Muutama päivä ennen jouluaattoa ajoimme illan pimeydessä kohti aivan äärettömän rakasta pikkukaupunkia ja katsellessani auton valokeilassa siintävää pimeydessä uinuvaa maisemaa mietin itsekseni, kuinka uskomattoman monta kertaa olen tehnyt sen saman matkan Jyväskylästä rakkaaseen pikkukaupunkiin. On ristiriitaista, kuinka valtavasti kaipaan aina hetkittäin takaisin pikkukaupunkiin ja kuinka samalla rakastan kotiamme Jyväskylässä, minä mietin ja havahduin ajatuksistani pienen karvakuonon herätessä häkissään takakontissa nukuttuaan lähes koko matkan, ollaan ihan kohta perillä, minä sanoin kuin pienelle lapselle. Rakas pikkukaupunki oli verhoutunut lumihuntuun ja hymyilin itsekseni ajaessamme pitkin jouluvaloihin verhouttua Olavinkatua, minun olisi todella vaikeaa kuvitella viettäväni joulua jossain muussa kaupungissa, mietin saapussamme lapsuudenkotini pihaan.
Sinä joulukuisena iltana nukahdin valtameren kokoiseen rauhaan, joka kuiskaili jossain syvällä rintalastani alla ja herätessäni seuraavana aamuna monta tuntia ennen auringonnousua minä kääriydyin lämpimään neuleeseen, ikkunalasin takana pakkanen oli yöllä kiristynyt ja kun pimeys sitten viimein väistyi, auringonsäteet valaisivat maiseman kauniimmin kuin aikoihin. Pukeuduin lämpimästi ja auringonsäteiden loisteessa katselin, kuinka viisi karvakuonoa juoksi ympäri lapsuudenkotini aidattua pihaa, enkä minä voinut olla hymyilemättä itsekseni karvakuonojen valtavalle riemulle. Sille, joka tarttui myös minuun ja joka tuntui jokaisessa hengenvedossani vielä kävellessäni juuri ennen auringonlaskua Laurin kanssa takapihalta avautuvassa metsässä, pysähtyessäni katselemaan lumihuntuun verhoutuneita korkeita kuusia ja hengittäessäni keuhkojeni täydeltä raikasta ilmaa.
Illalla leivoin pipareita maiseman verhoutuessa pimeyteen ikkunalasin takana, ei vain yksinkertaisesti ole joulua ilman piparin tuoksua, minä hymyilin ottaessani ensimmäiset piparit pois uunista ja katsellessani, kuinka koirat juoksivat jälleen pihassa isäni hakiessa polttopuita sisälle. Jossain syvällä sydämessäni asui sama valtameren kokoinen rauha, johon olin nukahtanut edellisenä iltana ja kävellessäni myöhemmin äitini ja koiriemme kanssa kauniin tähtitaivaan alla kaikista tutuimpia katuja minä huokaisin syvään, jouluaatttoon oli enää kaksi yötä.
Lähetä kommentti