8. helmikuuta 2019

OLEN TUNTENUT OLEVANI MYÖHÄSSÄ ELÄMÄSTÄNI

IMG_8011P1270077IMG_8032

let it go
let it leave
let it happen
nothing
in this world
was promised or
belonged to you anyway

- all you own is yourself

(Rupi Kaur, 2017)

Sen lisäksi, että elämä on tehnyt minut alkuvuonna niin kovin onnelliseksi ja musiikki sydämeni muutamaan rytmiään rintalastani alla, tämä elämä on hetkittäin tuntunut myös samalta kuin eilen kasvojani piiskannut lumisade, kun seisoin bussipysäkillä odottamassa myöhässä olevaa bussia. Myöhässä minäkin olen tuntenut olevani, aivan jatkuvasti, vaikka siihen ei välttämättä olisi ollut mitään syytäkään, on vain ollut sellainen tunne, että minä olen tavallaan jäljessä jostain aikataulusta, luultavasti elämästäni. En tiedä, ehkä minun on jollain tavalla kai kuulunutkin olla myöhässä tai ainakin hidastaa vauhtia, sillä koko viime syksyn eri tavoin oireillut silmäni päätti yhtenä aamuna, että tällä kertaa vuorossa on iriitti ja muutaman viikon mittainen antibioottikuuri. Vietettyäni diagnoosin saamisen jälkeen kokonaisen vuorokauden sängyn pohjalla ymmärsin nimittäin, että luultavasti se oli kehoni tapa kertoa minulle, että nyt on hidastettava vauhtia, päästettävä irti stressistä ja elettävä niin kuin minulla on aina tapana kirjoittaa, elää hetkessä ja nauttia niistä sellaisista aamuista, kun auringonsäteet murtautuvat sisään sälekaihtimien lävitse ja tee maistuu niin hyvältä, että hymyilyttää. 

Onneksi niitä kauniita aamuja on silti ollut huomattavasti enemmän kuin niitä sellaisia, kun lumisade piiskaa kasvojani kävellessäni töihin hämärän vaihtuessa vähitellen harmauteen. Niitä kauniita aamuja, kun Rupi Kaurin tekstit jättävät jälkeensä kauniin hiljaisuuden ja tee ehtii jäähtyä ennen kuin olen ehtinyt juomaan sitä, ihan vain siksi, että olen jäänyt kiinni teksteihin, yksittäisiin sanoihin. Lauseisiin, jotka jäävät kaikumaan valkoisille seinille harjatessani hiuksia peilin edessä ja pukeutuessani pehmeän, puhtaan valkoiseen neuletakkiin kylmyyden saadessa auringonsäteet murtautumaan pilviverhon lävitse, lauseisiin, jotka kaikuvat mielessäni vielä istuessani työpöytäni ääreen kirjoittamaan. Niin, onneksi sellaisia aamuja on ollut enemmän ja kaikki ne aamut, jolloin herääminen on ollut hankalaa ja lumisade on piiskannut kasvojani armottomasti, ne kaikki vaikeat aamut ovat unohtuneet nopeasti, eivätkä jääneet mieleeni kummittelemaan.

IMG_8021P1270202

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti