PITKÄSTÄ AIKAA ISLANNINHEVOSEN SELÄSSÄ

Kun silloin vuosia sitten kyllästyimme äitini ja pikkusiskoni kanssa kaviouran kiertämiseen ja niihin tunnista toiseen toistuviin samoihin tehtäviin, päätimme puhtaasta mielenkiinnosta suunnata Paunolanmäen tallille kokeilemaan, miltä tuntuisi vaeltaa metsässä islanninhevosten kanssa. Kuten arvata saattaa, sen ensimmäisen metsässä islanninhevosten kanssa viettämämme tunnin jälkeen emme palanneet kiertämään kaviouraa kuin aivan satunnaisesti, juuri niin vahvasti islanninhevoset ja metsissä vaeltaminen veivät silloin meidän sydämemme. Kävimme Paunolanmäen tallilla vuosien ajan, välillä aktiivisemmin ja välillä vähän harvemmin, mutta kertaakaan niiden vuosien aikana mikään ei voittanut niitä hetkiä islanninhevosten kanssa metsän keskellä, mikään ei voittanut niitä äärettömän kauniita maisemia hevosen selästä katsottuna eikä sitä tunnetta, minkä vain maastossa laukkaaminen sai aikaiseksi. Muutettuani Helsinkiin kuusi vuotta sitten ratsastus jäi kuitenkin väistämättä taka-alalle elämässäni ja tallin aivan viimeisten toimintavuosien aikana kävimme ratsastamassa vain muutaman kerran, aina silloin, kun minulla oli tarpeeksi aikaa käydessäni Savonlinnassa.

Sen jälkeen kun Paunolanmäen talli lopetti toimintansa, me emme käyneet äitini kanssa vuosikausiin yhtään missään ratsastamassa ja vaikka vuosien ajan haaveilin aloittavani harrastuksen uudelleen, nousin ratsaille kunnolla vasta viime syksynä. Elokuusta lähtien olen ratsastanut kerran viikossa Jyväskylässä Kortepohjan ratsutallilla, mutta koko tämän ajan olen haaveillut kuitenkin myös vähän siitä, että pääsisin vielä jonain päivänä ratsastamaan myös islanninhevosilla ja kulkemaan metsässä hiljaisuuden keskellä. Päivää ennen jouluaattoa haaveeni lopulta toteutui ja nousin ensimmäistä kertaa vuosikausiin islanninhevosen selkään, enkä todellakaan aivan minkä tahansa islanninhevosen selkää vaan yhden niistä, joilla minä ratsastin myös Paunolanmäen tallilla aikoinaan. Kävin ratsastamassa lumihuntuun verhoutuneessa metsässä äitini kaverin kanssa, joka miehensä kanssa osti kaksi Paunolanmäen tallin islanninhevosta tallin lopettaessa toimintansa joitakin vuosia sitten, ja päästessämme pihasta metsäpolulle minä en voinut enää kuin hymyillä itsekseni.

Metsä ympärillämme oli pukeutunut uskomattoman kauniiseen lumihuntuun ja kapealla metsäpolulla ratsastaessamme kuuset pudottivat päälleni lunta, mutta kaiken sen hiljaisuuden keskellä minä olin aivan äärettömän onnellinen. Kaikki se, mihin aikoinaan islanninhevosissa ja metsissä vaeltamisessa rakastuin, palasi mieleeni kulkiessamme pitkin lumisia metsäpolkuja ja laukatessamme pitkiä matkoja lumen pöllytessä allamme, istuessani sen minulle vuosien takaa tutun islanninhevosen selässä minä tunsin rakastuvani uudelleen kaikkeen siihen ja tällä kertaa vielä vahvemmin kuin vuosia sitten. Tunsin rakastuvani uudelleen tuntiessani hevosen ihanan pehmeän töltin jokaisessa solussani ja katsellessani myöhemmin samana päivänä turvallisena ratsunani toimineen hevosen piehtaroivan tarhassaan minä hymyilin jälleen, lupasin itselleni, ettei se jäänyt viimeiseksi kerraksi, kun nousen islanninhevosen selkään, juuri niin paljon minä sitä kaikkea rakastin ja juuri niin onnelliseksi minut teki se valtameren kokoinen vapaus, jonka hevosen selässä tunsin.

JOULUKUUSI OMASTA LUMISESTA METSÄSTÄ

Joulukuusi ja sen uskomaton tuoksu ovat olleet minulle aina tärkeitä asioita joulussa, enkä muista, että elämässäni olisi ollut vielä yhtäkään sellaista joulua, että meillä olisi ollut kotona muovikuusi sen aidon joulukuusen sijaan. Niin kauan kuin muistan, meillä on ollut tapana hakea joulukuusi omasta metsästämme, eikä tämäkään vuosi tehnyt siihen onneksi poikkeusta vaan jouluaattoa edeltävänä perjantaina pakkasimme kaikki neljä koiraamme autoon ja ajoimme peräkärri perässämme tutun metsätien päähän, josta jatkoimme matkaamme kävellen. Jäätävän kylmä viima piiskasi kasvojani katsellessani koirien juoksevan uskomatonta vauhtia pehmeässä hangessa pitkin metsätien viereistä peltoa lumisateen saadessa hetken tuntumaan vielä vähän taianomaiselta, lumi kimmelsi kuin pienet timantit lentäessään koiriemme alta.

