Lokakuu vaihtui marraskuuhun tavallaan ihan kuin huomaamattani, auto sai talvirenkaat alleen ja minä kaivoin vaatekaappini pohjalta talvikengät, ihan vain siksi, että ne olisivat sitten valmiina eteisessä sinä päivänä, kun maisema verhoutuisi lumihuntuun. Marraskuun ensimmäisinä viikkoina haaveilin lumesta jokaisena harmaana aamuna, olihan marraskuun alku suurimmaksi osaksi täynnä harmaan lukemattomia sävyjä, piiskaavaa sadetta vasten kasvojani ja kylmää viimaa, joka tarttui yön jäljiltä takkuisiin hiuksiin kävellessäni ennen ensimmäisiä valonsäteitä puoliksi unessa pienen karvakuonon kanssa pitkin tuttuja kadunkulmia, pysähtyessäni katselemaan järvelle kylmyyden tuntuessa sormenpäissäni. Minä haaveilin lumesta ja unohduin aina hetkittäin muistelemaan lapsuusvuosieni lumisia talvia, niitä pakkasaamuja, kun kävelin kouluun paksuun talvitakkiin ja toppahousuihin pukeutuneena, hiippapipo päässäni ja äidin neulomat lapaset käsissäni, minä en unohda niitä aamuja koskaan.
Hetkittäin tuntui kuin aivan kaikki ympärilläni olisi pysähtynyt odottaessaan armottomasti lähestyvää talvea, siinä oli jotain ihmeellisen kaunista, rauhoittavaa, siinä, kuinka harmaaseen verhoutunut maisema uinui pilvisen taivaan alla ja viimeisetkin ruskaan verhoutuneet lehdet putosivat kylmään maahan. Minä keitin aamuisin teetä pitääkseni itseni lämpimänä, paistoin leipää punaisessa padassa ja kaivoin joulukoristeita varastosta, koristelin joulukuusen kultaisella ja ripustin parvekkeen katonrajaan jouluvalot, olin valmis joulun odotukseen huolimatta siitä, että ikkunalasin takana maisema verhoutui harmaan lukemattomiin sävyihin. Puin villasukat ja lämpimän neuletakin kylmyyden tuntuessa hetkittäin jokaisessa solussani ja kävelin juuri ennen auringonlaskua metsässä pienen karvakuonon kanssa, pimeyden laskeutuessa sytytin kynttilöitä ja hengitin syvään, kuuntelin sadetta.
Marraskuun ensimmäisten viikkojen illat olivat hiljaisia, minä sytytin kynttilöitä parvekkelyhtyihin ja katselin, kuinka kaupungin valot loistivat kirkkaina järven toisella puolella. Jätin parvekkeen oven vähän raolleen, jotta pieni karvakuono pääsisisi parvekkeelle katselemaan pimeyteen verhoutunutta maisemaa ja ohikulkevia ihmisiä, lämmitin saunan ja suljin sitten silmäni kuunnellessani Lotta-Sofia Saahkon lokakuun lopussa julkaistua kirjaa Kahvia ja karjalanpiirakoita. Se kulki minun mukanani aina aikaisina aamuina kävellessäni pienen karvakuonon kanssa, iltapäivisin keittäessäni riisipuuroa piirakoita varten ja istuessani iltaisin saunassa, täydellinen kirja marraskuun rauhallisiin hetkiin. Saunan jälkeen minä piilouduin peiton alle katselemaan televisiota ja nukahdin ennen lopputekstejä, näin unia, jotka hymyilyttivät vielä aamuisin minun herätessäni ennen auringonnousua.
Lähetä kommentti