6. huhtikuuta 2017

APULANNASTA, ONNELLISUUDESTA JA HUMALAISISTA NAISISTA

IMG_9016IMG_9029

APULANTA @ LUTAKKO 31 03 2017     

Kello on 21.42. Lutakon tanssisali täyttyy vähitellen ihmisistä, jotka ovat tulleet todistamaan tämän 90-luvun alussa perustetun yhtyeen keikkakuntoa tai kuten muutamaa minuuttia myöhemmin huomaan, nauttimaan keskiolutta anniskelualueen puolelle ja aiheuttamaan sitten harmitusta allekirjoittaneessa. Ehdin harmistumaan jo ennen keikan alkamista, keski-ikäiset humaltuneet naiset yrittävät päästä eturiviin ja samaa yrittävät kolmekymmentä vuotta nuoremmat tytöt siinä kuitenkaan onnistumatta, näen vieressäni seisovan miehen huvittuneen katseen ja päätän, ettei mikään saa pilata tätä keikkaa minulta. Apulanta nousee värivalojen loisteeseen heti kymmenen jälkeen saaden yleisön syttymään liekkeihin jo ensimmäisen biisin aikana ja huudan itsekin sanoja hei hei mitä kuuluu / sä kysyt ja kaikki on ok / no hyvä sun on puhuu / kun sä et tiedä miltä musta tuntuu, kyseinen biisi toimii kieltämättä naurettavan hyvin settilistan ensimmäisenä biisinä. Seuraava biisi Zombeja! muistuttaa minua kahden vuoden takaisesta aamupäivästä Helsingin Nosturissa eräissä mainoskuvauksissa, joissa laulettiin kyseisen biisin kertosäe luvattoman monesti, nyt sanat kaikuvat ilmassa vielä voimakkaampina ja voimakas tuntuu olevan myös humalatila takanani tanssivalla miehellä, jonka kyynärpäät osuvat päähäni kerta toisensa jälkeen. 

Seuraavan biisin aikana tämä samainen mies siirtyy seisomaan eteeni peittäen samalla näkyvyyteni lavan suuntaan, mutta onneksi juuri siinä yleisömeren keskellä sanat sun kohdalla polku haarautuu / ja elämänlangat solmuun kietoutuu / sen verkkoon sotkeutuu / on sydämen lunnaat hinnoissaan / ja jokainen maksaa niitä vuorollaan / minä sun kohdalla tuntuvat hauraassa sydämessäni yksinkertaisesti niin suurelta onnellisuudelta, ettei edes tämä edessäni epämääräisesti huojuva mies aiheuta suurempaa harmitusta. Muutaman seuraavan biisin aikana sekä yhtye että yleisö on ilmiliekeissä, edessäni seisova mies siirtyy hieman vasemmalle ja nostan käteni ilmaan pelkästä siitä suunnattomasta onnellisuudesta, joka tuntuu kulkevan ylitseni hyökyaallon kaltaisesti. Toni Wirtanen kertoo yhtyeen päättäneen soittaa biisejä uransa huonoimmalta albumilta ja naurahdan, sillä mielipiteeni tässä asiassa eroaa Wirtasen mielipiteestä melko rankasti.  Heinola 10 sattuu nimittäin kuulumaan niihin kaikista rakkaimpiin albumeihin ja Muistijäljet rakkaimpiin biiseihin, ehkä nimenomaan siksi kyyneleet valuvat poskipäilleni sanojen sun kädessä on maailma / missä mut tehtiin lasista tuntuessa muistoina jokaisessa hengenvedossani.

IMG_9047

Keski-ikäinen nainen takanani yrittää jatkuvasti saada yhtyeen huomion huutamalla järjettömän humalan vallassa kaikkea epäoleellista biisien välissä, nauran myötähäpeästä aina siihen asti, kunnes musiikki kulkee taas kipeinä muistoina pitkin selkärankaani. Kipu kuolee huutamalla alastomana lattialla, yleisömeri huutaa kuin vastauksena yhtyeelle ja tunnen kyynelten jäävän kiteiksi silmäkulmiini, tämä on aina ehdottomasti yksi hienoimmista hetkistä keikoilla, yleisömeren yhdistyminen voimakkaaksi kuoroksi. Valot pimeyksien reunoilla saa kiteiksi silmäkulmiini jääneet kyyneleet vihdoin valumaan vuolaina poskipäilleni, tunnen musiikin murtavan jokaisen suojamuurini yksi kerrallaan ja antaudun tunteiden ääripäissä keinuttaville sanoille, nämä ovat nimenomaan niitä hetkiä ja tunteita, joista en koskaan suostuisi luopumaan, näissä on enemmän elämää kuin monessa vuodessa yhteensä. Vuosia on kertynyt myös yhtyeen keikkakitaristi Pauli Hauta-aholle, jonka yhtyeen uutta tuotantoa odotan nykyään lähes yhtä malttamattoma kuin Helsinkiin muuttamista, ja yleisömeri muuttuu hetkellisesti taas siksi samaksi voimakkaaksi kuoroksi kuin aiemmin laulaakseen kitaristille onnittelulaulun, liikutun jälleen siitä suunnattomasta rakkaudesta.

Suunnattomasta rakkaudesta, jota keskeneräiset lauseeni eivät enää riittäisi kuvailemaan, niin suureksi rakkauteni tätä yhtyettä kohtaan on kymmenessä vuodessa kasvanut. Onnittelulaulu vaihtuu hetkessä sanoihin minä tahdon vielä / kerran näyttää sen haavan / jonka sä unohdit jo niin pitkän aikaa sitten ja minä nostan käteni ilmaan, huudan kovempaa kuin olen kertaakaan tämän vuoden aikana uskaltanut huutaa ja olen niin äärettömän vahvasti elossa, ettei sillekään tunteelle löydy ensimmäistäkään sanaa. Apulanta saa aikaan saman tunteen kuin kymmenen vuotta sitten Helsingin pimeydessä kyynelten virratessa jälleen poskipäilleni sanojen vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekään / muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan kulkiessa armottomana pitkin selkärankaani ja tuntuu kuin viimeisimmän kolmen kuukauden aikana tarkasti patoamani tunteet purkautuisivat hallitsemattomasti Lutakon tanssisalin lattialle, enää ei harmita se edessäni epämääräisesti huojuva mies tai keski-ikäiset humalaiset naiset, enää ei harmita yksikään aiemmin harmitusta aiheuttaneista asioista. On olemassa enää minä ja musiikki, yleisömeri katoaa ympäriltäni hukkuessani loputtomalta tuntuvaan rakkauteeni ja huutaessani ääntäni käheäksi yhtyeen soittaessa biisin, jonka Sipe Santapukki yrittää aina väkisin saada settilistaan. Nauran itsekseni ja hukun sitten vielä hetken loputtomalta tuntuvaan rakkauteeni sanojen piiskaa hei beibi anna mulle / piiskaa hei beibi teethän mulle niin kaikuessa loppuunmyydyn salin nurkissa. Yksinkertaisesti aivan järjettömän hyvä keikka keski-ikäisistä humalaisista naisista tai edessäni huojuneesta miehestä huolimatta, mietin istuessani myöhemmin bussipysäkillä, hymyilen tyhmästi kylmyyden pistellessä poskipäitäni ja laitan kuulokkeet päähäni.

IMG_9026IMG_9040

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.