Hetken käveltyämme me olimme perillä, poikkesimme metsätieltä kuusimetsään, jonka vanhempani istuttivat joitakin vuosia sitten, ja lumisten kuusten keskellä minä en voinut kuin nauraa koirille, jotka juoksivat riemuissaan ympäriinsä. Lumihuntuun verhoutuneet kuuset pudottivat päälleni taianomaisen kevyttä lunta kävellessäni lumen peittämää polkua syvemmälle metsään ja katsellessani vanhempieni kanssa heidän istuttamiaan kuusia miettien, mikä olisi juuri se tänä vuonna olohuonettamme koristava joulukuusi. Tavallaan olisimme voineet valita minkä tahansa kuusen, mutta lopulta päädyimme valitsemaan kauniin kuusen, joka olisi päätynyt kaadettavaksi todennäköisesti lähivuosina, kun isäni tulee harventamaan metsää, se olisi päätynyt kaadettavaksi ja siksi se ansaitsi päästä vielä tekemään joulustamme kauniin.

Kävellessämme autolle lumisade yltyi entisestään, mutta se ei haitannut meitä vähääkään, lumisateen tarttuessa letille sitomiin hiuksiini otin vielä hetken vanhemmistani ja koiristamme valokuvia lumihuntuun verhoutuneella kylätiellä, siinä samassa paikassa, jossa otin pikkusiskoni ylioppilaskuvat kolme vuotta sitten. Kovin lumisten valokuvien jälkeen pakkasimme koirat jälleen autoon ja ajoimme joulukuusemme kanssa takaisin kotiin, joulua edeltävänä sunnuntaina kannoimme joulukuusen olohuoneeseen ja ripustimme sen oksille ne kynttilät, jotka ovat koristaneet joulukuusiamme niin kauan kuin muistan, olohuoneen nurkassa se oli aivan äärettömän kaunis ja toi mukanaan joulun tuoksun. Saman tuoksun, josta olen tunnistanut joulun aivan lapsuusvuosistani asti, saman tuoksun, joka aina saa minut rauhoittumaan.

KAIKISTA RAKKAIMMAT JOULULAULUT

Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka alkavat kuuntelemaan joululauluja vuosi toisensa jälkeen viimeistään elokuussa ja samalla kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä ei ole yhtään kummallista kuunnella joululauluja vaikka toukokuussa. Minusta tuntuu, että olen aina rakastanut joululauluja, mutta on myönnettävä, että näiden viimeisimpien viiden vuoden aikana joululaulut ovat kuitenkin olleet minulle tavallaan aivan erityisen rakkaita, näiden viiden vuoden aikana ne ovat saaneet minut rauhoittumaan kerta toisensa jälkeen myös sellaisina hetkinä, kun mikään muu ei ole saanut sydäntäni lyömään tasaisesti. Joululauluissa on näiden vuosien aikana ollut jotain äärettömän taianomaista, jotain sellaista, mikä saa minut hymyilemään aina kerta toisensa jälkeen ja laulamaan kynttilöiden valaisemassa asunnossani, tanssittamaan kalpeita sormiani pianon mustilla ja valkoisilla koskettimilla, vaikka en olisi kuukausiin muuten pianoon koskenut.

Jostain syystä suomenkieliset joululaulut ovat aina olleet minulle erityisiä ja vaikka esimerkiksi Enyan albumi And Winter Came on monta vuotta ollut yksi suosikkialbumeistani joulun aikaan, ovat suomenkieliset joululaulut minulle kuitenkin jollain tavalla rakkaampia. Kaikista rakkaimpia albumeita minulle joulun aikaan ovat jo vuosien ajan olleet Johanna Kurkelan Joulun lauluja, Club For Fiven Jouluna ja Juha Tapion Joululauluja sekä Antti Tuiskun molemmat joulualbumit, kun taas itselleni rakkaimpiin yksittäisiin joululauluihin kuuluvat tällä hetkellä Ellinooran Maa on niin kaunis (Toivioretkellä) ja Iltan Taivas sylissäni. Nämä ja kovin monta muuta rakasta joululaulua minä olen koonnut muutaman vuoden aikana soittolistalle, jonka tahdon nyt jakaa teille ja toivon, että jos rakastat joululauluja yhtä paljon kuin minä, saat soittolistani lauluista hyvää mieltä näin joulun aikaan. Nyt tahdon kuitenkin toivottaa jokaiselle teistä rauhallista ja taianomaista joulunaikaa, viettäkää aikaa rakkaidenne kanssa, kuunnelkaa musiikkia ja olkaa onnellisia.