Sellaisina aamuina, kun aamuauringon ensimmäiset säteet maalaavat varjoja seinilleni herätessäni valtamerten salaisuuksista ja rappukäytävässä joku juoksee ehtiäkseen seuraavaan junaan, on pysähdyttävä katselemaan karttapalloa ja hymyiltävä muistaessaan, kuinka on suunnitellut matkustavansa valtamerten ylitse ja istuvansa vieraissa kaupungeissa juomassa aamukahvia maailman heräillessä uuteen aamuun. Hymyiltävä muistaessaan olevansa kotona ja käveltävä keittämään itselleen aamuteetä, keittiössä leivänmurut paljaiden jalkojeni alla, kurotettava kaapista ehdottomasti rakkain teemukinsa ja kävellessään takaisin pysähdyttävä katselemaan itseään peilistä, hymyiltävä itselleen. Unohduttava lukemaan maailman rakkaimasta yhtyeestä, kuunneltava junan kulkevan ohitse kymmenen minuutin välein ja keinuttava äärettömän kauniissa harmoniassa,
valtamerten takaisessa.
Lähetä kommentti