ELLINOORA @ LUTAKKO 29 10 2021
Muistan, kun Ellinooran kolmas studioalbumi Viimeinen romantikko ilmestyi syyskuun lopussa, muistan, kuinka minä kävelin aikaisin aamulla pienen karvakuonon kanssa pitkin tuttuja kadunkulmia ja kuuntelin albumia aivan ensimmäistä kertaa, se repi minut kappaleiksi. Lokakuun viimeisenä perjantaina kävelin sillan ylitse Lutakkoon todistamaan albumin hienoutta värivalojen loisteessa ja pysähtyessäni katselemaan pimeyteen verhoutunutta maisemaa minä tiesin, että musiikki tulisi repimään minut palasiksi myös sinä lokakuisena iltana, kuljettamaan mukanaan tunteiden ääripäissä. Ja niin se todella repikin, seistessäni yleisömeren keskellä Ellinooran noustessa lavalle minä tunsin kyyneleet silmäkulmissani, ennen ensimmäistäkään sanaa kyyneleet valuivat poskipäilleni ja mietin itsekseni, kuinka olinkaan kaivannut sitä. Neljännen biisin sanojen kunpa voisin matkustaa sadan vuoden päähän katsomaan, et vaik koskettiin pohjaa ja kahlattiin vesiin syviin, meille käy hyvin kaikuessa hämärässä salissa minä tunsin musiikin selkärankani jokaisessa nikamassa, se kuljetti minua mukanaan ja otti turvalliseen syliinsä kyynelten valuessa poskipäileni, mikään ei voita musiikin voimaa, mietin ja naurahdin kyynelten takaa.
Ellinoora oli sinä iltana aivan uskomaton ensimmäisestä sekunnista viimeiseen ja syyskuussa ilmestynyt albumi Viimeinen romantikko oli värivaloissa suurempaa rakkautta kuin se oli ollut minulle kertaakaan aiemmin, mutta settilistan kahdeksas biisi oli vielä jotain enemmän, se oli jotain sellaista, mikä sai minun sydämeni huutamaan. Sanojen en tainnut tietää mitä on elämä ennen ku laitoit mulle viestiä, kun mul on kuori, sulla on vasara, etkä pelkää sitä rikki nuijia sydämeni muutti rytmiään ja kyynelten tarttuessa kiteinä silmäkulmiini tuntui ihan kuin se olisi huutanut, hengitin musiikkia jokaisella hengenvedollani. Eikä se ollut viimeinen biisi, joka sai sydämeni muuttamaan rytmiään, nimittäin sanojen se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää eikä kukaan muu sitä nää kaikuessa yleisömeren ylitse minä hajosin palasiksi lattialle, se on minulle aivan uskomattoman rakas biisi ja olen kätkenyt siihen luvattoman monta hetkeä, tunnetta. Juuri siksi musiikki on niin valtavan tärkeää, mietin musiikin kaikuessa hämärässä salissa ja kun viimeinen biisi Leijonakuningas sai minut nostamaan käteni ilmaan hymyilin itsekseni, olin enemmän elossa kuin olin ollut kertaakaan lokakuun aikana, ihmeellinen ilta, erityinen.
Lähetä kommentti