tule tänne niin leikitään // sanni tavastialla

SANNI @ TAVASTIA 15 05 2015

Viime heinäkuussa kuunneltiin autossa klassista musiikkia, pysähdyttiin hetkeksi kiroilemaan eksyttyämme vieraaseen kaupunkiin ja rikkinäiset kenkäni täyttyivät hiekasta kävellessämme viimein leirintäalueelle, siitä huolimatta seuraavat kolme vuorokautta olivat täynnä onnellisuutta. Ilosaarirockissa minä olin äärettömän onnellinen, tanssin aamuyöllä leirintäalueella tuntematta pelkoa selkärangassani ja kaikista tärkeimpänä hymyilin typerästi hukkuessani musiikkiin, kyyneleet silmäkulmassa tunsin olevani enemmän kuin koskaan elossa ja hetkittäin suljin silmäni tunteakseni olevani olemassa ainoastaan siinä hetkessä, miksi minä sitten kirjoitan tästä? Kirjoitan tästä, koska yhtenä uskomattoman kauniina iltana seisoin yleisömeren keskellä Sannin noustessa Tavastialla värivalojen loisteeseen ja rakastaessani sittemmin jokaisella hengenvedollani ensimmäisestä sekunnista viimeiseen unohduin miettimään, kuinka silloin heinäkuussa odotin tämän äärimmäisen ihanan naisen keikkaa aivan suunnattoman innoissani ja seisoessani sitten yleisömeressä en saanutkaan keikasta irti tarpeeksi, sydämessä tuntui ainoastaan tyhjyys.

Tyhjyys, joka oli olemassa enää ainoastaan käsitteenä kyynelten virratessa poskipäilleni sanojen mä oon ulkopuolella vaik seison sisällä / jos oon jo kotona miten voi olla koti-ikävä viiltäessä luvattoman syvältä, siinä hetkessä olin valtameren verran määrittelemätöntä tunnemassaa ja hengittäminen tuntui vaikealta, mutta minä rakastin, minä rakastin jokaisella hengenvedollani ensimmäisestä sekunnista viimeiseen. Sen lisäksi, että olin aikoinaan äärettömän innoissani Sannin debyyttialbumista, olen ollut äärettömän innoissani myös huhtikuussa ilmestyneestä toisesta albumista, joka on valehtelematta vähintään yhtä uskomattoman hieno kuin edeltäjänsä: se vaatii enemmän kuuntelukertoja kuin debyyttialbumi, mutta tässä vaiheessa on sanottava ainoastaan, että siinä vaiheessa, kun artisti tekee musiikkia koko sydämellään, sen kuulee aivan ensimmäisestä raidasta viimeiseen ja se saa itkemään värivalojen loisteessa. Niin, kyseinen albumi toimii ehdottoman hienosti myös värivaloissa ja antaessani musiikin viedä mukanaan sanojen mun ajatukseni jos joku kuulis, kuoren alla jotain muuta kun luulis / mut mä hymyilen kauniisti ja saan kaiken anteeksi saadessa kyyneleet jälleen virtaamaan poskipäille. Ilosaarirockissa Sanni ei saanut sydäntäni jättämään lyöntejä välistä, mutta siinä hetkessä Tavastialla en olisi halunnut olla missään muualla, siinä hetkessä en tarvinnut yhtään mitään muuta ja sydämessäni se määrittelemätön tunnemassa vaihtui onnellisuudeksi, kun kotimatkalla kuiskailin ilmaan 

   mikä on pahinta mitä voi sattuu?

Niin, se on muuten yksi toisen albumin hienoimmista kohdista. Kuunnelkaa.

you're there to catch my soul

On olemassa käsittämätön määrä albumeita, jotka ovat jostain ainutlaatuisesta syystä vaikuttaneet elämääni tavanomaista enemmän tai vähintään jättäneet jälkensä hauraaseen sydämeeni: nämä albumit ovat saattaneet nähdä onnellisuuteni lisäksi kaikista heikoimmat hetkeni, murtaa jokaisen suojamuurini yrittäessään korjata rikkinäistä tai sitten kulkea mukanani uskomattoman kauan, mutta jokainen näistä albumeista on ansainnut erityisen paikan sydämessäni. Niitä albumeita, jotka taas ovat itselleni henkilökohtaisesti tärkeimpiä, ei kuitenkaan ole yhtä käsittämätöntä määrää, mutta istuessani tänään raitiovaunussa ymmärsin, että yksi näistä albumeista on ehdottomasti The Blankon debyyttialbumi Flying Colours (2011) ja siitä haluan teille kertoa.

