaikuessa hämärässä salissa ja kun viimeinen biisi Leijonakuningas sai minut nostamaan käteni ilmaan hymyilin itsekseni, olin enemmän elossa kuin olin ollut kertaakaan lokakuun aikana, ihmeellinen ilta, erityinen.

 

MARRASKUUN HARMAUDESSA MINÄ HAAVEILIN LUMESTA

 

Lokakuu vaihtui marraskuuhun tavallaan ihan kuin huomaamattani, auto sai talvirenkaat alleen ja minä kaivoin vaatekaappini pohjalta talvikengät, ihan vain siksi, että ne olisivat sitten valmiina eteisessä sinä päivänä, kun maisema verhoutuisi lumihuntuun. Marraskuun ensimmäisinä viikkoina haaveilin lumesta jokaisena harmaana aamuna, olihan marraskuun alku suurimmaksi osaksi täynnä harmaan lukemattomia sävyjä, piiskaavaa sadetta vasten kasvojani ja kylmää viimaa, joka tarttui yön jäljiltä takkuisiin hiuksiin kävellessäni ennen ensimmäisiä valonsäteitä puoliksi unessa pienen karvakuonon kanssa pitkin tuttuja kadunkulmia, pysähtyessäni katselemaan järvelle kylmyyden tuntuessa sormenpäissäni. Minä haaveilin lumesta ja unohduin aina hetkittäin muistelemaan lapsuusvuosieni lumisia talvia, niitä pakkasaamuja, kun kävelin kouluun paksuun talvitakkiin ja toppahousuihin pukeutuneena, hiippapipo päässäni ja äidin neulomat lapaset käsissäni, minä en unohda niitä aamuja koskaan.

Hetkittäin tuntui kuin aivan kaikki ympärilläni olisi pysähtynyt odottaessaan armottomasti lähestyvää talvea, siinä oli jotain ihmeellisen kaunista, rauhoittavaa, siinä, kuinka harmaaseen verhoutunut maisema uinui pilvisen taivaan alla ja viimeisetkin ruskaan verhoutuneet lehdet putosivat kylmään maahan. Minä keitin aamuisin teetä pitääkseni itseni lämpimänä, paistoin leipää punaisessa padassa ja kaivoin joulukoristeita varastosta, koristelin joulukuusen kultaisella ja ripustin parvekkeen katonrajaan jouluvalot, olin valmis joulun odotukseen huolimatta siitä, että ikkunalasin takana maisema verhoutui harmaan lukemattomiin sävyihin. Puin villasukat ja lämpimän neuletakin kylmyyden tuntuessa hetkittäin jokaisessa solussani ja kävelin juuri ennen auringonlaskua metsässä pienen karvakuonon kanssa, pimeyden laskeutuessa sytytin kynttilöitä ja hengitin syvään, kuuntelin sadetta.

 

 

Marraskuun ensimmäisten viikkojen illat olivat hiljaisia, minä sytytin kynttilöitä parvekkelyhtyihin ja katselin, kuinka kaupungin valot loistivat kirkkaina järven toisella puolella. Jätin parvekkeen oven vähän raolleen, jotta pieni karvakuono pääsisisi parvekkeelle katselemaan pimeyteen verhoutunutta maisemaa ja ohikulkevia ihmisiä, lämmitin saunan ja suljin sitten silmäni kuunnellessani Lotta-Sofia Saahkon lokakuun lopussa julkaistua kirjaa Kahvia ja karjalanpiirakoita. Se kulki minun mukanani aina aikaisina aamuina kävellessäni pienen karvakuonon kanssa, iltapäivisin keittäessäni riisipuuroa piirakoita varten ja istuessani iltaisin saunassa, täydellinen kirja marraskuun rauhallisiin hetkiin. Saunan jälkeen minä piilouduin peiton alle katselemaan televisiota ja nukahdin ennen lopputekstejä, näin unia, jotka hymyilyttivät vielä aamuisin minun herätessäni ennen auringonnousua.

MIKÄ ON TEHNYT MINUT ONNELLISEKSI VIIMEAIKOINA?

