5. toukokuuta 2018

KAIKISTA RAKKAIMMAT LAULUT – OSA 2: EUROVIISUT

Kirjoitin huhtikuun puolivälissä, kuinka minä olin bussimatkan aikana kasannut soittolistan itselleni henkilökohtaisesti kaikista rakkaimmista biiseistä ja hetken aikaa sitä soittolistaa kuunneltuani unohtunut miettimään, kuinka tavallaan tahtoisin kirjoittaa niistä, kuinka tahtoisin kirjoittaa niistä biiseistä, jotka saavat sydämeni muuttamaan rytmiään kerta toisensa jälkeen. Niitä biisejä oli kuitenkin niin paljon, ettei niiden listaamiseen olisi mitenkään riittänyt yksittäinen teksti ja minun oli siksi kirjoitettava vähän useampi teksti, jaettava ne kaikista rakkaimmat biisit moneen eri tekstiin ja kirjoitettava keskeneräisin lausein siitä, miksi ne saavat vielä vuosien jälkeenkin kylmät väreet juoksemaan kalpealla ihollani. Tämän kaikista rakkaimmille lauluille omistetun tekstisarjan ensimmäisessä osassa vuorossa oli viisi aivan käsittämättömän rakasta biisiä, jotka ovat kuin auringonlaskuja pikkukaupungin satamassa, mutta tällä kertaa vuorossa on viisi sellaista biisiä, jotka on kuultu Euroviisuissa, viisi sellaista biisiä, jotka ovat enemmän kuin euroviisubiisejä.

  Osa 1: Laulut kuin auringonlaskuja, jotka maalaavat maisemaa harmoniaan pikkukaupungin satamassa.

IMG_1773
https://www.youtube.com/watch?v=89b4x1_XT6c
Muistan edelleen tarkasti sen illan, jolloin oli Euroviisujen vuoden 2013 finaali. Hetkeä ennen kyseistä finaalia olin matkustanut M-junalla Myyrmäkeen hakemaan itselleni antibioottikuurin korvatulehdukseen ja odottaessani asemalla junaa päästäkseni kotiin ilma oli tuntunut painostavalta, tiedättehän sellaiselta, josta tietää varmasti, että pian ukkostaa. Päästessäni kotiin kääriydyin peittoihin, söin vaniljajogurttia ja finaalin ensimmäisten esiintyjien aikana kuulin, kuinka ikkunalasin takana jyrisi varovaisesti ukkonen, eikä mennyt aikaakaan, kun minun oli mentävä hetkeksi parvekkeelle katselemaan salamointia. Ukkonen on mielestäni ollut aina tavallaan rauhoittava sääilmiö ja niin se oli sinäkin iltana, olin äärettömän onnellinen korvatulehduksestani huolimatta ja kun Tanskan edustaja Emmelie de Forest sitten lopulta esiintyi olin sanaton, siinä naisessa ja musiikissa oli hetken kaikki, koko tämä maailma ja kaikki se, mitä tarvitsin.

Emmelie de Forest voitti lopulta vuoden 2013 Euroviisut biisillään Only Teardrops, eikä se ole todellakaan ihme, sillä kyseinen esitys oli niin taianomainen, että olen katsonut sen lukemattomia kertoja myöhemminkin. Only Teardrops soi korviani tuulenhenkäyksiltä suojanneissa kuulokkeissani seuraavana päivänä kävellessäni ihan itsekseni Puuvallilassa auringonsäteiden lämmittäessä selkääni ja tuulenhenkäysten tarttuessa hiuksiini, se soi kuulokkeissani matkustaessani rakkaaseen pikkukaupunkiin ja istuessani mummolan laiturilla, se soi kuulokkeissani rehellisesti sanottuna koko sen kesän ja kauan sen jälkeenkin, sillä kyseinen biisi on aivan ehdottomasti yksi niistä biiseistä, joista olen saanut aivan suunnattomasti inspiraatiota sekä valokuvaamiseen että kirjoittamiseen. Lyhyesti sanottuna, kaikista euroviisubiiseistä tämä on ehdottomasti minulle kaikista rakkain, tähän biisiin liittyy niin paljon muutakin kuin ainoastaan Euroviisut.
  