The Blanko tuli elämääni aikoinaan tämän debyyttialbumin myötä, mutta ennen yhtyeeseen rakastumistani olin ehtinyt näkemään yhtyeen kahdesti värivaloissa ja fiilistelemään musiikin uskomattomuutta maailman pukeutuessa tummansiniseen, siksi tämäkään albumi ei saanut ansaitsemaansa rakkautta heti ilmestyttyään. Kuitenkin rakastuttuani yhtenä sunnuntaiaamuna yhtyeeseen tämä debyyttialbumikin palasi elämääni, istuin parvekkeella pimeyden verhotessa ympärilläni nukkuvaa kaupunkia tummansiniseen ja musiikin hitaasti tunkeutuessa hauraaseen luuytimeeni suljin silmäni tunteakseni musiikin jokaisella hengenvedollani, siinä hetkessä sanat it's like the sunlight, burns you very special way / cuts right thru you, my sweet september juoksivat kylminä väreinä pitkin selkärankaani. Silloin minä tiesin löytäneeni elämääni jotain sellaista, josta tulisi itselleni henkilökohtaisesti uskomattoman tärkeää ja viidennen biisin kuiskatessa korvaani just keep on waiting for / the right time and you will be free hymyilin itsekseni, aivan uskomattoman tärkeää ja todennäköisesti sellaista, joka tulisi kulkemaan kanssani vaikeimpina hetkinäni.

  Sellaista, joka ei koskaan tulisi pettämään. 

Vuorokauden vaihtuessa seuraavaan istuin edelleen parvekkeella kuuntelemassa musiikin uskomattomuutta, eikä minun ei oikeastaan ollut kylmä sanojen when i'm about to fall, you only understand / my needs when things go wrong / and everytime i fall, you're there to catch my soul / you save me from myself saadessa tuntemaan niin suunnatonta kiitollisuutta, etteivät sanat koskaan riittäisi. Save Me on ehdottomasti yksi itselleni henkilökohtaisesti tärkeimmistä biiseistä, kyseinen biisi on onnistunut murtamaan jokaisen suojamuurini kävellessäni öisiä kadunkulmia kyyneleet silmäkulmissani ja sitten tuulenhenkäysten kaltaisesti nostanut kätensä olkapäälleni, pakottanut sulkemaan silmäni liikennevaloissa: kyseinen biisi on saanut itkemään vuolaasti aamuyön aivan viimeisinä tunteina, hymyilemään auringonlaskun harmoniassa pikkukaupungissa ja kuiskailemaan ilmaan suunnatonta rakkautta raitiovaunun kolistessa ohitse, kyseinen biisi on saanut huutamaan keskellä Mannerheimintietä vuorokauden vaihteessa.

Save Me on soinut viimeisimmän puolen vuoden aikana enemmän kuin minä uskaltaisin koskaan myöntää, tavallaan olen tarvinnut sitä uskaltaakseni katsoa elämässäni eteenpäin ja luottaakseni siihen, että maailman kaatuessa niskaani sanat everytime i fall, you're there to catch my soul eivät antaisi minun hukkua epätoivooni, vaikka hetkittäin täytyisikin antaa kyynelten valua poskipäille. Sen lisäksi, että kyseinen biisi on itselleni äärettömän tärkeä, se on myös ehdottomasti yksi hienoimmista koskaan kuulemistani biiseistä: se on yksinkertaisesti musiikillinen mestariteos ja hetkittäin on pysäytettävä maailma hukuttaakseen itsensä sen täydellisyyteen, vaikka juuri nimenomaisena hetkenä olisi lukemassa Kingston Wallista kertovaa kirjaa,

siksi tämä biisi, tämä debyyttialbumi ja The Blanko ovat erityisiä. 

if you could make me believe like i did before

then you could make me believe - forever more (The Blanko - Save Me)