10. joulukuuta 2014

on länsirintamalla hiljaista

keikkoja 103keikkoja 101
APULANTA @ VIRGIN OIL 06 12 2014

Muistan uskomattoman vahvasti, kuinka seitsemän vuotta sitten huudettiin sanoja että joka päivä muistaisit / joka päivä koko loppu elämäsi / missä teit sen minua koskevan virheen sydäntemme pohjasta kolmesataa kilometriä lähempänä pientä oopperakaupunkia ja tarkoitettiin niistä jokaista kaikessa viattomuudessamme, värivaloissa oltiin suunnattoman onnellisia musiikin tuntuessa selkärangassa asti ja kieltämättä niin äärettömän vahvasti elossa, ettei tavallaan koskaan aiemmin. Viimeistään silloin rakastuin värivalojen loisteeseen, musiikkiin selkärankani jokaisessa nikamassa ja siihen uskomattomaan tunteeseen, kun huutaessani konserttisalin hämärässä maailma tuntui hetkellisesti pysähtyvän aloilleen: siihen tunteeseen, kun musiikki keinutti loputtomaan melankoliaan hukuttautunutta, toivottomuuttaan itkevää ja lopulta äärettömän onnellista ihmistä mukanaan, rakastuin musiikin loputtomaan voimakkuuteen kirkkaissa värivaloissa konserttisalin hämärässä. Rakastuin niin suunnattomasti, ettei sille oikeastaan koskaan riittänyt keskeneräiset lauseeni ja huutaessani samaisia sanoja viime lauantaina värivaloissa unohduin miettimään, kuinka Apulanta ei ole kertaakaan jättänyt yksinäisyyteen hukkuessani omaan melankoliaani tai itkiessäni loputtomaa toivottomuuttani hiljaisuuteen verhoutuvilla kaduilla.

Apulanta on itselleni henkilökohtaisesti nimenomaan se yhtye, jonka musiikkiin olen turvautunut jokaisessa elämäni käännekohdassa ja kaikkina niinä hetkinä, kun olen itkenyt riittämättömyyttäni maalatessani silmäni mustalla ja huutanut omaa keskeneräisyyttäni kävellessäni tuntemattomilla kadunkulmilla täällä, missä raitiovaunut kolisevat ohitseni. Näiden vuosien aikana rakkaus on kasvanut valtameriä suuremmaksi, olen viettänyt monta kuukautta putkeen kuunnellen pelkästään kyseisen yhtyeen tuotantoa, itkenyt vuolaasti sanojen murtaessa kylkiluuni yksi kerrallaan ja antanut musiikin täyttää huoneeni nurkkia istuessani pimeydessä: rakastanut sydämeni pohjasta tuntematta kertaakaan heikkoutta rakkauden ollessa järjettömän suurta ja siitä syystä kyseisen yhtyeen keikat ovat itselleni henkilökohtaisesti aina enemmän kuin muiden, kun kirkkaissa värivaloissa menneisyyteni virtaa ohitseni ohikiitävinä kuvina: uskomattoman satuttavina, puhdasta rakkauttaan huutavina ja vaikka ensimmäiseenkään en tahtoisi tarttua, tuntuu voimaannuttavalta tuntea niistä jokainen musiikin tunkeutuessa luuytimeeni tuntematta häivähdystäkään armosta.
keikkoja 112
Katsellessani elämässäni uuden aukeaman kääntänyttä yhtyettä värivalojen loisteessa tunsin suunnatonta kiitollisuutta kaikesta, olisin halunnut kirjoittaa jokaisesta salaisuudestani käsivarsillani ja huutaessani eturivissä menneisyyttäni sanoin on niin helppoo hautautua tyhjiin kasvoihin / stop-merkin kohdalla vain kiihdyttää lujemmin kyyneleet virtasivat poskipäilleni, sydämessäni muuttui hetkellisesti rytmi ja musiikki tuntui löytävän jokaisen salaisuuteni niiltä haurailta käsivarsiltani, jotka eivät aikoinaan jaksaneet kannatella maailman painoa. Eikä minun tarvinnut kirjoittaa salaisuuksistani ensimmäistäkään tai lausua niitä ääneen tunteakseni äärettömän melankolian jokaisella hengenvedollani, värivaloissa heikkouteni puettiin valkoisiin vaatteisiin: puhtauteen, joka tuntui vuosia sitten uskomattoman kaukaiselta käsitteeltä itkiessäni omaa riittämättömyyttäni ja toivottomuuttani, maalatessani salaisuuksina käsivarsilleni. En palaa niihin muistoihin koskaan tarkoituksenmukaisesti, mutta huutaessani jokaista salaisuuttani täydellisenä musiikkina tunsin olevani turvassa menneisyydeltäni, lähellä ja silti niin uskomattoman kaukana.

Salaisuuksista käsivarsillani suunnattomaan vihaan seuraavan biisin huutaessa ne sanoo mulle / tää on nyt sun todellisuus / tää on nyt sitä tässä kaikki / tää on lopullisuus palasin takaisin pieneen oopperakaupunkiin ja niihin hetkiin, kun äärettömässä vihassani päätin kirjoittaa hakemuksiani kolmensadan kilometrin päähän vastalauseista huolimatta ja vaikka jälkeenpäin mietittynä tuntuu naurettavalta, ilman kyseistä biisiä en todennäköisesti istuisi maamme pääkaupungissa kirjoittamassa tätäkään tekstiä. Kuitenkin, huutaessani eturivissä menneisyyttäni olin vähintääkin yhtä äärettömän rakastunut kuin seitsemän vuotta sitten konserttisalin hämärässä ja niin uskomattoman vahvasti elossa, ettei siihen riittäisi keskeneräiset lauseeni tai viimeiset hengenvetoni ennen viimeistä hittibiisiä, sitä itseäni kymmeniä vuosia vanhempien kestosuosikkia: piiskaa hei beibi anna mulle huusin kuorona yleisömeressä ja kävellessäni myöhemmin rautatieasemalle mietin, kuinka uskomattoman paljon musiikki oikeasti merkitsee ja kuinka uskomattoman kiitollinen olen kaikesta, aivan helvetin kiitollinen.
keikkoja 136keikkoja 147keikkoja 132

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.