IMG_1729
https://www.youtube.com/watch?v=89b4x1_XT6c
Vuonna 2012 olin tutustunut euroviisubiiseihin jo kauan ennen finaalia ja olin jollain tavalla kovin innoissani monista eri biiseistä, mutta kaikista hienoista biiseistä huolimatta Loreenin Euphoria oli kuitenkin kaikista suurinta rakkautta jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Ruotsia edustanut Loreen voitti melko ylivoimaisesti Euroviisut kyseisellä biisillä ja Euphoria oli sen kevään ja tulevan kesän yksi itselleni henkilökohtaisesti tärkeimmistä biiseistä, siitä tuli yksi niistä biiseistä, jotka soivat kuulokkeissani kesänä, jolloin elämäni muuttui aivan äärettömästi. Sinä kesänä istuin laiturilla kesäillan viileydessä, join halpaa viiniä ystävieni kanssa ja katselin tähdenlentoja tummansinisellä taivaalla, stressasin tulevaisuutta ja heinäkuun viimeisenä päivänä sain tietää muuttavani muutaman viikon päästä Helsinkiin, sinä kesänä valokuvasin enemmän kuin koskaan aiemmin, rakastin musiikkia Ilosaarirockissa ja istuin ihan itsekseni rantakallioilla kirjoittamassa muistikirjaani lauseita siitä, kuinka pelottaa, mutta kuinka olen silti järjettömän onnellinen kaikesta.

Sinä kesänä elämäni muuttui aivan äärettömästi, päästin irti elämästäni tässä pikkukaupungissa ja muutin Helsinkiin, pieneen soluasuntoon, jossa minulla oli ikioma parveke, jonka kaiteeseen nojasin katsellessani lentokoneiden lentävän ohitse yötaivaalla, sinä kesänä minä aloitin opintoni ammattikorkeakoulussa ja sain paljon uusia ystäviä, sinä kesänä minusta tuli ihminen, joka uskalsi luottaa itseensä. Sinä kesänä sanat we are here, we’re all alone in our own universe / we are free, where everything’s allowed and love comes first / forever and ever together, we sail into infinity / we’re higher and higher and higher, we’re reaching for divinity soivat kuulokkeissani luvattoman useasti ja soivat edelleen, sillä se oli silloin ja on edelleen aivan käsittämättömän vahva biisi, mutta samalla myös todella järjettömän rakas.

IMG_1793
https://www.youtube.com/watch?v=qqE69feyEOU
Vuonna 2009 Suomen edustaja Euroviisuissa oli Waldo's Peole biisillään Lose Control ja vaikka en missään vaiheessa kyseiselle biisille lämmennyt, olin silti vähän yllättynyt, kun Suomi jäi finaalissa viimeiselle saaden vain ainoastaan 22 pistettä. Samana vuonna Euroviisuissa nähtiin kuitenkin todella monta aivan uskomattoman hienoa esitystä ja biisiä, joista oma suosikkini oli aivan ehdottomasti Islannin edustajan Yohannan Is It True? kaikessa taianomaisuudessan ja kauneudessaan, se oli yksinkertaisuudessaan sanoinkuvaamattoman luomoava. Muistan, kuinka olin käsittämöttämän pettynyt, kun odotusteni vastaisesti Islanti ei sitten voittanutkaan sinä vuonna Euroviisuja, sillä kaikista niistä hienoista esityksistä ja biiseistä huolimatta olin vahvasti sitä mieltä, että Islanti olisi ansainnut voiton. Olen edelleen sitä mieltä, kaikkien näiden vuosien jälkeenkin, Yohannan esitys oli niin taianomainen, etten usko voivani koskaan unohtaa sitä.

Islanti tuli lopulta toiseksi vuoden 2009 Euroviisuissa, mutta Is It True? on silti pysynyt mukanani vuodesta toiseen ja löytyy yllättävän monelta soittolistaltani, eikä pelkästään siltä, mikä sisältää ne kaikista rakkaimmat laulut. Is It True? soi edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen, kuulokkeissani istuessani iltaisin kynttilöiden valaisemassa asunnossani, istuessani bussissa matkalla pikkukaupunkiin ja esimerkiksi kirjoittaessani tätä tekstiä, se soi kuulokkeissani edelleen, sillä se on kestänyt vuosia ja lukuisia kuuntelukertoja niin hyvin, että se kuulostaa edelleen kovin taianomaiselta ja saa sydämeni muuttamaan rytmiään, siinä on jotain sellaista, mikä saa minut palaamaan luokseen kerta toisensa jälkeen.

