tosi holtitonta eikä ihan turvallistakaan

Kaksitoista vuotta sitten minä olin vaaleahiuksinen pikkutyttö, joka ei olisi koskaan uskonut rakastuvansa musiikkiin äärettömän palavasti, vaaleahiuksinen pikkutyttö, joka ei ollut kertaakaan elämänsä aikana halunnut huutaa musiikin uskomattomuudesta. Kuitenkin, silloin kaksitoista vuotta sitten Maija Vilkkumaa julkaisi kolmannen ja tähänastisen uransa myydyimmän studioalbuminsa, enkä minä tule koskaan unohtamaan miltä tuntui kuulla ensimmäistä kertaa kyseisen albumin ensimmäinen singlelohkaisu. Se oli yksinkertaisesti niin äärettömän hyvä, että ensimmäistä kertaa elämässäni minusta tuntui, että oli saatava kuulla lisää sitä uskomattomuutta ja uskallan väittää, että tavallaan se oli yksi tärkeimmistä käännekohdista suhteessani musiikkiin; kertaakaan aiemmin en ollut ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen halunnut kuollakseni kuulla lisää. Silloin uuden musiikin löytäminen oli kuitenkin vaikeampaa kuin nykyään, musiikkia ei löydetty selaamalla Spotifystä suosituimpia soittolistoja ja itseasiassa se, kuinka lopulta törmäsin tähän Maija Vilkkumaan kolmanteen studioalbumiin, oli tavallaan vain onnekasta sattumaa.

Sinä vuonna etsittiin meille sopivaa omakotitaloa, kun rivitaloasunto oli alkanut vähitellen tuntumaan liian ahtaalta nelihenkiselle perheelle ja yhtenä iltana käytiin katsomassa taloa, jonka yläkerrassa oli kaksi pientä makuuhuonetta. Toinen makuuhuoneista oli sisustettu tummasävyisesti, seiniä koristi itselleni vielä tuntemattomien bändien julisteet ja mietin hetken itsekseni, kuinka siinä huoneessa varmaan asui joku uskomattoman siisti tyyppi, joku sellainen, joka kuunteli musiikkia kovalla ja maalasi silmänsä mustalla. Joku sellainen, joka kirjoitti runoja muistikirjaansa, mietin katseeni osuessa keltareunaiseen levyyn kirjoituspöydällä, siihen nimenomaiseen levyyn, jonka olisin halunnut siinä samassa hetkessä kuunnella odottamatta sekuntiakaan. Minun oli yksinkertaisesti saatava kyseinen levy itselleni ja vaikka en omista ainoatakaan muistikuvaa levyn ostamisesta, muistan kuunnelleeni sitä ensimmäisen kerran rakkaus päällimmäisenä tunteena, nimittäin se levy oli vaan niin uskomattoman hieno, että nykyään se seisoo levyhyllyssä äärimmäisen kuluneen näköisenä ja vähän naarmuisena. Maija Vilkkumaan vuonna 2003 julkaistu Ei on epäilemättä yksi kuunnelluimmista levyistäni, mutta samalla se on ehdottomasti myös yksi tärkeimmistä levyistäni kautta aikojen ja voin vieläkin tuntea kylmät väreet pitkin selkärankaani ensimmäisestä raidasta viimeiseen.

Jos et ole koskaan kuunnellut tätä, kuuntele nyt.

underneath stormy skies

like water flowing into lungs

Tänään satoi vettä pyöräillessäni kolisevalla polkupyörälläni tämän kaupungin pukeutuessa harmaaseen, musiikkiin hukkuminen tuntui turvallisemmalta kuin kertaakaan syyskuun aikana ja sanojen i am destroyed by the inside / i disassociate / i hope to destroy the outside / it will alleviate and elevate me verhotessa hetkeä melankoliaan unohduin miettimään, kuinka olen unohtanut kuunnella antautuen aivan jokaisella hengenvedollani ja kadottaen todellisuuden musiikin uskomattomuuteen. Vesisateen piiskatessa kasvojani minä pysähdyin katselemaan vastaantulijoita, tunsin sadepisaroiden putoilevan haalistuneilta hiuksilta poskipäilleni ja annoin musiikin kaivertaa rakkauttaan hauraaseen sydämeeni, jonka sivuäänissä ei ole ollut rakkautta nimeksikään, minä olen unohtanut elää.

Olen unohtanut pysähtyä katselemaan loputonta kiirettä vastaantulijoiden kasvoilla, kuuntelemaan sateen hakkaavan ikkunalautaan harmaan vaihtuessa vähitellen tummansiniseen samettiin ja rakastamaan tähtitaivasta pilviverhon takana, olen unohtanut pysähtyä suorittaessani elämääni silmät sidottuina ja kädet nippusiteillä selkäni takana. Minä olen unohtanut, miltä tuntuu istua aloillaan sanomatta sanaakaan ja antaa musiikin kaivertaa rakkauttaan hauraaseen sydämeeni vesisateen rummuttaessa ikkunalautoihin, hymyillä itsekseen hämähäkille ikkunalasin takana. Minä olen unohtanut, mutta kävellessäni illan hämärtyessä rautatiesillalla katselemassa vanhan kivilinnan seisovan yksinäisenä aloillaan tahdoin taas muistaa ja sanojen like water flowing into lungs / i'm flowing through these days kaikuessa korvissani hymyilin itsekseni, nostin käteni ilmaan tuuliaisen tarttuessa hiuksiini ja olisin halunnut huutaa,

että aion taas elää jokaisella hengenvedollani.  

Aion taas elää tuntematta pelkoa selkärangassani, minä mietin kävellessäni elokuvateatterin ohitse jatkaen matkaani satamaan ja kylmyyden koskettaessa olkapäätäni taivas tarttui kengänpohjiini. Aion rakastaa musiikkia jokaisella hengenvedollani, verhota onnellisuuteni niihin kauniisiin sivulauseisiin istuessani kallioilla katselemassa tähtitaivasta tuuliaisen tarttuessa takkuisiin hiuksiini ja tanssia pimeyteen verhoutuneilla kaduilla vuorokauden vaihteessa, koska minä olen aivan toivottoman väsynyt suorittamaan tätä elämää. Väsynyt kävelemään silmät sidottuina kadunkulmalta seuraavalle, kuuntelemaan musiikkia antautumatta sille jokaisella hengenvedollani ja kirjoittamaan niitä sanoja, joilla ei ole mitään merkitystä, sanoja, joita kirjoittaessani en anna itsestäni yhtään mitään, en edes henkäystä.

Vaikka se menisi niin, että muiden kulkiessa matkaansa eteenpäin minä kiertäisin ainoastaan sitä ympyrää, aion elää jokaisella hengenvedollani olematta siitä edes vähääkään pahoillani. Aion kirjoittaa rakkauskirjeitä tuntemattomille ihmisille, kulkea tähtitaivaan alla pikkukaupungin ympärilläni uinuessa rauhallisuudessaan ja matkustaa vieraisiin kaupunkeihin rakastamaan musiikkia, mietin pimeyden verhotessa kaupunkia ääriviivattomiin varjoihin kävellessäni kaupungintalon ohitse ja kotona katselin itseäni peilistä. Maalasin huuleni punaisella ja musiikki kuiskaili korvaani

  so if you listen (listen, listen) / listen close / beat by beat.