Heinäkuu on kulkenut ohitseni kuin keväisin valtoimenaan virtaava joki ja tuntuu kuin olisin vasta eilen istunut lapsuudenkotini pihassa tummien pilvien kerääntyessä taivaalle, kuunnellut tuulen yltyvän ja ihmetellyt elämän kauneutta koirien kanssa, katsellut varjojen tanssivan vastaleikatulla nurmikolla. Sinä heinäkuisena iltapäivänä lähestyvä ukkonen tuntui jokaisessa hengenvedossani ja istuessani myöhemmin keittiön ikkunalla katselemassa sadetta hymyilin itsekseni, kuinka suunnattomasti rakastan kesäsateita, harmaan pilviverhon takaa varovaisesti murtautuvia auringonsäteitä ja ukkosen vaimeaa jyrinää, niissä on aina ollut jotain valtavan rauhoittavaa.
Siitä kauniista heinäkuisesta iltapäivästä pikkukaupungin rauhassa tulee pian kuluneeksi kokonainen kuukausi. Heinäkuu on kulkenut minun ohitseni keväisin valtoimenaan virtaavan joen kaltaisesti, päivät ovat seuranneet toisiaan ja illat ovat vaihtuneet öiksi nopeammin kuin olen ehtinyt huomatakaan, mutta siinä virrassa kaikki on ollut kaunista. On ollut aikaisia aamuja, joina olen kävellyt pienen karvakuonon kanssa pitkin hiljaisia katuja ja lämpimiä iltoja, joina auringonlasku on maalannut maisemaa kauniilla sävyillään, on ollut päiviä, jolloin minä olen hukkunut rakkaaseen musiikkiin Lutakonaukiolla ja öitä, jolloin olemme istuneet aivan aamuyön tunteihin asti parvekkeella. Heinäkuu on ollut kaunis ja kun huomenna vaihtuu elokuuhun, aion pysähtyä hengittämään ja kuunnella tuulen huminaa, mutta ennen kaikkea kuunnella itseäni, tehdä asioita, jotka tekevät onnelliseksi.
Lähetä kommentti