Seurasaaressa tuuliainen tarttuu hiuksiini kävellessäni vanhan hirsitalon portaille istumaan ja kuuntelemaan saaren kuiskailevan tarinoitaan vuosikymmenten takaa: pimeistä syysöistä hirsitalon lämmössä ja äärettömän kauniista tyttärestä, joka valvoi öisin omassa kamarissaan kuunnellen syysmyrskyn
piiskaavaan ikkunalaseja ja nousi aikaisin aamulla valjastamaan
hevosensa, todennäköisesti uskomattoman onnellisena. Unohdun miettimään
onnellisuutta käsitteenä: kuinka sellainen oikeastaan määritellään ja mitä sellainen lopulta vaatii, onko onnellisuus ainoastaan hetkellistä vai lopullinen päämäärämme? Aristoteleen mukaan onnellisuus on elämän lopullinen päämäärä ja yksilön
pyrkiessä jatkuvasti hyvyyteen, hyvät teot seuraavat itsestään tästä
kamppailusta tehden yksilöstä hyveellisen ja samalla myös onnellisen. Meidän tulisi siis pyrkiä elämässämme kaikenlaiseen hyvyyteen saavuttaaksemme
onnellisuuden, pysähtyä eksyneiden matkamiesten kohdalla auttaaksemme ja nostettava katsemme omasta itsestämme nähdäksemme vastaantulevan tytön itkevän, kuulostelen lauseita päässäni sulkien silmäni.
Iltapäivän auringonsäteet lämmittävät kasvojani avatessani silmäni, katselen syksyn viimeisten muuttolintujen lentävän sinisellä taivaalla ja mietin rakastamista. Platon määrittelee onnellisuuden hyvän saavuttamiseksi pysyvästi, onnellisuus on hänen mukaansa tavallaan rakkauden jatke ja täten rakkaus liittyy onnellisuuteen suhteellisen vahvasti, mietin rakastamista omassa elämässäni: tavallaan olen rakastunut ainoastaan kerran ja huutaessani pimeyteen verhoutuneilla kaduilla rakentanut itselleni uskomattoman vahvan kuoren, minä en oikeastaan enää usko rakastumiseen. Uskon siihen, että rakastan tuulenhenkäysten kuiskailemia tarinoita vuosikymmenten takaa, syyspäivän auringonsäteitä kasvoillani ja hiljaisuutta tuuliaisen humistessa vaimeasti, mutta riittääkö se onnellisuuteen? Kävelen katselemaan laineiden lyövän rantakallioon ja hymyilen itsekseni: minä olen hetkittäin onnellisempi kuin koskaan aiemmin, onnellisuus on kiinni meistä itsestämme ja rakastaessani auringonsäteitä kasvoillanionnellisuus kuiskailee nimeäni, onnellisuuteen ei tarvita määritelmiä. Tänään aion seikkailla myrskyisen kaupungin lävitse värivalojen loisteeseen kuuntelemaan Laura Moisiota ja Anna Inginmaata, olkaa uskomattoman onnellisia.
Lähetä kommentti