19. elokuuta 2019

HYVÄ SUNNUNTAI KAHDEN KARVAKUONON KANSSA

P7140256P7140349P7140294

Suunnitelmieni vastaisesti Suomipop festivaali jäi tänä vuonna minun osaltani yhteen päivään ja sen sijaan, että olisin seisonut perjantaina iltapäivällä yleisömeren keskellä rakastamassa musiikkia Lutakonaukiolla, minä istuin bussissa matkalla Savonlinnaan voidakseni valokuvata hetken, joka oli minun läheisilleni tärkeä, hetken, joka tulee väistämättä eteen, vaikka sitä kuinka pelkäisi ja toivoisi, että siihen olisi vielä vuosia. Sen lisäksi, että sinä kauniina heinäkuisena viikonloppuna valokuvasin auringonsäteiden loisteessa viimeistä ja kovin kaunista matkaa, ehdin viettää aikaani myös sekä puutöiden että koiriemme kanssa. Niin, puutöiden, sillä sen jälkeen, kun minä olin saanut ikuistaa sen viimeisen matkan, olin yksinkertaisesti niin liikuttunut, että minun oli saatava muuta ajateltavaa ja sitä muuta ajateltavaa löytyi takapihalta, kun kannoin aamulla kaksi korkeaa koivua naapurin pihasta meidän takapihallemme. Sen enempää minä en kuitenkaan puutöihin alkanut vaan loppuillan vietin äitini ja koiriemme kanssa kotona rauhoittuen erityisen pitkältä tuntuneen viikon jälkeen, sinä iltana nukahdin aikaisin ja nukuin ensimmäistä kertaa sillä viikolla kunnon yöunet niin, etten herännyt useasti keskellä yötä stressamaan jostain, sinä yönä nukuin aamuun asti heräämättä yöllä kertaakaan.

Sunnuntaina vietimme kahden vanhimman koiramme kanssa aikaa kolmestaan, se oli jotenkin ihan tavattoman kaunis sunnuntai, eikä meillä ollut kiire mihinkään. Varovaiset auringonsäteet loivat hetkittäin kirkkaita valojuovia kuluneelle parkettilattialle, kun söin aamiaiseni olohuoneessa Lisan katsellessa aina vuoroin aamiaistani ja vuoroin minua yrittäen saada minut vakuuttuneeksi siitä, että osa aamiaisestani kuuluisi hänelle. Valitettavasti minun aamiaiseni ei kuitenkaan kuulunut sille tavattoman suloiselle karvakuonolle, naurahdin täyttäessäni astianpesukonetta tämän saman, niin kovin rakkaan karvakuonon katsellessa edelleen minua ja päätin, että sen sijaan, että viettäisin koko sen kauniin sunnuntain sisällä, minä lähtisin ulos nauttimaan heinäkuisesta päivästä. Kävelimme tuttuja katuja ja hiekkateitä auringonsäteiden lämmössä, niitä samoja katuja, joilta muistan jokaisen halkeaman asfaltissa ja hiekkateitä, joita olen kulkenut nämä viimeisimmät neljätoista vuotta elämästäni, kuljimme niitä samoja teitä, kunnes pysähdyimme hetkeksi metsäpolulle kuuntelemaan puiden huminaa ympärillämme, sen saman metsän halki kuljin vuosia sitten aina kouluun. Sinä kauniina sunnuntaina en kulkenut sitä samaa polkua, mutta metsän humina sai minut silti rauhoittumaan ja palatessamme kotiin jäin vielä hetkeksi leikkimään koirien kanssa, Lisa rakastaa noutaa mitä tahansa lelua ja sen loputon riemu tarttui sinä heinäkuisena päivänä minuunkin, se oli hyvä päivä niiden kahden karvakuonon kanssa, jotenkin ihan erityisen hyvä.

P7140275

Iltapäivän viimeisinä tunteina matkustin takaisin Jyväskylään ja katselin bussin ikkunasta ohikiitävää maisemaa, niitä samoja hiljaisia huoltoasemia ja hylättyjä taloja, jotka olen nähnyt aivan lukemattomia kertoja näiden kolmen vuoden aikana, jotka olen Jyväskylässä asunut. Katselin ja sitten kuin huomaamattani nukahdin, näin unta niistä vanhoista tutuista metsäpoluista pikkukaupungin rauhallisuudessa, vanhoista tutuista kasvoista jostain menneisyydestä ja heräsin vasta vähän ennen Jyväskylää, seuraavat viisi päivää minä vietin siinä kaupungissa ja palasin sitten taas Savonlinnaan, mutta siitä kerron teille lisää myöhemmin, siitä, kuinka minä palasin kymmeneksi päiväksi takaisin pikkukaupunkiin.

P7140312P7140357P7140280

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti