Sosiaalinen media on ollut osa elämääni niin kauan kuin muistan, se on ollut erottamaton osa elämääni ja minun on vaikea kuvitella, että jonain päivänä se ei enää kuuluisi elämääni millään tavalla. Vuosi sitten, yhtenä iltana palatessani iltalenkiltä kotiin, minä kuitenkin päätin luopua sosiaalisesta mediasta määrittelemättömäksi ajaksi. Päätin, koska kaikkien niiden vuosien, jotka olin viettänyt sosiaalisen median parissa, jälkeen minä olin alkanut huomata sosiaalisen median saavan minut tuntemaan itseni valtavan ahdistuneeksi ja miettimään kerta toisensa jälkeen itsekseni sitä, kuinka minun elämäni ei ollut tarpeeksi tai kuinka minä itse en ollut koskaan tarpeeksi.
Vuosi sitten päädyin lopulta olemaan neljäkymmentä kokonaista päivää ilman sosiaalista mediaa. Ensimmäiset seitsemän päivää tuntuivat kummallisilta ja kaikkina niinä hetkinä, jolloin olin tavallisesti selannut Instagramia ja
Facebookia, minusta tuntui ihan kuin jotain puuttuisi ja minun oli vaikea korvata
sitä puuttuvaa osaa millään muulla. Vähitellen elämä ilman sosiaalista mediaa alkoi kuitenkin tuntua hyvältä ja tavallaan kevyemmältä kuin se oli tuntunut aikoihin, kävelin
auringonsäteiden loisteessa jäällä, ikuistin hetkiä ihan vain muistoksi
itselleni, istuin iltaisin sohvan nurkassa neulomassa villasukkia ja
katsoin yli sata jaksoa McLeodin tyttäriä, mutta mikä tärkeintä, en enää
lopulta kaivannut jatkuvasti puhelinta käteeni kaikkina niinä hetkinä,
kun en tehnyt mitään, en kaivannut sosiaalista mediaa ja se tuntui hyvältä, tavallaan paremmalta kuin olisin osannut koskaan odottaa.
Niiden neljänkymmenen päivän aikana en kertaakaan miettinyt, etteikö elämäni olisi ollut tarpeeksi tai ettenkö itse olisi ollut tarpeeksi, en miettinyt vaan keskityin nauttimaan jokaisesta hetkestä, hengittämään iltapäivisin keuhkojeni täydeltä kylmää ilmaa ja kuuntelemaan itseäni, olemaan läsnä. Ennen vuodenvaihdetta minusta alkoi taas tuntua siltä, että tahdon luopua sosiaalisesta mediasta määrittelemättömäksi ajaksi, en siksi, että se olisi saanut minut taas tuntemaan itseni riittämättömäksi vaan juuri siksi, että vuosi sitten luopuessani sosiaalisesta mediasta minä olin enemmän läsnä kuin olin ollut aikoihin, se oli silloin jotain sellaista, mitä todella tarvitsin ja minusta tuntuu, että se on sitä myös nyt. Kirjoitettuani tämän tekstin loppuun aion olla hetken hiljaa, keskittyä olemaan läsnä tässä hetkessä ja kuunnella enemmän itseäni, kävellä maailman rakkaimman karvakuonon kanssa iltapäivisin pitkin lumisia katuja ja neuloa ensimmäiset villasukat viime kevään jälkeen. En tiedä, kuinka kauan aion olla hiljaa, kaksi viikkoa vai kaksi kuukautta, mutta minä lupaan kuitenkin palata sitten, kun aika on oikea ja minusta tuntuu hyvältä palata, lupaan, koska rakastan kirjoittamista ja kauniita valokuvia niin valtavasti.
Lähetä kommentti