 

Tänä vuonna syksy oli aivan taianomaisen kaunis ja tänään, kun maisema ikkunalasin takana verhoutuu jälleen harmaaseen ja sadepisarat putoavat armottomasti mustaan asfalttiin, minä tahdon kirjoittaa asioista, jotka ovat tehneet minut onnelliseksi viime aikoina, asioista, jotka ovat saaneet hymyilmään pimeinä iltoina ja tanssimaan askeleeni kylminä syysaamuina, kun pakkanen pistelee poskipäitäni. Minusta tuntuu, että niistä asioista pitäisi kirjoittaa enemmän ja useammin, niihin asioihin pitäisi keskittyä varsinkin juuri nyt, kun se maisema verhoutuu harman lukemattomiin sävyihin, syyssateet piiskaavat kasvoja ja pimeys saapuu päivä päivältä aikaisemmin.

x Ruskaan verhoutunut luonto. Minusta tuntuu, että luonto verhoutui ruskaan tänä vuonna aikaisemmin kuin se on pukeutunut edellisinä vuosina ja olen äärettömän onnellinen siitä, että päätimme aikaistaa mökille lähtemistä melkein kahdella viikolla, lokakuun puolivälissä olisi ollut ruskan suhteen jo myöhäistä. Tänä vuonna ruska oli uskomattoman kaunis ja nautin suunnattomasti jokaisesta hetkestä, jonka sain viettää ruskaan verhoutuneiden metsien keskellä satojen kilometrien päässä kotoa, siinä erityisessä ja aivan äärimmäisen rakkaassa paikassa.

 

x Mökkisauna, rauha ja pimeyteen verhoutunut maisema. Rakastan saunomista aivan valtavasti, mutta mikään sauna ei ole mitään verrattuna mökin puulämmitteiseen saunaan ja siihen valtameren kokoiseen rauhaan, joka valtaa sydämeni kuunnellessani liekkien tanssivan tulipesässä ja katsellessani, kuinka rakas maisema verhoutuu pimeyteen huuruisen ikkunalasin takana. Siellä metsien keskellä pimeys on niin syvää, että seistessäni kuistilla saunan jälkeen pyyhkeeseen kääriytyneenä minä en nähnyt pihakoivujen takana siintävää järveä, kylmät väreet juoksivat minun kalpealla ihollani ja jossain syvällä rintalastani alla asui rauha, valtameren kokoinen rauha.

 

 

x Sateiset illat, kun voi iltalenkin jälkeen lämmittää glögiä. Ruska vaihtui aivan kuin huomaamattani harmaan sävyihin ja sateisiin iltoihin, mutta jostain tuntemattomasta syystä olen alkanut vähitellen rakastaa myös sitä harmautta, niitä sellaisia iltoja, kun olen kävellyt keltaiseen sadetakkiin puetun karvakuonon kanssa pimeyteen verhoutuneita katuja sateen piiskatessa kasvojani ja palannut kotiin, lämmittänyt itselleni glögiä ja kietoutunut lämpimään neuleeseen. Niissä illoissa on ollut jotain erityistä, jotain valtavan rauhoittavaa ja siksi ne kai ovat tehneet minut kerta toisensa jälkeen niin kovin onnelliseksi, vaikka kylmyys on tuntunut selkäytimessäni asti.

x Musiikki, yksinkertaisesti musiikki. Se tapahtuu aina syksyisin, musiikki palaa luokseni kuin vanha ystävä ja kuljettaa mukanaan tunteiden ääripäissä, kietoo turvalliseen syleilyynsä ja kuin huomaamattani saa tanssimaan askeleeni pimeillä kaduilla. Ihan erityisesti minun on tänään mainittava Billie Eilishin Happier Than Ever, joka on soinut kuulokkeissani aivan luvattoman paljon heinäkuun lopusta asti ja saanut minut unohtamaan hetkittäin koko tämän maailman ympärilläni, se on minulle äärettömän rakas albumi ja no, aivan uskomattoman hieno.

 

x Joulun lähestyminen. Joulu on ollut minulle aina ehdottomasti se vuoden rakkain juhla, se on ollut sitä aivan lapsuusvuosistani asti ja edelleen, aina joulun lähestyessä minun mieleni palaa niihin lapsuusvuosien jouluihin ja kaikkeen siihen taianomaisuuteen. Vaikka joulut eivät ole enää samanlaisia kuin ne olivat lapsuusvuosinani, vuosi toisensa jälkeen odotan joulua enemmän kuin mitään muuta juhlaa ja tänä vuonna kaivoin joulukoristeet varastosta aikaisemmin kuin koskaan aiemmin. Lokakuun viimeisenä perjantaina koristelin joulukuusen ja siitä päivästä lähtien olen lisännyt joulukoristeita ympäri rakasta kotiamme, kuunnellut joulumusiikkia ja odottanut lumisadetta, eikä mikään ole tehnyt minua yhtä onnelliseksi näinä päivinä, kun maisema verhoutuu harmaaseen.