IMG_1779
https://www.youtube.com/watch?v=WXwgZL4zx9o
Kuten aiemmin mainitsin, vuonna 2009 Euroviisuissa nähtiin monta uskomattoman hienoa esitystä ja sen lisäksi, että rakastin ihan suunnattomasti Islannin esitystä, myös Norjan edustajan Alexander Rybakin biisi Fairytale sai sydämeni muuttamaan rytmiään ja kyseinen biisihän luonnollisesti voitti sen vuoden Euroviisut aivan ylivoimaisesti. Fairytale ei kuitenkaan soinut kuulokkeissani mainittavan useasti, mutta se soi pikkusiskoni kaiuttimista lähes taukoamatta ja minä sain samalla kuunnella kyseistä biisiä niin paljon, että lopulta en enää tahtonut kuulla sitä ollenkaan, en tahtonut kuulla enää kertaakaan. Kuulin kyseisen biisin sen kevään ja kesän aikana niin monesti, että pikkusiskoni herättäessä minut aamuisin kyseisellä biisillä en osannut kuin nauraa, sillä en tiennyt varmaksi, olinko ärsyyntynyt vai sitten kuitenkin vain naurettavan onnellinen siitä, että kuulin Alexander Rybakin viulun heti herätessäni, en ole vieläkään aivan varma.

Kaikista niistä ihan lukemattomista kuuntelukerroista ja sanoihin years ago, when i was younger / i kinda liked a girl i knew / she was mine, and we were sweethearts / that was then, but then it's true heräämisestä huolimatta kyseinen biisi on kuitenkin edelleen yksi rakkaimmista euroviisubiiseistä. Siihen liittyy aivan äärettömän rakkaita muistoja vuosien takaa, sellaisia, joita en vaihtaisi koskaan mihinkään ja sellaisia, jotka saavat nauramaan vielä näin vuosien jälkeenkin, muistoja, jotka liittyvät sellaisiin ihmisiin, jotka merkitsivät minulle silloin suunnattomasti. Siihen liittyy muistoja, jotka saavat hymyilemään istuessani bussissa matkalla kotiin ja se on silti vain yksi niistä syistä, miksi kyseinen biisi on itselleni henkilökohtaisesti yksi rakkaimmista euroviisubiiseistä. Alexander Rybak on itseasiassa tänäkin vuonna Norjan edustaja Euroviisuissa ja kun saan tämän tekstin kirjoitettua aion ehdottomasti kuunnella biisin, jolla hän tällä kertaa on päätynyt edustamaan, vaikka en oikeastaan uskokaan, että se voi mitenkään olla parempi kuin Fairytale.

IMG_1792
https://www.youtube.com/watch?v=gAh9NRGNhUU
En ole koskaan aiemmin kirjoittanut siitä, kuinka minunkin elämässäni on ollut se aikakausi, jolloin suurin rakkauteni musiikin suhteen oli Lordi, joka voitti Euroviisut vuonna 2006. En ole kirjoittanut, koska sinä samaisena aikakautena, kun minä tapetoin huoneeni seinät kyseisen yhtyeen julisteilla ja vietin suurimman osan ajastani kuunnellen yhtyeen musiikkia, minusta tuli koulukiusattu ja liitän tämän yhtyeen edelleen siihen, vaikka Lordi ei todennäköisesti ollutkaan se pääasiallinen syy, miksi minua kiusattiin. Huolimatta siitä, liittyikö yhtye mitenkään koulukiusaamiseeni, tosiasia on kuitenkin se, että Lordi oli minulle aivan äärettömän tärkeä yhtye ja ilman kyseistä yhtyettä minä en varmasti olisi sama ihminen kuin nyt olen. Ilman kyseistä yhtyettä minusta olisi varmasti tullut aivan erilainen ihminen, enkä minä uskaltanut niin paljon kuin olen tähänastisen elämäni aikana uskaltanut, en varmasti olisi uskaltanut olla oma itseni.

Hard Rock Hallelujah oli ja on tavallaan edelleen aivan uskomattoman hieno biisi, siinä on edelleen jotakin sellaista voimaa, joka tuntuu selkärankani jokaisessa nikamassa ja edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen, se kertoo minulle siitä, kuinka minun ei tarvitse olla mitään kenellekään. Se on edelleen ehdottomasti yksi niistä biiseistä, jotka lisäisin kaikista rakkaimpien laulujen soittolistalle, vaikka tosiasia onkin se, etten ole kuunnellut yhtyeen kolmannen albumin The Arockalypse (2006) jälkeen ilmestynyttä tuotantoa ollenkaan, minun aikakauteni yhtyeen suhteen päättyi nimittäin ennen seuraavaa albumia tai myönnettäköön, että kuuntelen edelleen hetkittäin yhtyeen vanhaa tuotantoa, sieltä löytyy nimittäin aivan uskomattomia helmiä kuten esimerkiksi tämä biisi, joka voitti Euroviisut vuonna 2006, eikä turhaan.

IMG_1748

1 kommentti:

  1. Jos multa olisi joku kysynyt neljää suosikkibiisiä euroviisuista, olisin varmasti päätynyt ilman Lordia samoihin kappaleisiin. Pakko laittaa nämä soimaan niin pitkästäpitkästä aikaa!

    VastaaPoista