#SAVETHEARCTIC

ANNA PUU & OLAVI UUSIVIRTA @ KORJAAMO 10 12 2014

Tänään haluan kirjoittaa siitä, kuinka keskiviikkona tuuliainen tarttui hiuksiini yhdeksän metriä sekunnissa kävellessäni Korjaamolle kuuntelemaan kaunista musiikkia ja sellaistakin musiikkia, jota en välttämättä kuuntelisi istuessani parvekkeellani rakastamassa tähtitaivaan kirkkautta. Sellaistakin musiikkia, jota en välttämättä kuuntelisi tämän kaupungin nukkuessa ympärilläni ja lentokoneiden kiitäessä tummansiniseen samettiin verhoutuneella yötaivaalla, mutta Olavi Uusivirta ei kuulu sellaiseen musiikkiin: kyseisen herran musiikkia kuuntelen katsellessani tähtitaivasta parvekkeellani ja kävellessäni kotiin kesäöinä, kun on pysähdyttävä rantaan kuuntelemaan musiikkia ja laulamaan ilmaan sitä suunnatonta rakkauttaan, minusta on vahingossa tullut kesäihminen ja Olavi Uusivirta on kesämusiikkia.

Olavi Uusivirta on ehdottomasti kesämusiikkia ja Anna Puun olen nähnyt ainoastaan kerran aikaisemmin, Ilosaarirockissa viime kesänä huutaessani loputtomasta onnellisuudestani yleisömeren keskellä. Silloin auringonsäteet saivat minut luopumaan kalpeudestani, kadotin ystäväni kadottaessani itseni yleisömeren loputtomuuteen ja nostin käteni ilmaan rakkaudesta kukkahattuisten täti-ihmisten paheksuessa suudelmia auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaa, silloin minä rakastin jokaisella hengenvedollani ja kesäpäivä ei olisi voinut muuttua kauniimmaksi. Seisoessani keskiviikkona eturivissä rakastamassa tämän ihastuttavan duon tulkintaa sanoista olen onnellinen mitä sä luulit kyyneleet valuivat poskipäilleni pelkästään siitä onnellisuudesta ja olisin halunnut kirjoittaa, kuinka silloin kesäyönä rakastuin sinuun.

VIITASEN PIIA @ KORJAAMO 10 12 2014

Ilosaarirockin muistelemisesta Viitasen Piiaan ja kylmiin väreisiin selkärangallani sanojen löytäessä tiensä iholleni akustisen kitaran säestäessä uskomattoman kaunista lauluääntä ja siihen äärimmäiseen tunteeseen, kun tuulenhenkäyksinä musiikki otti hellään syleilyynsä. Suokaa anteeksi / että teitä vaivaan / mut ystävää mieli synkkä miehen kaipaa sanat kaikuivat sinisessä valossa yleisön ollessa äärettömän suurta hiljaisuutta ja kyyneleet valuivat taas poskipäilleni, musiikin äärettömän kauneuden edessä olen sanaton.

KUNINGASIDEA @ KORJAAMO 10 12 2014

Kuningasidea kuuluu sellaiseen musiikkiin, jota en välttämättä itse kuuntelisi istuessani parvekkeellani rakastamassa tähtitaivaan kirkkautta tai lentokoneiden kiitäessä tummansiniseen samettiin verhoutuneella yötaivaalla, mutta yhtyeen noustessa värivaloihin keskiviikkona unohduin miettimään, miksi en koskaan aiemmin ole nähnyt kyseistä yhtyettä värivaloissa. Kuulisitko kuinka laulumme sois / seis maailma seis seis maailma sanat kaikuivat sinisessä valossa ja olin uskomattoman vaikuttunut siitä, kuinka kaksitoista muusikkoa lavalla samanaikaisesti voivat kuulostaa niin mielettömän suurelta onnellisuudelta: kuinka onnellisuus tarttui minun kasvoilleni kertosäkeessä ja kyyneleet eivät virranneet poskipäilleni, vaikka tunne oli ehdottomasti äärimmäisen suuri.

Tässä vaiheessa haluan kirjoittaa jotain, mitä en koskaan kuvitellut pääseväni kirjoittamaan: nimittäin minähän olen tavallaan uskomattoman vaikea kuuntelemani musiikin suhteen, tahtoisin sivuuttaa jokaisen dollarit silmäkulmassa sävelletyn hittibiisin ja hukkuessani värivaloihin tanssilattialla en aina tunnista ensimmäistäkään biisiä, eikä tämäkään yhtye ole koskaan kuulunut musiikkimakuuni. Haluan kuitenkin ehdottomasti suositella kuuntelemaan Kuningasidean uuden albumin, se on tavallaan riemastuttavan aito ja toimii värivalojen loisteessa niin uskomattoman hienosti, että minun kaltaistani vaikeaa ihmistä hymyilyttää.

PIMEYS @ KORJAAMO 10 12 2014

Kuningasidean jälkeen osallistuin mielenosoitukseen eturivissä, nauroin onnellisuuttani myöhemmin näkemässäni valokuvassa ja jälkeenpäin hymyilytti, rakastan onnellisuuttani. Pimeys oli oikeastaan tarkoituksena nähdä viime viikolla, mutta vahingossa päädyin ainoastaan moikkailemaan tyyppejä eturivistä keikan jälkeen viininsekaisessa onnessani ja yhtyeen noustessa keskiviikkona värivaloihin mietin, että todennäköisesti se oli kohtalo: ensimmäisen kerran näin kyseisen yhtyeen livenä istuessani Alppipuistossa tuntemattomien ihmisten kanssa ja tavallaan olen onnellinen siitä, että nähdessäni yhtyeen toisen kerran hengitin musiikkia jokaisella hengenvedollani. Kyyneleet palasivat taas silmäkulmiini, annoin musiikin viedä mukanaan ja kävellessäni myöhemmin rautatieasemalle räntäsateen piiskatessa kasvojani yksitoista metriä sekunnissa mietin, kuinka olen onnellinen.